Oon puhunut täällä paljon siitä, kuinka mun ajatusmaailma on muuttunut etenkin viimeisen vuoden aikana. Oon kannustanut sekä itseäni, että teitäkin olemaan omalle itselle armollisempi, käsittelemään tunteita ja ylipäätään elämään enemmän hetkessä. Oon kertonut, kuinka mulle se, että uskalsin päästää huonoilta tuntuvista jutuista irti ja menemään rohkeesti kohti omia unelmia, on kohentanut mun jokapäiväistä elämää ja yleisfiilistä ihan älyttömästi.

Sitten aloin tuossa eräänä päivänä mietiskelemään, mitä olisin pari vuotta sitten ajatellut, jos olisin lukenut nykyisen minäni tekstejä. Millasia ajatuksia mulla olisi herännyt ja miten olisin mun blogin teemoihin suhtautunut?

Untitled

Tää pohdinta herätti mussa tosi kovan tarpeen kirjoittaa tästä enemmänkin, koska todennäköisesti myös monelle muulle näistä asioista puhuminen tuntuu epämukavalta ja ennenkaikkea tosi vieraalta. Ehkä joitakin mun tekstit myös hämmentää tai ärsyttää, kun ei ehkä ihan osaa samaistua siihen, mitä niissä kuvailen tai mistä puhun. Harvemmin kun sitä kahvipöydässä puhutaan rakkaudesta, tunteista tai elämäntarkoituksesta, koska ne on enemänkin aiheita, joista moni ei edes uskalla puhua.

Joten varoitan, tästä tulee todennäköisesti pienimuotoinen elämänkerta – jos just nyt sulla ei oo pitkän tekstin lukufiilistä, niin palaile tän pariin vaikka sitten, kun oot vähän rauhallisemmassa ympäristössä tai mielentilassa.

Mut joo. Eiköhän mennä asiaan.

Untitled

Mä nään tän niin, että asiat, kuten oman sisimmän kuunteleminen ja tunteista puhuminen ovat hautautuneet nyky-yhteiskunnan kiireisen ja stressaavan arjen alle. Suorituskeskeisyys on monille tutumpaa, kuin itsetutkiskelu, ja se työntää meitä koko ajan kauemmaksi siitä, että osattaisiin kuunnella, miltä meistä ihan oikeasti tuntuu ja pohtia, miksi meistä tuntuu siltä. Sen takia näiden asioiden esille ottaminen herättää enemmänkin vaan kiusallisia tilanteita ja epävarmuutta useimmissa ihmisissä. Ehkä joskus jopa kiukkua ja vihaakin.

Monille suurien tunteiden käsitteleminen tekee tosi kipeää ja silloin on helpompi lakaista ne maton alle, kuin olla täysin auki ja haavoittuvainen. Siksi on myös helpompaa jutella säästä, koulusta, tv-sarjoista tai instagram-tileistä.

Untitled

Mä oon aina ollut tosi herkkä ja tunteellinen, enkä oo koskaan onnistunut peittämään mun tunnetiloja (mikä ei oo tietenkään huono juttu). Oon sitten itkenyt vaikka tuntemattomalle ihmiselle keskellä kaupunkia, mutta en oo koskaan osannut olla näyttämättä, miltä musta tuntuu. Silti en oo koskaan osannut työstää mun tunnetiloja – kun kiukutti, purin sitä kotona muihin ja kun sain vihaa niskaan, otin sen henkilökohtaisesti ja ajattelin, että vika oli mussa. Olin tosi tiedostamaton sekä itsestäni, että kaikesta ympärillä olevastani. En osannut keskittyä yhteen hetkeen, enkä osannut antaa vaan olla. Ottaa syvään henkeä, katsella ympärille ja pysähtyä just siihen hetkeen. Ajattelin, että se olisi meditoivien joogahippien hommia.

Kun mä kuitenkin yks päivä heräsin siihen, että musta tuntui joka päivä tosi pahalta ja tietyt ihmiset ja ympäristöt vaan enemmänkin ahdisti, kun toi iloa, oli aika pysähtyä ihan tosissaan miettimään, pitäisikö sitä ehkä päästää joistakin jutuista irti.

