Tänään oon poikkeuksellisesti ollut tosi väsyneissä ja uupuneissa tunnelmissa. Herätys oli aivan liian aikaisin, koulussa istumisesta ei meinannut tulla mitään, päiväunetkin nukuin jo puolen päivän aikaan ja illalla en tehnyt muuta kuin maannut lämpimässä joogasalissa hengittelemässä ja venyttelemässä. Otin tän päivän tosi rennosti ja rauhotuin tekemään vaan kaikkea rentouttavaa ja palauttavaa, jotta pääsisin huomenna jatkamaan viikkoa vähän paremmissa fiiliksissä.

Ajattelinkin siitä syystä tulla jakamaan tällaisen pienen fiilistelyvideopätkän, jota kuvailtiin Ellan kanssa viime viikolla. Joka kerta tota pätkää katsellessa mulle tulee jotenkin niin älyttömän rauhallinen ja ihana fiilis, että näin vähän huonommankin päivän päätteeksi ei voi muuta kuin hymyillä tuota katsellessa. Olin varmasti hauska näky tänään Johan & Nyströmillä, kun videota editoidessani kasvoillani oli oikein idioottimaisen leveä virne koko ajan. Mä vaan rakastan sitä, miten videoista voi välittyä niin paljon fiilistä ja tunnelmaa, että niitä katsellessa tulee väistämättäkin hymy kasvoille.

Muistakaahan vaihtaa videon laatu siihen HD:lle, niin katselukokemus on huomattavasti miellyttävämpi:)

Ja koska nuo videolla näkyvät browniet sekä näyttävät että myös ovat niin superhyviä, jaan reseptin niihin täällä blogissa vielä myöhemmin, joten pysykäähän kuulolla!

Ja hei, jos et oo vielä käynyt äänestämässä Indiedaysin Blog Awardseja varten, jossa munkin blogi on ehdolla, niin äänetämään pääset täällä. Blogini on ehdolla hyvinvointiin keskittyvässä Motivation -kategoriassa ja olisin ihan super kiitollinen, jos oisit sitä mieltä, että mun blogi ansaitsisi sun äänen!

Oikein ihanaa uutta viikkoa! Haleja!
-Laura