Sain toiveen, että kirjoittaisin siitä, kuinka säilyttää tasapaino kaiken “terveellisyyden” keskellä. Päätin ryhtyä heti tuumasta toimeen, koska tää aihe on mulle tosi ajankohtanen ja luulempa, että myös monelle muulle siellä.

Untitled
Untitled

Oon itse päästänyt viime aikoina tosi paljon irti kaikista säännöistä ja rajoitteista. Siinä missä vielä hetki sitten elin tiettyjen kaavojen ja itse asettamien rajoitteiden mukaan, ovat ajatukseni ja toimintatapani muuttuneet viimeaikoina täysin toiseen suuntaan. Tuntuu, että oon löytänyt pikkuhiljaa tasapainon oikeastaan lähes kaiken suhteen. Elämä tuntuu kevyeltä, päivät ovat jokainen erilaisia ja kello tai kalenteri ei enää määrittele niiden kulkua.

Mutta miten tähän on tultu?

Mä nään tän homman niin, että kaikki hyvinvointiin ja ylipäätään elämänvalintoihin liittyvät jutut linkittyvät tosi vahvasti itsevarmuuteen, sillä me tehdään valintamme joko siksi, että kuunnellaan, mitä meidän sydän sanoo tai siksi, että halutaan miellyttää muita tai olla samanlaisia, kuin muut. Ja jos on tyytyväinen itseensä ja luottaa omaan intuitioon, tekee päätökset omaa sisintänsä kuunnellen.

Mietitään esimerkiksi opiskelua tai uravalintoja: eikö vaan, että aika moni on tuntenut painetta hakea jatkokouluttautumaan peruskoulun, ammattikoulun tai lukion jälkeen, vaikka ei välttämättä vielä edes tietäisi, mitä elämältään haluaisi? Koulupaikan hakeminen kun on vaan ollut juttu, josta meille kaikille on aina puhuttu ja jota yleisesti arvostetaan. Siksi yhä useammat ajautuvat pohtimaan, minne hakea jatko-opintoihin, vaikka syvällä sisimmässä ei olisi vielä harmaintakaan aavistusta siitä, mihin edes olisi intohimoa.

Jos taas kyseisessä tilanteessa uskaltaisi rohkeasti myöntää itselleen (ja muille), ettei vielä tiedä, mitä elämältään juuri sillä hetkellä haluaa, ei välttämättä saisi samanlaista hyväksyntää ympäriltä. Mutta silloin olisi ainakin kuunnellut sydäntä ja tehnyt juuri niin, kun itselleen parhaalta tuntui.

Untitled

Kun mietin omaa historiaani – selkeästi ne ajat, jolloin oon asettanut itselleni tarkkoja sääntöjä ja rajoitteita joko syömiseen tai treenaamiseen liittyen, ovat olleet myös sellaisia, jolloin en oo ollut tyytyväinen itseeni. En siihen, miltä näytin, mutta en myöskään siihen, kuka olin. En tiennyt, mitä elämältäni halusin, enkä tehnyt päivittäin asioita, joita rakastin. Hain parempaa oloa ja hyväksyntää luomalla itselleni sääntöjä ja rajoittamalla tekemisiäni. Kai se oli sitä, että luulin saavuttavani onnellisen ja tasapainoisen elämän, vaikka todellisuudessa ajauduin siitä koko ajan vain kauemmaksi. Elämäni oli suorittamista, toisten saavutusten kadehtimista ja jatkuvaa “sitten kun” -lauseen toistamista. En ollut spontaani, rikkonut sääntöjä tai uhannut totuttua ajatusmallia.

Kun olin tarpeeksi kauan ollut omien sääntöjeni orja, heräsin sen hulluuden keskeltä. Heräsin siihen, että vaadin itseltäni liikoja ja pyrin koko ajan toimimaan niin, kun luulin, että kuuluisi. Ehkä se oli sitä, että huolestuin itsekin itsestäni. Halusin löytää tasapainon, elää miettimättä jokaikistä suupalaa ja liikkua niin, kuin huvittaisi. Lähteä spontaanisti matkalle tai syödä vaaleaa leipää, jos mieli teki. Halusin rajojen ulkopuolelle, jotta voisin taas nähdä niiden sisään: miksi olin asettanut rajoja? Miksi en kuunnellut omaa oloani?

Untitled

Niistä päivistä on nyt jo pari vuotta. Matka tähän pisteeseen on ollut pitkä, eikä se ole vieläkään tullut päätökseen, sillä teen tasapainoisen ja kevyemmän elämän eteen edelleenkin joka päivä töitä. Ja sen takia voin tällä hetkellä parhaiten, kun koskaan. En siksi, että liikunta- ja ruokavaliotottumukseni ovat tasapainossa, vaan siksi, että hyväksyn itseni juurikin tällaisena – keskeneräisenä, koko ajan uutta oppivana ja itselleni rehellisenä olentona.

Mä tuun varmasti aina kamppailemaan niiden vanhojen ajatusmallien kanssa ja ehkä joskus vielä sortumaankin toimimaan niiden mukaisesti. Mutta en tuu koskaan antamaan niiden ottaa valtaa – ihan vain, koska tiedän paremmasta, enkä halua tai jaksa elää sääntöjen mukaan. Elämä on parasta, kun tekee sitä, mitä haluaa – oli kyse sitten sohvalla makaamisesta sen sijaan että menee salille, koulun keskeyttämisestä, tai vaalean leivän syömisestä. Jos jatkuvasti pyrkii “elämään oikein ja terveellisesti”, hävittää siinä jupakassa sen, kuka oikeasti on, mitä elämältään haluaa ja mikä on itselle parhaaksi.

Joten mitä tulee kaikenmaailman ruokavalioihin, treenimuotoihin ja -tottumuksiin, tai tähän kategoriaan, jonka joku nokkelasti nimesi “terveellisyydeksi”, mun vastaus on kuunnella itseään. Ympäripyöreä neuvo ehkä, mutta muuta en osaa sanoa.

Untitled

kuvat:  Ella Elers

Mä nimittäin uskon siihen, että me kaikki halutaan olla onnellisia, voida hyvin ja kohdella itseämme sen mukaisesti. Niin myös meidän keho ja mieli ohjaa meitä koko ajan siihen suuntaan, oli se sitten liikunnan jälkeisten endorfiiniryöppyjen tai hyvältä maistuvan ruoan kautta. Mutta jatkuvasti meidän keho pyrkii kertomaan mistä se tykkää, milloin se on väsynyt ja milloin se kaipaa ärsykkeitä.

Uskaltaisimpa nimittäin väittää, että kaikki me täällä pallon päällä voitaisiin hyvin ja oltaisiin onnellisia, jos tehtäis just niitä juttuja, mitä rakastetaan ja liikutettais kehoamme tavalla, joka tuntuu hyvältä. Toisille se ehkä on rääkki crossfit -treeni kolmesti viikossa, toiselle jokapäiväinen kävelylenkki, jollekin raskas fyysinen duuni ja jollekin jooga- ja meditaatioharjoitukset – mutta jokaiselle on jotakin. Turha pyrkiä sopimaan muottiin, jota ei edes ole olemassa, koska me kaikki ollaan erilaisia.

Joten opetellaan kuuntelemaan itsejämme, jooko? Sillä tavalla tuskin mikään menee koskaan hirveen pahasti pieleen.

-Laura