Opetellaan kuuntelemaan itsejämme, jooko?

Sain toiveen, että kirjoittaisin siitä, kuinka säilyttää tasapaino kaiken “terveellisyyden” keskellä. Päätin ryhtyä heti tuumasta toimeen, koska tää aihe on mulle tosi ajankohtanen ja luulempa, että myös monelle muulle siellä.
Oon itse päästänyt viime aikoina tosi paljon irti kaikista säännöistä ja rajoitteista. Siinä missä vielä hetki sitten elin tiettyjen kaavojen ja itse asettamien rajoitteiden mukaan, ovat ajatukseni ja toimintatapani muuttuneet viimeaikoina täysin toiseen suuntaan. Tuntuu, että oon löytänyt pikkuhiljaa tasapainon oikeastaan lähes kaiken suhteen. Elämä tuntuu kevyeltä, päivät ovat jokainen erilaisia ja kello tai kalenteri ei enää määrittele niiden kulkua.
Mutta miten tähän on tultu?
Mä nään tän homman niin, että kaikki hyvinvointiin ja ylipäätään elämänvalintoihin liittyvät jutut linkittyvät tosi vahvasti itsevarmuuteen, sillä me tehdään valintamme joko siksi, että kuunnellaan, mitä meidän sydän sanoo tai siksi, että halutaan miellyttää muita tai olla samanlaisia, kuin muut. Ja jos on tyytyväinen itseensä ja luottaa omaan intuitioon, tekee päätökset omaa sisintänsä kuunnellen.
Mietitään esimerkiksi opiskelua tai uravalintoja: eikö vaan, että aika moni on tuntenut painetta hakea jatkokouluttautumaan peruskoulun, ammattikoulun tai lukion jälkeen, vaikka ei välttämättä vielä edes tietäisi, mitä elämältään haluaisi? Koulupaikan hakeminen kun on vaan ollut juttu, josta meille kaikille on aina puhuttu ja jota yleisesti arvostetaan. Siksi yhä useammat ajautuvat pohtimaan, minne hakea jatko-opintoihin, vaikka syvällä sisimmässä ei olisi vielä harmaintakaan aavistusta siitä, mihin edes olisi intohimoa.
Jos taas kyseisessä tilanteessa uskaltaisi rohkeasti myöntää itselleen (ja muille), ettei vielä tiedä, mitä elämältään juuri sillä hetkellä haluaa, ei välttämättä saisi samanlaista hyväksyntää ympäriltä. Mutta silloin olisi ainakin kuunnellut sydäntä ja tehnyt juuri niin, kun itselleen parhaalta tuntui.
Kun mietin omaa historiaani – selkeästi ne ajat, jolloin oon asettanut itselleni tarkkoja sääntöjä ja rajoitteita joko syömiseen tai treenaamiseen liittyen, ovat olleet myös sellaisia, jolloin en oo ollut tyytyväinen itseeni. En siihen, miltä näytin, mutta en myöskään siihen, kuka olin. En tiennyt, mitä elämältäni halusin, enkä tehnyt päivittäin asioita, joita rakastin. Hain parempaa oloa ja hyväksyntää luomalla itselleni sääntöjä ja rajoittamalla tekemisiäni. Kai se oli sitä, että luulin saavuttavani onnellisen ja tasapainoisen elämän, vaikka todellisuudessa ajauduin siitä koko ajan vain kauemmaksi. Elämäni oli suorittamista, toisten saavutusten kadehtimista ja jatkuvaa “sitten kun” -lauseen toistamista. En ollut spontaani, rikkonut sääntöjä tai uhannut totuttua ajatusmallia.
Kun olin tarpeeksi kauan ollut omien sääntöjeni orja, heräsin sen hulluuden keskeltä. Heräsin siihen, että vaadin itseltäni liikoja ja pyrin koko ajan toimimaan niin, kun luulin, että kuuluisi. Ehkä se oli sitä, että huolestuin itsekin itsestäni. Halusin löytää tasapainon, elää miettimättä jokaikistä suupalaa ja liikkua niin, kuin huvittaisi. Lähteä spontaanisti matkalle tai syödä vaaleaa leipää, jos mieli teki. Halusin rajojen ulkopuolelle, jotta voisin taas nähdä niiden sisään: miksi olin asettanut rajoja? Miksi en kuunnellut omaa oloani?
