SIIS TEKEEKÖ SUN OIKEESTI MIELI SELLERIÄ?

Istun bussissa ruokakassit jaloissani ja tuijotan ikkunasta ulos. Pieni nälkä kurnii vatsassa, kun suunnittelen illan ruokaa. Bataatti- & porkkanasuikaleita uunissa, kylmäsavulohta ja salaattia. Oi kyllä. En malttaisi millään odottaa.
Ruokakassista pilkottaa paketillinen tuoreita ja rapsakoita sellerinvarsia, enkä voi vastustaa himoa. Nappaan niistä yhden ja napostelen sen alta aikayksikön. Sellerinvarren (suhteellisen äänekkäät) rouskutteluäänet kantavat varmasti bussin etuosaan asti, mutta en välitä. Tämä on yhtä lempiherkkuani. Ihan oikeasti.
Nappaan heti ensimmäisen pureskeltuani vielä toisen. Kanssamatkustajani vilkuilevat minuun päin outo ilme kasvoillaan. Ensin ihmettelen miksi, mutta sitten tajuan – ainiin, syönhän mä sentään selleriä.
Ei ole kauaakaan siitä, kun olisin itse kuulunut noihin oudosti vilkuileviin kanssamatkustajiini. Varmasti vielä reilut pari vuotta sitten olisinkin mielummin napostellut irtokarkkeja ja katsonut oudoksuen tyyppiä, joka syö selleriä. Koska olihan se nyt outoa, että jonkun tekisi mieli selleriä ja että se joku vielä söisi sitä bussissa kaikkien nähden.
Toisin on kuitenkin tänäpäivänä. Koska, no, minähän se sitä selleriä siellä bussissa popsin.
Tämä tapahtunut toi mieleeni pari päivää sitten lukemani mielenkiintoisen artikkelin liittyen syömistottumuksiin. Siinä puhuttiin “ruokavaliottomasta ruokavaliosta”, jossa syöminen perustuu puhtaasti pelkkiin mielitekoihin. Intuitiiviseksi syömiseksi kutsuttu syömistapa kumoaa kellon katsomisen ja tiukat ruokavaliorajoitukset ja sen tarkoituksena on opetella kuuntelemaan kehoa ja sen mielitekoja, ja tietenkin syödä täysin niiden mukaan.
Siksi siis mäkin popsin silloin bussissa selleriä. Söin sitä, mitä mieli teki.
Siinä missä saatoin vielä vuosi sitten puhua tiukasti vegaanisen ja gluteenittoman ruokavalion puolesta ja kellon mukaan syömisestä, puhun nyt intuitiivisen syömisen puolesta. En halua asettaa itselleni tiukkoja rajoja, kieltää joitakin ruoka-aineita tai ajatella, että maidottomuus ja gluteenittomuus olisivat ainoa avain hyvinvointiin.
Kyllä, syön edelleen kasvisruokaa, en käytä juurikaan maitotuotteita, herkuttelen raakaherkuilla ja syön harvoin gluteeniviljoja, mutta en koe, että moisten rajojen sisällä pysyminen olisi absoluuttisesti oikea tapa syödä. Mulle se ehkä on, koska syötyäni niin kauan kasvisruokaa, kehoni himoitsee sitä, koska se saa sen voimaan hyvin. Jollakin toisella mieliteot saattavat ohjata syömään lihaa ja perunamuussia. Ja se on myös täysin ookoo.
Toki on hyvä pitää kohtuus ja järki mukana ruokailussa, mutta siitä on turha ottaa stressiä tai kehittää itselleen ongelmaa. Ruoka on nautinto, se on kehon polttoaine ja usein päivien suuri-pieni ilo.
Siksi mä nään, että absoluuttisesti oikea tapa syödä, on oppia kuuntelemaan omia mielitekoja ja omaa oloa. Tarkoitti se sitten aterioita kolmen tai kuuden tunnin välein, paketillista sellerin varsia, sisäfileepihviä tai pellillistä bataattiranskalaisia.
Oikea tapa syödä, on syödä niin, kun tuntuu hyvältä.
“Jos on kuitenkin tottunut syömään paljon sokeria tai rasvaista ruokaa, todelliset mielihalut, jotka oikeasti huutaisivat ravitsevan, kunnollisen ruoan perään, ovat usein jääneet sen makean- ja roskaruokahimon alle piiloon”, sanottiin artikkelissa. Totta. Se onkin ehkä ainoa intuitiiviseen syömiseen kehottamisen ongelmista. Monille “syö, mitä mielesi tekee” saattaa nimittäin tarkoittaa, pitsaa, hamppareita, karkkia ja jäätelöpurkillisia. Mutta sokeri- ja rasvapitoisten ruokien syöminen on yleensä koukuttavaa, ja se koukku nimenomaan aiheuttaa niitä vääränlaisia viestejä.
Siksi monien – myös minun – on ollut opeteltava syömään “oikein” – totuteltava säännölliseen ateriarytmiin ja syömään kunnollista, ravitsevaa ruokaa, jotta keho saa polttoaineeksi sellaisia ravinteita, mitä se todellisuudessa kaipaa.
Siitä on aikoinaan lähtenyt oma innostukseni maidottomaan, gluteenittomaan ja kasvispainotteisempaan ruokavalioon, mikä toki on toiminut ja lisännyt hyvää oloa, mutta mikä loppujen lopuksi ajoi minut myös liian kapeakatseiseksi ja jopa pelokkaaksi ruoan suhteen.
Siksi on ollut helpottavaa päästää irti kaikenlaisista rajoista ja kielloista. Koska en siltikään himoitse mitään, mistä mulle ei tulisi hyvä olo.
