Not real life

Aluksi ajattelin, etten sano mitään, mutta päätin nyt loppujen lopuksi kuitenkin avata suuni aiheesta. Tavallaan tää aihe tuntuu vähän vieraalta, enkä niinkään osaa ottaa siihen kantaa, mutta koska tää kyseinen juttu on pyröinyt mielessä nyt jo vurokauden tunnit, päätin, että ehkä on ihan fiksua kirjata vähän fiiliksiä ylös.
Törmäsin eilen moneen otteeseen nuoren australialaisen somejulkkiksen ja mallin, Essena O’Neilin, pysäyttävään videoon, jossa hän kertoo somen vaikutuksista elämäänsä. Tyttö oli jo 12-vuotiaana alkanut aktiivisesti käyttämään sosiaalista mediaa, seurannut inspiraatiotilejä ja katsellut kuvia “täydellisistä” vartaloista. Salaa hän oli toivonut, että olisi itsekin joskus satojen tuhansien ihmisten seuraama ja “yhtä täydellinen” kuin nuo tytöt, kenen kuvia hän katseli. Hänkin halusi saada paljon tykkäyksiä, kehuja ja seuraajia, jotta hänen ei tarvitsisi olla onneton ja kadehtia muita. Mitä enemmän näkyvyyttä, sitä onnellisempi hän olisi.
Essena alkoi pikkuhiljaa tavoittelemaan koko ajan suurempia seuraajamääriä – hän mietti, mihin aikaan kuva kannattaisi julkaista, jotta se saisi eniten huomiota ja minkälainen vartalo pitäisi olla, jotta voisi saavuttaa suuren suosion somessa. Hän saattoi olla syömättä koko päivän, jotta vatsa näyttäisi kuvassa litteämmältä. Kuvia saatettiin ottaa koko päivä, jotta saataisiin edes yksi julkaisukelpoinen otos instagramiin. Kuvissa oli pakko ottaa tietyt vaatteet päällä, koska sponsorit olivat lähettäneet niitä hänelle ohjeistaen millainen kuva vaatteiden esittelyyn sopisi ja mitä kuvatekstissä pitäisi lukea. Apua.
Essena käytti neljä vuotta elämästään omistautuen somelle. Kaikki vapaa-aika ja energia kului sometilien sisällön tuottamiseen ja niiden päivittämiseen. Hän eli sosiaalisen median armoilla. Intagram, Youtube ja Snapchat oli päivitettävä ja sisällön oli oltava virheetöntä. Nälkä myös kasvoi syödessä: yhtäkkiä, kun neljännesmiljoonaa seuraajaa oli saavutettu, se ei tehnytkään enää onnelliseksi. Oli saatava lisää. Ja lisää. Ja lisää. Kunnes lopulta tyttö paloi loppuun. Kaikki se, mitä hän oli luullut täydelliseksi elämäksi, tekikin hänet onnettomimmaksi ikinä. Millään, mille hän oli ne neljä vuotta elämästään omistautunut, ei ollutkaan hänelle enää mitään merkitystä. Essena sulki kaikki somekanavansa ja kuvasi videon merkiksi siitä, ettei enää aio pyhittää elämäänsä ruuduille.
Kun katsoin tuon videon, olin järkyttynyt siitä, miten niin nuori tyttö on voinut kokea tuollaista. Jos itse olisin 18-vuotiaana herännyt siihen, etten ole oikeasti elänyt elämääni, olisin varmasti reagoinut Essenan tavoin. Pääosin mulla tuli kuitenkin vaan tosi outo olo tästä kaikesta. Jopa pieni inhon tunne valtasi mut hetkeksi, kun mietin, että entä jos mun blogin lukijat tai instagram seuraajat ajattelevat mun olevan täydellinen ja elävän täydellistä elämää? Jos some kerta pystyy aiheuttamaan niinkin suurta ahdistusta, onnettomuutta ja kurjuuden tunnetta, mitä se oli tehnyt Essenalle, niin mä en ikinä haluaisi olla se, kenen kuvia katsellessa jollekin toiselle tulee huono fiilis itsestään.
