On ihan ok olla hukassa

Mä tiedän olevani siinä mielessä tosi onnekas, että voin jo näin nuorena sanoa löytäneeni jonkinlaisen tasapainon elämässä. Ympärilläni on joukko aitoja, välittäviä ja minua inspiroivia ihmisiä, alan pikkuhiljaa löytämään oman paikkani tässä maailmassa, teen päivittäin sellaisia juttuja, mihin mulla on intohimoa, oon oppinut elämään itsenäisesti ja tärkeimpänä: uskaltanut lähteä tavoittelemaan unelmiani. Tiedän, ettei moinen ole mikään itsestäänselvyys.
On paljon asioita, jotka saattavat tuntua olevan omien unelmien toteuttamisen tai onnellisen elämän tiellä. Vaikea parisuhde, lannistava tunnelma lähipiirissä, eksynyt olo, surullinen tapahtuma tai ihan vaikka vaan se, ettei kerta kaikkiaan osaa tehdä onnettomuuden tunteelle mitään, voivat olla estämässä onnellisuutta. Tietää, ettei ole onnellinen, muttei myöskään usko omiin unelmiin, eikä ehkä tiedä, mitä voisi tehdä ollakseen onnellisempi.
Mä ainakin oon ollut kyseisessä tilanteessa. Koko pienen ikäni oon kyllä ollut kova haaveilemaan – milloin halusin näyttelijäksi ja milloin laulajaksi, toisaalta taas halusin muuttaa ulkomaille opiskelemaan – mutta en oikeastaan koskaan uskonut haaveisiini, enkä siihen, että ne olisi oikeasti mahdollista myös saavuttaa. “So much talk, but so little action” – se päti ainakin minuun.
Kadehdin ihmisiä, jotka pääsivät unelmiensa opiskelupaikkaan, jättivät kaiken ja lähtivät moneksi kuukaudeksi reissaamaan, ottivat riskejä ja elivät spontaanisti. Kadehdin ihmisiä, jotka menivät päätäpahkaa intohimojensa perässä, ihmisiä, jotka osasivat nauttia elämästä. Kadehdin ihmisiä, jotka säteilivät. Kadehdin onnellisuutta. Luulin olevani elämääni tyytyväinen, koska ajattelin sen riitävän minulle sellaisenaan. Luulin, että olin onnellinen ja tyytyväinen elämääni sellaisenaan, vaikka syvällä sisällä en sitä ollut.
Kun aloin pikkuhiljaa oppimaan kuuntelemaan itseäni paremmin, oivalsin paljon asioita. Tajusin, ettei minusta olisi kulkemaan sitä polkua, jota olin kovasti yrittänyt seurata. Tajusin, että on ihan ok valita eri reitti, kuin muut. Oli ihan ok olla pihalla siitä, mitä haluaisi opiskella vai halusiko sitä edes opiskella mitään. Oli ihan ok purskahtaa itkuun puolituntemattomille, kun he kysyivät, onko kaikki hyvin. Oli ihan ok, että oli paha olla. Oli ihan ok olla hukassa.
Ja ajatuskin siitä, että joku päivä tietäisin niiden kaikkien löytyvän, motivoi mua jatkamaan. Uskalsin alkaa suuntaamaan katsettani niitä asioita kohti, mitkä kiinnostivat ja uskalsin luottaa intuitiooni. Uskalsin valitan vähän erilaisen polun ja tehdä just niin, mikä tuntui itsestä sillä hetkellä hyvältä.
Hyväksyin kaiken sen kiukun, turhautuneisuuden ja pahan olon, mitä olin käynyt läpi. Lopetin kadehtimasta muita ja käytin kaiken sen energian inspiroitumiseen. En enää valitellut, jos joku toinen saavutti jotain, vaan otin siitä mallia ja pistin kakkosvaihteen päälle. Minäkin halusin unelmieni käyvän toteen.
