Istun hotellin rantaravintolassa. Kostea ja lämmin ilma on sulattanut jääkahvilasillisestani lammikon pöydälle. Kuulokkeissa soi akustinen musiikki. Katselen päivän kuvasaldoa. Käännän katseeni tietokoneen näytöstä aina aika-ajoin merelle päin ja tuijotan vaaleansinistä vettä, valkoista hiekkaa ja loputonta horisonttia.

kuvat 1,2,4 ja 5: Katarina Kirvesmäki 

Kuulen kuulokkeiden läpi, kuinka ravintolassa istuvat nuoret juttelevat ja naureskelevat kovaan ääneen. Meteli ärsyttää ja yritän blokata sen keskittymällä musiikkiin.

Hymyilen tarjoilijalle, joka häärää pöytämme ympärillä ja katselen muita ravintolassa istuskelevia. Hymyilen kaikille, joiden kanssa katseeni kohtaa. Hörppään jo sulanutta jääkahviani ja uppoudun kuvien tunnelmaan. Haistelen kosteaa ilmaa ja tunnen, kuinka lämmin tuuli heiluttaa t-paitaani. Aika ihana olla tässä.

Kohta meteli ei enää haittaa. Laitan viestiä rakkaimmalleni, lähetän vanhemmille muutamia kuvia reissusta ja siirrän pari kivaa kuvaa koneelta puhelimeen. Alkaa tulla nälkä ja päätän pyytää tarjoilijalta ruokalistan.

En vieläkään usko, että tää on mun elämää just nyt. Tai enemmänkin, että se tulee olemaan tällaista seuraavan vajaan kuukauden ajan.

Huh huh. Otan syvän hengityksen.

-Laura