Vaikka tykkään panostaa blogini ja instagramini visuaalisuuteen – tykkään, että ne sisältävät laadukkaita kuvia ja näyttävät kivalta – on se minulle täysin toissijaista. Kun mietin somekäyttäytymistäni, se ei perustu siihen, miten saavuttaisin eniten tykkäyksiä tai miten saisin mahdollisimman paljon seuraajia. Se perustuu omiin intohimoihini, hyvän fiiliksen levittämiseen ja inspiraatioon. Olen siellä ihan yhtälailla oma itseni, kuin muutenkin. Mun tarkoituksena ei ole luoda kuvaa siitä, että elämäni olisi täydellistä, koska sellaista elämää ei ole. Ei kenelläkään. Sen sijaan haluan puhua avoimesti vaikeista hetkistä, vuodattaa sitä, kuinka en tiedä miten päin pitäisi olla, jos siltä tuntuu ja taas vastaavasti postata hienoja kuvia ja kertoa, että oon ihan sairaan onnellinen, jos siltä tuntuu. Koska se on elämää.
On toki totta, että moni asia somessa on epäaitoa, kuvia photoshopataan ja niiden avulla luodaan illuusioita, enkä väitä, etteikö olisi väärin iskostaa sitä kautta tietynlaista kuvaa “ihannevartalosta” eritysesti nuorten tyttöjen päähän. Mutta mä en ole koskaan oikein osannut uhrata energiaani siihen, että tulisin kuvien takia onnettomaksi tai epävarmaksi itsestäni. On ollut aikoja, kun en ole ollut tyytyväinen itseeni ja varmasti on tullut joskus huokaistua kateudesta jonkin inspiraatiotilin kuvalle “täydellisestä vartalosta”, mutta jokin on aina estänyt mua jäämään haikailemasta moisien juttujen perään sen kummemmin. Ei niiden kuvien tarkoituksena ole saada ihmisiä onnettomiksi ja epävarmoiksi itsestään, vaan niiden tarkoituksena on inspiroida. Ne kuvat ovat jonkun ihmisen työnnäyte. Voi olla, että hän saa tilin pitämisestä rahaa esimerkiksi Essenan tavoin tai voi olla, että kauniiden valokuvien jakaminen on tyypin intohimo. Ainakin niin mä sen nään ja niin mä myös ajattelen itse somessa toimiessani.
On kuitenkin hyvä, että tästä aiheesta keskustellaan ja että se tuodaan pinnalle, sillä kyseessä on varmasti kasvava ongelma. Mua kiinnostaisi kuitenkin tietää, olenko mä ainoa, joka näkee sosiaalisessa mediassa myös paljon hyvää? Instagram, blogit, pinterest, snapchat – ne kaikki on mulle inspiraationlähteitä ja viihdettä. Kun kadehtimisen sijaan otankin kuvista ja kirjoituksista inspiraatiota, on itsensäkin kanssa paljon helpompi olla. Ei sillä, että pitäisinkään noita langanlaihoja mallivartaloita ihannevartaloina, mutta kuitenkin. On paljon helpompaa, mukavempaa ja nautinnollisempaa elää, kun ei kadehdi muita ja vertaa itseään muihin. Yleensä, kun pääsee siitä irti, oppii näkemään itsensäkin ihan uudessa valossa ja pikkuhiljaa rakastumaan omaan itseensä just sellasena, kun on. Eiks niin?