Aloin kiinittämään enemmän huomiota siihen, olinko oikeasti onnellinen ja millaista elämää haluaisin elää ja samalla mussa alkoi heräämään halu pystyä olemaan yhä enemmän läsnä, oppia nauttimaan elämästä ja myös tekemään siitä sellaista, että tykkäisin herätä jokaiseen päivään. Halusin vihdoin uskoa unelmiini ja halusin oman ajatteluni voimalla viedä itseäni koko ajan lähemmäs asioita, joiden tekemisestä ihan oikeasti nautin.

Untitled

Otin ensimmäisen askeleen, kun sanoin hyvästit ihmiselle, joka oli ollut suuri osa arkeani parin vuoden ajan. Se tuntui tosi pahalta, mutta samalla iso kivi vierähti sydämeltä. Ja vaikka sillä hetkellä tunsin olevani tosi yksin, nyt jälkikäteen ajateltuna tuo yksinviettämäni aika oli se, mikä muutti mun suunnan kohti parempaa.

Tutustuin pikkuhiljaa uusiin, samanhenkisiin ihmisiin, inspiroiduin heistä ja ajauduin viettämään aikaa yhä enemmän vain sellaisten tyyppien kanssa, kenen seurassa tunsin oloni hyväksytyksi, rakastetuksi ja välitetyksi. Kenen seurassa oli enemmän kun ookoo jutella tunteista, avautua omista heikkouksista ja inspiroitua yhdessä samoista mielenkiinnonkohteista. Tutustuin samoihin aikoihin myös mun poikaystävään – ihmiseen, jonka läsnäolo on kasvattanut mua ja joka on saanut mut ensimmäisen kerran tuntemaan, että oon hyvä just tällasena, kun oon. Kaikkine ajatuksineni, tunteineni ja piirteineni.

Eniten – kaikista ulkoisista muutoksista huolimatta – on kuitenkin tapahtunut mun pään sisällä. Mun ajatusmaailma on kehittynyt ja oon opetellut käsittelemaan tunteita kuten kateus tai riittämättömyys, jotka ennen hallitsi mun tekemistä ja olemista ihan liikaa.

Mä teen edelleen päivittäin töitä sen kanssa, että käsittelen mun tunteita. Jos mua alkaa kiukuttaa, pyrin heti siinä tilanteessa kääntymään sisäänpäin ja kysymään itseltäni, miksi tunnen niin, enkä suolla kiukkani kaverin niskaan äksyilemällä sille. Opettelen kuuntelemaan, miltä musta tuntuu ja miltä mun kehossa tuntuu: haluanko tänään ottaa iisisti vai tuntuuko, että tarttisi päästä purkamaan energiaa?

Ja mikään näistä – vastoin mun parin vuoden takaisia mielikuvia – ei siltikään tee musta meditoivaa joogahippiä (vaikka rakastankin joogata, meditointi tekee hyvää ja hipit on kivoja). Ne tekee musta vaan entistä tiedotavamman, huomioonottavamman ja toivottavasti myös mukavemman version itsestäni.

Untitled

kuvat: Ella Elers

Joten se, että haluan kehittää itseäni, ajatusmaailmaani ja olla yhä enemmän läsnä tässä elämässä ei tarkoita, etten hyväksyisi ihmisiä, jotka juttelevat säästä, koulusta, tv-sarjoista tai instagram-tileistä. Se ei tarkoita, että istuisin joka aamu monta minuuttia risti-istunnassa, puhuisin hitaasti ja diplomaattisesti tai että en ajattelisi muita asioita, kuin sitä, mitä tunnen tai mitä elämältäni haluan.

Jos olisin eksynyt nykyisen minäni blogiin pari vuotta sitten, olisin halunnut sanoa, ettei tiedostava ajattelu tai hetkessä eläminen tee susta joogahippiä tai porukan outolintua. Ainoa mitä se tekee, on sulle itsellesi hyvää. Ja todennäköisesti vaa uusia ovia.

-Laura