Niistä päivistä on nyt jo pari vuotta. Matka tähän pisteeseen on ollut pitkä, eikä se ole vieläkään tullut päätökseen, sillä teen tasapainoisen ja kevyemmän elämän eteen edelleenkin joka päivä töitä. Ja sen takia voin tällä hetkellä parhaiten, kun koskaan. En siksi, että liikunta- ja ruokavaliotottumukseni ovat tasapainossa, vaan siksi, että hyväksyn itseni juurikin tällaisena – keskeneräisenä, koko ajan uutta oppivana ja itselleni rehellisenä olentona.
Mä tuun varmasti aina kamppailemaan niiden vanhojen ajatusmallien kanssa ja ehkä joskus vielä sortumaankin toimimaan niiden mukaisesti. Mutta en tuu koskaan antamaan niiden ottaa valtaa – ihan vain, koska tiedän paremmasta, enkä halua tai jaksa elää sääntöjen mukaan. Elämä on parasta, kun tekee sitä, mitä haluaa – oli kyse sitten sohvalla makaamisesta sen sijaan että menee salille, koulun keskeyttämisestä, tai vaalean leivän syömisestä. Jos jatkuvasti pyrkii “elämään oikein ja terveellisesti”, hävittää siinä jupakassa sen, kuka oikeasti on, mitä elämältään haluaa ja mikä on itselle parhaaksi.
Joten mitä tulee kaikenmaailman ruokavalioihin, treenimuotoihin ja -tottumuksiin, tai tähän kategoriaan, jonka joku nokkelasti nimesi “terveellisyydeksi”, mun vastaus on kuunnella itseään. Ympäripyöreä neuvo ehkä, mutta muuta en osaa sanoa.
Mä nimittäin uskon siihen, että me kaikki halutaan olla onnellisia, voida hyvin ja kohdella itseämme sen mukaisesti. Niin myös meidän keho ja mieli ohjaa meitä koko ajan siihen suuntaan, oli se sitten liikunnan jälkeisten endorfiiniryöppyjen tai hyvältä maistuvan ruoan kautta. Mutta jatkuvasti meidän keho pyrkii kertomaan mistä se tykkää, milloin se on väsynyt ja milloin se kaipaa ärsykkeitä.
Uskaltaisimpa nimittäin väittää, että kaikki me täällä pallon päällä voitaisiin hyvin ja oltaisiin onnellisia, jos tehtäis just niitä juttuja, mitä rakastetaan ja liikutettais kehoamme tavalla, joka tuntuu hyvältä. Toisille se ehkä on rääkki crossfit -treeni kolmesti viikossa, toiselle jokapäiväinen kävelylenkki, jollekin raskas fyysinen duuni ja jollekin jooga- ja meditaatioharjoitukset – mutta jokaiselle on jotakin. Turha pyrkiä sopimaan muottiin, jota ei edes ole olemassa, koska me kaikki ollaan erilaisia.
Joten opetellaan kuuntelemaan itsejämme, jooko? Sillä tavalla tuskin mikään menee koskaan hirveen pahasti pieleen.
Vilhelmiina Lyydia
Todella hyvä ja ajankohtainen postaus! Teksti sai miettimään, mikä elämässä on oikeasti tärkeää.
♥ Vilhelmiina Lyydia
http://vilhelmiinalyydiaa.blogspot.fi
Laura
Kiitos<3 Hienoa, jos tää herätti uusia ajatuksia:)
Anonyymi
Aivan ihana blogi sulla ja oot taitava kirjoittaja <3
Kommentteihin vastaamiseen voisit panostaa vähän enemmän 🙂
Anonyymi
Samaa mieltä että kommentteihin olis kivaa saada vastaus aina.
Laura
Kiitos molemmille palautteesta. Pyrin kyllä aina vastaamaan kaikkiin, enkä jätä tahalteen mihinkään vastaamatta – pahoittelut siis, jos niin on käynyt.<3
Ella
Tulipa levollinen ja hyvä olo jo valmiiksi mukavaan ja rauhalliseen lukuhetkeen 🙂 Kiitos!
Laura
Kiitos:') Ihanasti sanottu.