Mikaela
mä kans eilen luin eri artikkeleita ja selailin Essenan Instagram-tililleen jättämii kuvii ja niiden uusii kuvatekstei. oon seurannu Essenaa aika kauan ja mua jotenki järkytti just kaikki noi, et se on laittanu jonku ottaa itestään 100 kuvaa yhtä päivitystä varten tai ollu syömättä tai käyttäny joskus 15-vuotiaana ihan superseksikkäitä asuja, et sais seuraajia. toisaalta ajattelen, et on kauheeta mitä sosiaalinen media voi tehä ihmiselle, mut toisaalta myös ajattelen, et ite se on kuitenki loppupeleissä rahan ja suosion takii tohon tilanteeseen pyrkiny. hyvä kuitenki, et nyt tän myötä ainaki useempi ihminen vois tajuta olla kadehtimatta ja vertaamatta itteään niihin kaikkiin "täydellisiin vartaloihin". tietty mullekki tulee aika useinki jotain Instagramii tai blogei seilaillessa sellanen epävarmuus itestäni ja pieni ahdistus siitä, et mitä mun nyt pitäis itelleni tehä, et näyttäisin tietynlaiselta. yleensä kuitenki aika nopeesti tajuun, et täs maailmas on mulle ehkä vähän merkityksellisimpiiki asioita ajateltavaks ja oon oikeesti suurimman osan ajasta ihan tyytyväinen itteeni, ni sit mä vaan suljen ne kuvat ja päätän olla ajattelematta asiaa 😀 Essenaki puhu geneettisestä lottovoitosta ja ihan totta se on, turha kadehtii jotain sellasta mitä ei voi saada. eihän toisen ulkonäön tai siistien kuvien pitäis vaikuttaa mitenkään siihen, miten tyytyväinen ite on itteensä. hyvä postaus ja kiva, et otit asian esiin 🙂
Laura
Niimpä, tosi hyvä asenne sullakin tähän hommaan – kiitos kommentistasi:) Ja ihan turhaan sulla tulee riittämättömyyden tunteita ja toki ihan hyvä, että oot sit tajunnu sulkea ne kanavat heti, jos on meinannut tulla huono fiilis. Mutta tää on tosiaan sellanen asia, mikä on kyllä tällä hetkellä varmasti monelle ajankohtanen ja siks ihan hyvä, että tuli nyt myös puheeksi.
Ansku
Onpahan tarina. Enkä kyllä ihmettele tätä. Some on nykyajan "huono suhde" jota sitten aikuisempana katuu. Että hitsi kun uhrasin sille niin ison palan ja osan elämästä.
Laura
Nii, tää oli aika pysäyttävä stoori. Ei se some ehkä kaikilla se huono suhde oo, mutta joillekin toki sitäkin. Toivottavasti tällaset kohujutut saa ihmiset miettimään asioita vähän uudelta kantilta.
Anonyymi
Karu tarina kyllä ja varmasti löytyy paljon muitaki, jotka on jo liian koukussa someen. Mut ei myöskään oo helppo päästä irti, jos on tottunu suurimman osan päivästä käyttää somea ja selailla nettiä. Kun ei oo muutakaan tekemistä tai ei jaksa tehä muuta..
Sun ja muutamien muiden blogista ei kuitenkaan tuu sellasta täydellisyys ähkyä ja kateutta, vaikka sisältävätki hienoja ja viimeisteltyjä kuvia yms ja näitä sanoisinki just blogeiks, joista välittyy se kokonaisvaltanen hyvinvointi 🙂
Laura
Kiva kuulla, ettei mun blogista oo tullut sellasia viboja. Musta on ihanaa, jos täältä välittyy hyvät fiilikset ja juurikin sitä kokonaisvaltaista hyvinvointia:)
Mutta oot oikeessa, että tää on tosi ajankohtainen aihe ja varmasti monille miettimisen ja harkitsemisen arvoinen.
Katsku
Nää kuvat <3 ja sä <3
Laura
<3 kiitos vaan itselles muru!
Laura
Joo luin ton saman jutun (ja katsoin videon) ja heräsin itseasiassa itsekin jollakin tavalla. Mä stressaan aivan järjettömästi mun blogista ja oon huomannut, että numerot kiinnostavat päivä päivältä enemmän. Jos mä teen jotain, mä teen sen, koska mä tarvitsen postauksen ja niinhän sen ei pitäisi mennä! Jotenkin tuntuu siltä, etten voi elää täysillä.
Mulla on vaikea päätös edessä, sillä toisaalta tykkään bloggaamisesta TOSI paljon ja palaan aina uudelleen sen pariin. Toisaalta musta tuntuu, että viimeiset 3 vuotta on kuluneet siihen, että mä suunnittelen postauksia päivästä toiseen enkä edes tiedä millaista olisi elää ilman blogia.
Hahah saa nähdä mihin tääkin ajatus nyt kehittyy. Onneks sentään sain silmät auki, ettei käynyt samalla tavalla kuin essenalla, vain lievempänä.
