Tuntuu hyvältä taas olla takaisin normaaleissa arkiruutineissa. Eilen ylitin itseni kahvakuulatunnin lopuksi pidettävässä crossfit -haasteessa (TEIN ENKAT!!!) ja tänään pistin sitten puolestaan kyykkyenkat paukkumaan! Ihan ihmeelliset kaks päivää; palasin sairastamasta salille ja tuloksia tuli heti?! En olisi ihan oikeesti osannut odottaa mitään tällasta, mutta hyvä näin – ei valittamista. Nyt voin hyvällä omatunnolla levätä huomenna, jotta jaksaa sitten vetää vielä loppuviikonkin treenit yhtä hyvällä drivella.
IMG_7060

Mulle salilla treenaaminen oli joskus tosi tuntematon ja ehkä vähän jännittäväkin juttu, koska en ymmärtänyt siitä mitään ja ajattelin tekeväni treenit aina väärin. Keskityin ihan liikaa siihen, että vertasin itseäni muihin kokeneempiin salillakävijöihin ja silloin koko treenaaminen meni ihan turhaksi stressaamiseksi. Ajan myötä oon kuitenkin kehittynyt paljon, ja nykyään salilla treenaaminen on mulle tosi rakas harrastus. Kiinnostus sitä kohtaan on kasvanut, kun on oikeasti paneutunut aiheeseen lukemalla treenaamisesta, kyselemällä kavereilta heidän tavoistaan treenata sekä kokeilemalla uusia liikkeitä ja treenitapoja salilla.

IMG_7012

Ihanat uudet treenipökät Gina Tricotista<3

Koen itselleni tärkeäksi, että liikun sellaisella tavalla mistä tykkään. En käy salilla sen takia, koska siitä on tullut trendi. Toki on kiva jakaa sama harrastus monien kavereiden ja läheisten kanssa, mutta he eivät kuitenkaan ole syy siihen miksi tätä teen. Salitreenien ohella lenkkeilen, kävelen, käyn juoksemassa portaita, teen lyhytkestoisia tehotreenejä ja käyn joka toinen viikko sillä aikaisemminkin mainitulla kahvakuulatunnilla (muista ryhmäliikuntatunneista en niin välitä…). Olen tosi kaikkiruokainen liikunnan suhteen, ja mielelläni kokeilen aina kaikkea uutta! Sillä tavalla motivaatiokin säilyy, kun ei toista samaa kaavaa joka viikko. Olen pitkään haaveillut myös crossfitin tai crosstrainingin aloittamisesta. Haluisin kehittää nimenomaan voimaa ja räjähtävyyttä, ja nuo lajit kiehtookin juuri sen takia. Oon tehnyt jonkun verran crossfit-tyyppisiä treenejä itsenäisesti salilla, mutta ei siinä yksin puhistessaan saa ihan sitä samanlaista tekemisen meininkiä päälle, kuin mitä olen nähnyt ihan oikeilla crossfit saleilla. Maybe some day…

IMG_7055IMG_7057

Tällasta tällä kertaa! Eikö olekin muuten ihanat noi kuvissa näkyvät treenikuteet? Bongasin sekä topin, että pöksyt Gina Tricotista. Ehkä nää uudet kuteet onkin syynä mun lennokkaaseen alkuun tän viikon treeneissä?
Mitä mieltä ootte treenijutuista – tuleeko ne jo ihan korvista ulos, vai onko niitä päinvastoin kiva lukea?
Meikkis painuu nyt hakemaan iltapalaa, moro!
-Laura