Kehotan siis mielummin – sekä itseäni, että muita – opettelemaan kuuntelemaan niitä aitoja, syvimpiä mielitekoja, kun noudattamaan sokeasti tiettyä ruokavaliota. Joskus ne ehkä todella huutavat hampparia tai irtokarkkeja – ja se on ihan ookoo – mutta kun syö suurimmaksi osaksi aitoa oikeaa ruokaa, mieliteotkin muuttuvat niiden mukaisiksi.
Se, että opettelee kuuntelemaan itseään on – ja tule aina olemaan – ainut oikea tapa opetella elämään niin, että just sun on oikeasti hyvä olla.
Kun oppii kuuntelemaan kehon todellisia viestejä, ei ole väliä, tuleeko nälkä jo kahden tunnin päästä edellisestä ateriasta, vai vasta illalla. Ei ole väliä, jos tekee mieli korvapuustia tai jos pihviannos houkuttaa enemmän, kuin kasvismuhennos. Koska silloin me tiedetään, mikä meille on milläkin hetkellä parasta.
Katsku
Voi ihana!! Mä napostelen perjantaikarkkia tässä toimistolla kun tällä hetkellä mun kroppa sano että ota muutama karkki ja relaa tänään <3
Laura
Ihana itekki<3 Ja just niin pitääkin tehdä jos siltä tuntuu:)
Hanna
Puit juuri omat ajatukseni sanoiksi! Olen viime aikoina havahtunut siihen, että tiettyjen ruoka-aineiden (liha maito,gluteeni,sokeri..)totaalikieltäytyminen ei sovi minulle. Nyt pyrin intuitiiviseen syömiseen ja voin paljon paremmin 🙂 eikä se tarkoita sitä että ruokavalioni olisi huomattavasti muuttunut, mutta jo se että antaa itselleen luvan syödä juuri niin kuin oikeasti sisimmillään hyvältä tuntuu, auttaa jo kummasti voimaan hyvin! 😀
Laura
Voi ihana kuulla, kun samaistut:) Niin se on, turhaa kieltää iteltään mitään, sillon päätyy vaan sellaseen tilanteeseen, ettei oo yhtään hyvä olla 😮
Mut hyvä, että sullakin on parempi olla nyt<3
Q
Mäkää en ois voinu muutama vuos sitten kuvitella, että mun tekis ihan oikeesti mieli esim. vihersmoothieta tai etten söisi enää ollenkaan lihaa :–D Mut, niin se vaan kun on muuttanu ruokailutottumuksiaan vähän siitä muutaman vuoden takasesta ruokailutyylistä, niin oikeesti tekee tosi paljon mieli kasviksia ja ravinteikasta ruokaa ym. jos esim on viikon reissussa syöny paljon höttöä 🙂 😀
Laura
No näimpä!! Niin ne omatkin tavat muuttuu ja välillä sitä kattoo taakse ihan ihmeissään, et miten on joskus pystynyt elämään/ajattelemaan noin. Mut toisaalta, ne kokemukset opettaa aina:)
Hanna
AMEN. Ai vitsi mä tykkään sun blogista!!
Laura
AMEN. Vitsi mä tykkään susta! Kiitos<3
Vilma
Älyttömän hyvin sanottu! Ja upeat kuvatkin vielä! ❤︎
Laura
Kiitos:')
Anonyymi
Moikka Laura!
Luin itsekin mainitsemasi artikkelin ja minulle mieleen jäi pointti siitä, että intuitiivisessa syömisessä mieliteot tulee erottaa kehon tarpeiden kuuntelemisesta ja viesteistä. Eli mieliteot eivät ohjaa syömistä, vaan kehon tarpeet. Tässä mun mielestä piileekin intuitiivisen syömisen idea, ja sen vahvuus ja vaarat. Vaatii nimittäin todella suurta itsetuntemusta erottaa nämä toisistaan. Esim jos mieleni tekee suklaata, kieliikö se välttämättä siitä että mun pitää sitä syödä vai kärsinkö vain magnesiumin puutteesta, jolloin mun pitäis kehoa ajatellen valita kurpitsansiemeniä suklaan sijaan…
Toisekseen mitä esim. kasvissyöjän mielensä muuttamiseen ja lihansyönnin aloittamiseen tulee, niin uskon, et tää riippuu niistä motiiveista, joiden perusteella on alunperin alkanut kasvissyöjäksi. Eli sisäiset vs ulkoiset motiivit. Tuskin monen atteet tai periaatteet muuttuvat, etenkään jos kasvissyöntiä ei alunperinkään koe ja näe rajoittavana tai kieltona. Ja se että on kasvissyöjä tai muu jotain ruoka-ainetta välttävä, ei tarkoita etteikö voisi syödä intuitiivisesti.
Laura
Moikka!
Tosi hyviä pointteja ja olen toki samaa mieltä. Se on tosi vaikeaa oppia tunnistamaan ne kehon todelliset tarpeet, mutta haluan ainakin itse yrittää opetella kuuntelemaan enemmän sitä, kun olla tiukasti kiinni tietyissä rajoitteissa ja säännöissä.
Mutta tottahan se on, että kaikki ei sovi kaikille ja tässäkin asiassa on monta puolta. Jokaisen täytyy löytää se oma tie ja oma tapa elää:)
Anonyymi
Todella hyvä kirjoitus! 🙂 Mua kiinnostaisi, mistä tää artikkeli löytyy?
Laura
Moi! Kiitos paljon:) Edellisestä Fit lehdestä, eli oisko se ollut nyt se kesäkuun Fit lehti!