Essi
Toi sun taito kirjoittaa on ihan uskomaton… Ihana teksti, niinkun aiempikin kommentoi, niin jollain tapaa tosi levollinen ja rauhallinen ♥
essi-bltn.blogspot.fi
Laura
Voi sinä ihana<3 Kiitos tuhannesti, on niin hienoa saada tällasta palautetta blogista:))))
-Liisi-
Aivan mahtava kirjoitus! Kyllä se itsensä kuunteleminen on todella tärkeää ♡
Laura
Niin se todella on. Kiitos sulle<3
andu
Ihana ja itsellekin tosi ajankohtainen postaus, kiitokset tästä<3 mistä oot muuten hankkinut ton juomalasin? näin noita joskus jossain kahvilassa ja ihastuin välittömästi 😀
Laura
Kiitos Andu<3 Toi on By the way -nimisestä sisustuskaupasta 🙂
Anonyymi
Tästä tuli mieleen,että voisitko avata taustoja,miksi lähdit opiskelemaan sitä mitä opiskelet tällä hetkellä?
Laura
Joo, toki. Voisin ehkä kirjoittaa niistä vielä ihan erikseen lisääkin, mutta avaan tässä nyt lyhyesti taustoja vaikka ensin ja kirjottele sitten lisää, jos tuntuu, että saan siihen inspistä.
Mä tosiaan olin lukion jälkeen tosi hukassa ja ahdisti, kun kaikki kaverit haki kukin lääkikseen, oikikseen tai johonkin vastaavaan. Mä en tiennyt vielä silloin, enkä tiedä kunnolla edelleenkään, mitä haluan tehdä ja hain sitten hätäpäissäni ammattikorkeaan lukemaan liiketaloutta. Se tuntui ekan vuoden ihan kivalta, mut sitten aloin tajuamaan, ettei se kyllä oo se juttu, mitä haluun tehdä. Niimpä päätin, että ilmottaudun personal trainer -koulutukseen, koska ne hommat oli kiinnostanut mua aina, mutta olin vaan aatellu, että paneudun siihen "sitten joskus". Mutta päätin ottaa härkää sarvista ja lähteä mukaan, koska tiesin, että se olisi varmasti asia, mihin mulla olisi intohimoa ja mitä kiinnostaisi opiskella.
Nyt sitten vähän mietin, jatkanko amkissa vai haenko jossain vaiheessa johonkin liikunta- ja hyvinvointialan kouluun lisäkouluttautumaan. Tällä hetkellä on taas vähän sellanen tenkkapoo -tilanne, mutta yritän juurikin kuunnella fiiliksiä ja miettiä, mikä tuntuis juuri siltä omimmalta hommalta ja mitä haluais lähteä viemään eteenpäin:)
Anonyymi
Kiitos vastauksesta! Kuulostaa tutulta,mun vanhemmat yrittää pakottaa kans hakemaan AMKhon lukemaan just sitä liiketaloutta kun on tässä jo yks välivuosi lukion jälkeen takana,mutta ei mua oikeesti se kiinnosta. En vaan tiiä että mikä mua kiinnostais! Mut mä oon sitä mieltä että seuraat vaan unelmias ja josse ei oo sun koulu ni jätä kesken ja lähe opiskelemaan hyvinvointialaa,se on selkeesti sun juttu! Ja hei,nuoriahan tässä vielä ollaan!
Laura
Niimpä, juurikin näin. Mä kannustan suakin kuuntelemaan sitä omaa fiilistä ja antamaan rauhassa aikaa itelles noita juttuja pohdiskellessa. Jotkut tarvii enemmän ja jotkut taas vähemmän sitä pohdiskelua, mutta se tekee kaikille hyvää ja sitä omaa intuitiota olis tosi tärkeetä kuunnella:)
Eve
Huh. Aivan ihana teksti. Myöhästyin bussista, koska en halunnu keskeyttää tän lukemista 😀 mut ei haittaa!
Laura
Voi toinen, oot ihana<3 Kiitos:')) Kivaa uutta viikkoa :-*
Jemina
Ihana laura<3 voikun mäkin löytäisin ton. tasapainon. Sen tasapainon joka mulla joskus vielä oli, mutta jonka oon ihan omaa hölmöyttäni kadottanu. Kaikista eniten mua suoraansanottuna vituttaa että oon niin vihanen ittelleni tästä kaikesta(taustalla: 9lk stressi, jonka seurauksena laihtuminen, suuret elämänmuutokset, mielialan lasku, hormonitoiminta aivan pskana, syömisen rajoittaminen(nykyään kuitenkin paremmalla mallilla tämän suhteen)). Kaikesta saan syyttää vaan itteeni. Haluun olla se onnellinen ja ilonen jemina. Se joka rakasti itseään. Kiitos ihanasta tekstistä laura<3 onko sulla muuten snapchattiä?