Koko kuluneen vuoden olen pyöritellyt päässäni sekavia ajatuksia tulevaisuudesta – ja se ahdistus on varmasti välittynyt tänne bloginkin puolelle. Päässä on pyörinyt paljon ajatuksia mahdollisista kouluista ja ylipäätään siitä, mitä tässä nyt tulisi elämällään tehdä. Mihin ihmeeseen sitä oikein suuntaisi? Ideoita on ollut paljon, mutta mikään ei ole innostanut tarpeeksi… Muistan, kuinka viime keväänä ylppäreiden jälkeen monet kaverit alkoivat hullunlailla pänttäämään pääsykokeisiin, kun minä löysin itseni keskeltä ajatusten sekamelskaa, epävarmana ihan kaikesta tulevaisuuteen liittyvästä. Olisi tehnyt mieli vain lähteä pois johonkin täysin uuteen seikkailuun, mutta joku ihme voima tuntui painostavan mua jäämään tänne samoihin arkirutiineihin pyörimään. Ja niinhän mä jäinkin – hain paniikissa “vaan johonkin kouluun” ja siellä onkin tämä kulunut vuosi vierähtänyt, tosin aika onnettomissa tunnelmissa.

image

Tästä olen päätynyt miettimään tuota ihmeellistä painostusta opiskelusta ja ylipäätään elämässä pärjäämisestä, joka mulla tuntuu alitajunnassa olevan. Enkä varmasti ole ainoa. Se on ollut siellä aina – ihan pienestä pitäen – ja se yrittää saada mua toimimaan meidän yhteiskunnan asettamien odotusten mukaisesti. Se kehottaa suorittamaan ja menestymään. Se painostaa tähtäämään korkealle, ja antaisi varmasti huutia, jos jättäisin velvollisuuksiani hoitamatta, enkä vaikka hakisikaan minnekään opiskelemaan. Mutta miksi?

Luettuni tämän postauksen, aloin itsekin pohtimaan asiaa syvemmin. Olen jo kauan miettinyt sitä, miksi meidän oletetaan elävän tätä elämää suorittamalla asioita toisensa jälkeen. Ensin kasvamme koulua käyden, sitten kun vihdoin valmistumme, meidän oletetaan jatkavan haastavampiin opintoihin ja taas niistä valmistuttuamme töihin, joita tulemme todennäköisesti tekemään vanhuusikään saakka. Koko elämä on siis käytännössä työtehtävien suorittamista yksi toisensa jälkeen. Ensin peruskoulu, sitten toisen asteen koulutus, sen jälkeen korkeakoulu ja lopulta työtehtävät. Mihin jää kaikki aika elämästä nauttimiselle ja omien haaveiden toteuttamiselle? Valitettavan monilla niille ei nimittäin tunnu jäävän aikaa. Ihan liian usein kuulee, kuinka päivitellään tekemättä jääneitä asioita. “Voi kun olisin silloin uskaltanut…”. Liian usein haaveilemme kaikenlaisesta ja sanomme haluavamme yhtä sun toista, kun voisimme vain päättää toteuttavamme haaveet. Ja jos jotain olen tämän vuoden aikana oivaltanut, niin sen, etten halua löytää itseäni katumasta tekemättä jääneitä asioita. Mielummin nauran itselleni jälkeenpäin, kuin kadun ohimenneitä mahdollisuuksia. Se jos joku tuntuisi hirveältä.

imageimage

En siis halua tuntea huonoa omatuntoa siitä, että olen tällä hetkellä vähän hukassa. Kauan ajattelin, että on väärin olla näin epävarma, mutta nyt alan pikkuhiljaa hyväksymään tämän olon. Vaikka alitajunta painostaa tähtäämään korkeakouluun ja valmistumaan sieltä menestyksekkäästi, sydän kehottaa tekemään kaikkea ihan muuta. Se rohkaisee tekemään juuri niin, kuin mieli tekee ja heittämään hanskat hetkeksi tiskiin koulun suhteen, jos siltä tuntuu. Se haluaa olla ilman yhtäkään painostavaa ajatusta siitä, mitä pitäisi tehdä. Se ei halua kulkea samaa polkua muiden kanssa.
Ja niimpä olen tullut siihen tulokseen, että aion kokeilla, seikkailla ja ihmetellä. Aion tehdä virheitä, ja oppia niistä. Jos en nyt tällä hetkellä ole valmis tekemään päätöksiä, en saa ajatella, että se on väärin. En saa antaa muiden ihmisten päätösten vaikuttaa itseeni, vaan aion kylmästi kulkea omaa polkuani. Ja nimenomaan sellaista polkua, jonka varrella voin hymyillä ja nauttia niistä pienistäkin asioista. Olla onnellinen.

image

Tein eilen yhteishaun ja selvittelin hieman opiskeluun liittyviä asioita. Mikään ei tunnu vielä varmalta, mutta yrittänyttä ei rankaista. Aion hakea kahteen eri kouluun ja vaikka aikaa lukemiseen ei liiemmin ole, menen kokeisiin ja teen parhaani. Suunnitelmat eivät ole selkeät, eivätkä varmasti pitkään aikaan tulekaan olemaan, mutta pikkuhiljaa alan löytämään niitä asioita, jotka minua kiehtovat. Tämän kuluneen vuoden ajan elämä on tuntunut sellaiselta ihmeelliseltä hengailulta, kun olen yrittänyt käydä vähän koulua, tehnyt silloin tällöin töitä ja samalla pohdiskellut pääni puhki tulevaisuutta. On mulla ollut ihan kivaa, mutta alan jo kaipaamaan sitä varmaa ja hyvää oloa, joka on kauan ollut kadoksissa. Haluan pystyä käsi sydämmellä sanomaan, että nautin elämästäni, sillä vaikka siinä on tällä hetkellä paljon hyvää, valehtelisin jos nyt lausuisin nuo sanat.

image

kuvat: Julia Sjöman

Olen päättänyt, että jos en ensi syksynä aloita uudessa koulussa, teen jotain erilaista. On se sitten pari kuukautta ulkomailla tai uusi työpaikka täällä Suomessa, haluan jotain uutta. Haluan sen olevan jotain, jonka kautta pääsisin toteuttamaan itseäni ja tekemään sellaisia asioita, joista nautin. Ne nautinnolliset asiat ovat nimittäin niitä, jotka tekevät elämisestä mielekästä ja auttavat selviämään vastoinkäymisistä. Tänään olen nauttinut liikunnasta, ystävän seurasta ja juuri äskettäin hörppimästäni herkullisesta kahvista lempikahvilassani. Istun täällä edelleen ja nautin, että saan olla tässä yksin, omien ajatusteni kanssa. Olo on levollinen ja tuntuu hyvältä kirjoittaa ajatuksia ylös. Päästä purkamaan niitä. Etsikää tekin jokaisesta päivästä niitä pieniä nautinnollisia juttuja. Muistakaa, että on ihan turhaa viettää aikaa sellaisten asioiden parissa, joista ei nauti. Toki elämässä tulee tilanteita, joissa joutuu menemään epämukavuusalueelle, mutta pääosin tulisi keskittyä omien unelmien toteuttamiseen ja onnelliseen elämään. Kerran me täällä vaan ollaan, eikä pitkällä aikavälillä ole mitään järkeä tuhlata energiaansa sellaisiin asioihin, joista ei nauti.

Oikein mukavaa loppupäivää sinne ruudun toiselle puolen, ja hei, se on kuulkaa huhtikuun eka! Kyllä se kevät sieltä vaan tulee, vaikka säät ei ihan vielä pysykään perässä.

-Laura