Ja mä tiedän, että mitä ikinä sitä tavoitteleenkin, haluaisi sen tapahtuvan nopeasti. Niinhän se ois kaikista mukavinta ja ennen kaikkea helpointa. Mutta ilman sitä – joskus aika kivistä ja mutkaistakin – polkua omia unelmia kohti, ei voi koskaan oppia itsestä enemmän. Vaikka mulla on joskus ollut tosi vaikeeta itseni kanssa – omat ajatukset ovat vituttaneet, oon ollut onneton ja ahdistunut – oon silti kiitollinen niistä vaikeista hetkistä. Ne on opettaneet mulle eniten. Ne tekevät minusta joka päivä kiitollisemman sille, että voin sanoa pikkuhiljaa löytäväni paikkani tässä maailmassa. Ne tekevät musta kiitollisen, että saan tällä hetkellä tehdä asioita, joita rakastan. Olla välittävien, aitojen ja minua inspiroivien ihmisen ympäröimänä. Ja tärkeimpänä: uskallan mennä sata lasissa unelmiani kohti. Niiden vaikeiden hetkien takia oon tänään vahvempi, rohkeampi, avoimempi ja hyväksyvämpi. Niiden takia oon nyt tässä.
Kai mä tässä yritän sanoa, että me kaikki ollaan haavoittuvaisia ja välillä hukassa. Toiset ehkä enemmän kun toiset, mutta me kaikki käydään joskus vähän pohjalla. Se on osa elämää ja se täytyy vaan hyväksyä. Antaa itselle aikaa käsitellä tunteita, kuulostella fiiliksiä ja purkaa pahaa oloa, jos siltä tuntuu.
Sitten kun mieli on valmis, asiat hyväksytty ja paha olo purettu, voi alkaa pikkuhiljaa suuntaamaan katsetta ylöspäin ja toimintaa kohti unelmia ja tavoitteita. Ensin on kuitenkin oltava ajatuksen tasolla valmis siihen – halukas ja valmis muutoksen. Jos lähtee toimimaan puolikuntoisena, tulee enemmin tai myöhemmin romahdus, se on satavarmaa.
Liisa Kivi
<3 Sun seura on sellanen asia, joka saa mut aina onnelliseks – sun onni todella säteilee muillekin <3
Laura
Kiitos Liisa, ihanasti sanottu<3
Tinja Karlsson
<3
Laura
:* <3
Anonyymi
Ihana teksti jälleen ja kuvat on kauniita! 🙂 Täällä siis yks suht uus lukija, joka on ihan hukassa 😀 Ja jäin miettii, että miten sä löysit/ keksit sun unelmat? Mitä teit sen eteen, että löysit tai siis onko sulla jotain konkreettisia vinkkejä tähän aiheeseen? 🙂
Ite oon aika synkistä mielenmaisemista noussu ylös, oppinu hyväksymään hukassa olemisen ja ois kova halu lähtee toteuttaa omia unelmia, satsata niihin ja tehä kaikkensa niiden eteen, mutta ku ei vaan oo mitään unelmaa. Haluun löytää kivan ja innostavan työn sekä läheisiä ihmisiä/ parisuhteen, mutta näin epämäärästen haaveiden eteen tuntuu ettei voi oikein mitään tehä. Eikä kotona istuminen ja miettiminen oo tuonu mitään ratkasuu vaik sitäki oon tehny jo pari vuotta, jotain ois tehtävä, mutta mitä 😉
-ak
Laura
Kiitos<3
Mä en tiennyt, enkä oikeastaan vieläkään tiedä tarkkaan, mikä mun unelma on. Oon oppinut kuitenkin tunnistamaan ne asiat, joista saan eniten kiksejä ja jotka tekee mut onnelliseksi, ja niitä tekemällä oon pikkuhiljaa mennyt eteenpäin. Mitään konkreettista esimerkkiä en niinkään ehkä osaa antaa, muuta kun just sen, että oon vaan alkanut sata lasissa panostamaan niihin juttuihin, mistä nautin ja mitä haluan tehdä, enkä niinkään stressaa "velvollisuuksista".
