Tuntuu, että pitäisi olla niin positiivinen ja onnellinen nyt kun vihdoin ollaan täällä Espanjassa. Onhan elämä täällä niin ihanaa ja huoletonta… No, empä tiedä.

Joo, täällä on aina mukava olla – onhan tää mulle kun toinen koti – mutta just nyt en nauti tästä täysillä. Ja oikein ärsyttää, etten nauti.

Mulle tänne liittyy aurinkoinen ja lämmin sää, poolilla makoilu ja aamupalat takapihalla. Sellainen huoleton elämä. Ei niinkään monia tunteja telkkarin katsomista, sisällä nyhjöttämistä ja epätoivoisia yrityksiä keksiä jotakin tekemistä.

Mä oon pahoillani, että sanon tän, mutta tällä hetkellä en tykkää olla täällä. Varsinkaan, kun tiedän, mitä täällä oleminen voisi olla. Kaikki tuntuu ihan hyvältä, mutta ei siltä, miltä pitäisi.

Ruoka on hyvää, mutta se maistuisi paremmalta, kun nautittaisiin siitä ilta-auringossa takapihalla. Viinikin on hyvää, mutta se voisi maistua vieläkin paremmalta. Treenejä olisi kivempi vetää ulkona, eikä sisällä sadetta piilossa. Aamut tuntuisivat paremmilta, kun aurinko herättäisi, enkä heräisi sateen ropinaan ja tuulen huminaan. Ulos olisi kivempi lähteä, kun voisi pukea shortsit ja topin, eikä farkkuja ja villatakkia.

Niin se vaan on. Tällä hetkellä mä toivon koko sydämeni pohjasta, että tänne tulisi sellainen sää, mikä täällä kuuluukin toukokuussa olla. Tiedän, että olisin täynnä energiaa, kun saisin nauttia auringosta ja lämmöstä. Sen takia mä tänne tulinkin.

Joten ei, mun mielestä ei tarvitse olla positiivinen, jos ei halua. Ei edes Espanjassa.

Kyllä se ilo, inspiraatio ja into sieltä taas tulee, kunhan antaa itsensä möyriä vähän kuralammikoissakin välillä.

Ja sori, mutta mä haluan nyt velloa hetken tässä pienessä alakuloisuudessani.

Jos musta ei kuulu, ei syytä huoleen. Oon todennäköisesti kahvilla mun lempikahvilassa tai peiton alla katsomassa Netflix -sarjoja. Palataan taas pian, ehkä jo paremmilla fiiliksillä.