Täältä tulis taas treenivideon pätkää, ja tällä kertaa saatte katella meikän lisäksi myös Ellaa. Kuvattiin tuossa taannoin tällanen kiva ja suht. nopea paritreeni, joka on helppo toteuttaa kiireisempänäkin päivänä – ainoana vaatimuksena vaan se, että löytyy joku, kenen kanssa tän treenin tekee. Voihan noita parin kanssa tehtäviä liikkeitä toki korvata jollain itsenäisillä liikkeillä, mutta väitämpä että on tuplasti hauskempaa treenata välillä jonkun kanssa kimpassa!

Muistakaa vaihtaa laatu HD:lle, niin on mukavampi katsoa!

Jokaista liikettä tehdään minuutti, jonka jälkeen siirrytään mahdollisimman nopeasti seuraavaan. Osassa liikkeistä osia vaihdetaan puolessa välissä, jotta molemmat pääsevät tekemään kummatkin osat liikkeestä. Näin toimitaan istumaannousussa & jalkojen veto -liikkeessä, sekä punnerrus & lankkupito -liikkeessä. Niissä liikkeissä kumpaakin liikettä tulee siis tehtyä 30s, jonka jälkeen osia vaihdetaan ja tehdään loput 30s liikettä toisinpäin. Kun kaikki liikkeet on tehty putkeen, pidetään 1-2 minuutin tauko ja sen jälkeen kierros toistetaan oman jaksamisen mukaan joko vielä kerran tai kaksi. Yhteensä kierroksia tulee siis 2-3.

Sitten eikun treenaamaan! Kivoja treenihetkiä!
-Laura