Se, miten oon ajautunut mm. personal trainer -koulutukseen ja hyvinvointijuttujen pariin on silkkaa tulosta siitä, että koin niiden kiinnostavan mua – halusin oppia asioista enemmän ja sitten vaan päätin, että niitä kohti mun kannattaa silloin mennä. Lueskelin paljon ravitsemusasioista, kävin aktiivisesti salilla ja opettelin uusia liikkeitä siellä, aloin ymmärtämään oikeanlaisen liikunnan ja ravinnon yhteyden ja sitä kautta oon pikkuhiljaa päätynyt tähän, missä oon nyt. Myös tän blogin kirjoittamisen aloittaminen oli ollut mulla kauan mielessä, ja sitten kun vaan tein sen ja aloin kirjoittamaan, huomasin kiinnostuvani siitä yhä enemmän ja enemmän. Ja nyt blogin kanssa siinä pisteessä, että se on mulle yks tärkeimmistä jutuista tällä hetkellä.
Ehkä mun neuvo ois vaan se, että kuulostelet, mitkä on niitä juttuja, mitkä susta tuntuu tällä hetkellä parhaalta – mistä saat voimaa, mikä inspiroi sua ja mikä motivoi. Toki välillä on sellaisiakin aikoja, kun tuntuu, ettei mikään auta ja silloin ei pidäkään turhaa painostaa itseään mihinkään. Kyllä se jokaiselle jossakin vaiheessa selviää edes jollain tavalla, mikä olisi just se oma juttu, ja missä olisi se oma paikka. Kuulostaa, että säkin kuitenkin edes vähän tiedät mitä haluat, kun sanoit haluavasi kivan työpaikan ja parisuhteen. Uskon, että kun et liikaa stressaa niiden löytymisestä ja meet hyvällä fiiliksellä eteenpäin, ne tulevat sieltä ihan varmasti:)
Mä tiedän sen tunteen, kun on hukassa ja tiedän, ettei se oo kivaa. Mut luota muhun, että tuut vielä joku päivä kattomaan taakse tätä aikaa ja toteamaan, että siitä oli loppujen lopuksi vain apua. Tsemppiä ja hali sulle<3
iinamaj
ihanan lohduttava teksti laura! kiitos <3 mulla itellä on nyt niin iso ikävä sellasta mitä ei oo että ihan pahaa tekee enkä voi keskittyä kunnolla mihinkään. yritän nyt vaan tsempata itteeni ja uskoa siihen että pian ei tarvi enää ikävöidä 🙂 pus!
Laura
Kiitos Iina<3 Ikävä kuulla, että sulla on tollanen fiilis – tiedän, ettei oo helppoa pysyä positiivisena, jos on oikeesti paha olla.. Mut ihana asenne sulla, jatka just samalla lailla eteenpäin! Pusuja sinnekin:)
aura
Oi mikä teksti ♥ Oot kyllä hurjan hyvä kirjottamaan!!
Laura
Kiitos<3 :') Ihana kuulla!
Linda
Mä en tiedä mistä sä näitä tekstejä ammennat, mutta voin sanoa, että oon sanaton. Siis WAU! En voi kun ihalilla, miten sä saat kaiken tän ajatusmaailman tekstin muotoon ja kuinka kerta toisensa jälkeen koen erittäin suuria samaistumisen tunteita… Oot kieltämättä mulle yks isoimmista inspiraation läheistä! <3 :´) -Kiitos tästä tekstistä!
Laura
Lindaaa<3 Kiitos, oon ihan sanaton. Mut niinkun puhuttiin, voin samaistua sun fiiliksiin kanssa niin hyvin! Ihanaa, jos mun tekstit on sellasia, että voit kanssa allekirjottaa ne ja tiedät, mistä puhun. pus<3
Janina
Oon nyt koittanut kirjottaa jotain järkevää, mutta en saa lauseita muodostumaan joten jätän sen ehkä vaan tähän:
Olet täyttä kultaa! <3
xxo
Laura
Murunen<3 Säkin oot!! Pusuja!
Anonyymi
Törmäsin sun blogiin eilen illalla, ja pakko sanoo että en pysty lopettaa lukemasta näitä tekstejä!! Todellista tekstiä kirjoitat ja just sellasta mitä haluaa enemmän lukea! Mun ajatukset tulee ihanan positiiviseks tekstien avulla.
Vau Laura !! 🙂 paras blogi mitä oon lukenut!