Untitled

Sattuneista syistä, tulin tänään ajatelleeksi vihan tunnetta. Sitä, miten vihaa ilmaistaan inhon ja kateellisuuden kautta. Miten se tulee ulos ilkeytenä, pahoina tekoina ja satuttavina sanoina. Välirikkoina. Riitoina.

Mietin, miltä tuntuu olla toisen ihmisen vihan kohteena. Miltä tuntuu ottaa vastaan pahoja tekoja ja satuttavia sanoja. Mietin, kuinka se voi pahimmillaan tuhota ihmisen. Toisen, täysin terveen ja hyvinvoivan ihmisen. Romuttaa itsetunnon tai vähintään herättää epäilemään itseään. Kuinka yhden ihmisen viha voi saastuttaa kaikki sen kohteena olevat.

Untitled

On ihmeellistä, miten helposti ajautuu epäilemään itseään, vaikka tietäisi, ettei sille olisi edes syytä. Yksikin kommentti, toisen ihmisen kyseenalainen käytös tai tyly viesti. Wou, johtuuko tää musta? Yhtäkkiä heräät siihen, että soimaat itseäsi ja ajattelet olevasi syypää toisen ahdinkoon. Sitten löydät itsesi itkemästä, vaikka et edes tiennyt, että asia painoi sua niinkin paljon. Ja kun itket, huomaat, kuinka paljon painetta sun sisällä oli.

Vaikka onkin tasapainoinen ja itsevarma ihminen, on välillä silti vaikeaa yrittää olla välittämättä muiden kommenteista tai teoista. Pitäisi kuitenkin aina muistaa, että viha kumpuaa pelosta. Se, että saa niskaansa loukkaavia sanoja tai tylyä kohtelua, on heijastusta toisen pelosta. Ehkä taustalla on riittämättömyyden tunteita, huonoa itsetuntoa tai epävarmuutta. Ehkä toinen kokee sinut uhaksi. Ehkä satuit vaan joutumaan toisen roskakoriksi. Ehkä sinuun oli helppo purkaa turhautuneisuutta. Ehkä satuit toisen elämään vain väärään aikaan.

Untitled

Harvoin kukaan kuitenkaan vihaa ihmistä, josta ei pohjimmiltaan välitä. Jos ajattelisi sen jatkossa siltä kannalta. Ehkä viha on vain naamioitu rakkaudenosoitus.

-Laura