Laura
Kuulostaa siltä, että et ehkä enää tee sitä niinkään intohimosta, vaan just ehkä tottumuksesta. Ja siinäkään ei sinänsä mitään, mutta jos se ei tuo sulle enää iloa, vaan enemmänkin saa sut stressaantuneeks ja ahdistuneeks, niin itse varmasti tossa vaiheessa pohtisin myös pidempää taukoa tai lopettamista.
Muista tehdä niin, mikä susta tuntuu parhaalta, äläkä liikaa mieti, mitä muut siihen sanoo. Bloggaaminen on kuitenkin sellanen juttu, että kirjoittajalla tulisi olla sitä intohimoa ja paloa siihen hommaan, jotta voi välittää hyvää fiilistä ja inspiraatiota myös muille. Tai ainakin sillä tavalla se oikeasti tekee vaikutuksen ihmisiin.
Toivon sulle kaikkea hyvää ja toivottavasti sulla ois paremmat fiilikset pian, etkä stressais<3
Q
On kyllä hurjaa ajatella, jos somea seuraavat nuoret oikeasti ajattelee, että jonkun elämä on täydellistä kuvien perusteella, silloinhan siitä puuttuu täysin ihan perus medialukutaito ja sen ymmärtäminen, ettei yks kaunis kuva kerro kenenkään elämästä oikeasti mitään. Mä ainakin oon aina rakastanu valokuvia ja valokuvata, ja tietysti kauniita ja hyvin tehtyjä kuvia on hyvä katella. Tässä vaan täytyy pitää se mielessä, että totta kai kaikesta saa mediaan erinäköstä. Kyllähän uutisissakin rajataan tiettyjä asioita kuvista pois ja ihmiset saattaa sokeasti uskoa siihen, mitä joku tietty osa kuvasta näyttää. Inspiraation virassahan somella ei oo mitään pahaa, jos ei se vie koko elämää ja saa ihmistä tosiaan voimaan pahoin 🙂
Laura
Niimpä, se on just se. Mä en ainakaan oo koskaan pitänyt somea minään oikean elämän peilinä ja muistan aina kuvia katsellessa, että tottakai suurinosa niistä on just hyvistä hetkistä ja niitä parhaimpia otoksia -niinhän mä itsekin tykkään tehdä. joten jep, somessa ei munkaan mielestä oo mitään pahaa, jos sitä osaa käyttää ja tulkita oikein:)
ella elers
RAAAAKAAAAS KUN MÄ VAAN NIIN SUA RAAAKAAASTAAAAN <3
Laura
HÖPSÖ<3
ilona
No huhuh mikä teksti! Oon ite huomannu et ite oon pikkuhiljaa syöksymässä tohon samaan somekuvien ihailuun ja muiden kadehtimiseen. Yritän kuitenkin (ja varsinkin nyt kun luin tän tekstin) koko ajan silti miettiä, ettei kaikki oo sitä miltä näyttää. Itelläkin on blogi ja tiiän jotenkin millasen työn takana se kaikki on, että saa kivoja kuvia ja tekstejä aikaan. Laura kommentois tossa yläpuolella, että tekee jotain juttuja siks että sais postattavaa ja mulla se alkaa pikkuhiljaa olemaan samoin, vaikka en todellakaan haluaisi!! Tästä tuli kyllä niin paljon mietittävää et oon ihan häkeltynyt 😀
Ja ainiin, mun mielestä snapchat on aika hyvä sovellus. Sen avulla pystyy näkemään somejulkkisten elämään vähän paremmin ja näkee, ettei kaikki oo ihan niin timantta kuin luulis 🙂
Laura
Hyvä, jos tää sai sut miettimään juttuja ehkä uusiksi. Ikävä kuulla, jos sulla on tullut sellanen fiilis, että oot tehnyt blogiakin vaan sen takia, että saisit sitä päivitettyä. Mut tosiaan ehkä nyt näät asioita vähän eri tavalla taas:) Kunhan muistaa, että pysyy itelleen rehellisenä ja tekee oikeesti vaan sitä, mistä nauttii ja mitä haluaa tehdä (varsinkin tällasissa luovissa hommissa) niin sillon homma usein toimiikin parhaiten. Älä syöksy muiden kadehtimiseen, oot hyvä just sellasena kun oot<3
Ja oon samaa mieltä snapchatista, mustakin se on hauska sovellus!