Mutkia matkassa

Menoa toisensa jälkeen, suunnitelmia päivästä toiseen ja koulukin alkaa viikon päästä. Kännykkään piippa viestejä, joista en osaan aina edes “kerkeä” vastaamaan. Sitten viestit unohtuvat, päiviä kuluu ja yhtäkkiä havahdun, etten ole vieläkään vastannut niihin. Menot menevät päällekkäin ja kivoja juttuja jää tekemättä, vaikka kuinka vaan haluaisi perua ihan kaiken ja tehdä vaan just sitä, mitä lystää.
Mä en ole päässyt pitkään aikaan kunnolla lepäämään, enkä oikeastaan ole viettänyt aikaa edes kotonani täällä nukkumista pidempään. Reissua reissun päälle, festareita, pt-koulutusta, töitä, treeniä, ystäviä sen verran minkä vaan suinkin kerkeää ja ylipäätään vaan paljon tekemistä. Ehkä jopa liikaakin.
Vaikka kuinka ihanaa aikaa tämä kesä onkin – ja vaikka on kuinka ihanaa, että paljon kivaa tekemistä löytyy pitkin viikkoja – alkaa tässä yhteen putkeen paikasta toiseen viipottaessa kyllä pikkuhiljaa tulemaan meikäläisellä raja vastaan. Takana on ihan liian monet lyhyet yöunet ja ihan liikaa menemistä. Kaikki se hetkessä eläminen, spontaani tekeminen ja kiireettömyys ovat viimeaikoina ihan suoraan sanottuna kadonneet teille tietämättömille. Niistä ei ole tietoakaan. Ainoat suunnitelmat, joita pystyn päivän aikana muuttamaan ovat ruoan tai treenin suhteen, kaikki muut menot on vaan pakko hoitaa, koska muutkin ovat riippuvaisia niistä. Vaikka yritän kiireestä huolimatta mennä positiivisella ja hyvällä asenteella eteenpäin, on mulla meinannut pakka hajota jo pari kertaa. Mulla on meinannut päästä itkupotkuraivarit, koska olisin vaan halunnut omaan kotiin rauhoittumaan. Mä olen meinannut tiuskia ystäville, koska mua vaan stressasi seuraava “velvollisuus”. Mä olen meinannut heittää hanskat tiskiin ja olla suunnittelematta enää yhtäkään tekemistä yhdellekään päivälle ikinä. Argh. Mutta kun totuus on se, että mä en vaan kohta enää jaksa.
Mua ahdistaa, että mulla on tosi usein kiire, ja joudun väistämättäkin suunnittelemaan päiviäni etukäteen. Mua ahdistaa, kun huomaan juoksevani kaupungilla henkihieverissä, jotta pysyisin aikataulussa. En halua elää aikataulussa. Mua ahdistaa, että on viimeinen lomaviikko, enkä senkään aikana oikein kerkeä lepäämään. Ja kaiken kukkuraksi mua ahdistaa, että mua ahdistaa.
Mä en halua, että mua stressaa. Mä en halua ahdistua. Mä en halua olla kireä ja inhottava. Koska sitä mä en ole, ja mä tiedän sen.
Okei, myönnetään, että kärjistin ehkä hieman. Olenhan mä lomaillut, käynyt matkoilla ja tehnyt nimenomaan niitä kivoja asioita. Mutta kun kaipaan myös sitä omaa aikaa, ihan vaan yksin kotona. Aikaa hyvää ruokaa kokkaillessa, siitä nautiskellessa ja lempparisarjoja peiton alla katsellessa. Sitä pelkkää yksin oloa, kun joskus jopa tylsistyy kotona olemiseen. Voi, sitä mä kaipaan. En nimittäin edes muista, milloin olisin viimeksi tylsistynyt kotona. Koti on enemmänkin ollut se paikka, johon oon vaan koko ajan ikävöinyt ja hartaasti toivonut, että pääsisin sinne rauhoittumaan. Joka kerta kun olen lähiaikoina tullut kotiin, on se ollut pelkän nukkumisen syömisen, pyykin pesemisen tai tavaroiden purkamisen ja taas uudelleen pakkaamisen merkeissä. Koti on ollut vain nopea välipysähdys.

Haluaisin myös tästä syystä pyytää anteeksi, että blogi on varsinkin tässä loppukesän aikana kärsinyt menemisistäni ja pysynyt aika hiljaisena. Mä olen vähän sellainen, etten oikeen väkisin vääntämällä tätä hommaa tykkää tehdä ja joskus niitä postauksia ei vaan tipu, koska en yksinkertaisesti ehdi edes ajattelemaan muuta, kuin sen päivän ohjelmaa tai aikataulua. Hyi, kuulostaa niin inhottavalta kun sen sanoo ääneen. Mutta niin se vaan on vähän tupannut menemään. Musta tuntuu, etten kerkeä keskittymään niihin asioihin, mihin ihan oikeasti vaan haluaisin. Blogiin, pt:n hommiin ja ajatuksiini. Koska juuri nyt kaipaisin aikaa niille asioille, joita rakastan. Niille, joihin minulla on intohimoa ja joita haluaisin kehittää.
Haluaisin lähteä iltakävelylle lempimusiikit korvilla ja antaa mielikuvituksen laukata. Haluaisin vaan olla hetken yksin, ihan vaan kotona.
Katsku
Siis!!! Mulla ihan sama juttu, josta just eilen illalla kirjotin Greenstreetin sivuille. Vaikka on ollu kuinka kivaa puuhaa ja kaikkea muuta, niin mä kaipaan vaan myös kotonakin hengailua:( Oon ihan onnellinen et koulu alkaa kohta ja älytön juokseminen paikasta toiseen stoppaa hetkeks.
Laura
No niiii!!! Ähhhh ahditsavaaa…:D Mutta toisaalta, kohta tää rauhottuu ja tiedän sen. Täytyy nyt vaan pitää hyvistä unista edes kiinni, että jaksaa vielä mennä tän vikan lomaviikon.
Liisa Kivi
Mulla on kanssa ihan sama juttu! Siis tuntuu että kulunut kuukausi on ollut mun elämän kiireisin, ja loppua ei näy :DD Kaipaan justiinsa vaan paikalla olemista. En oo Vampyyripäiväkirjojakaan päässyt nyt kattomaan, ja se jos mikä ärsyttää!!!! (noei oikeesti) XD
Mutta joo siis, oon juossut kun pää kolmantena jalkana nyt kaikkialle, ja haluisin hetkeks vaan pysähtyä!
Laura
Feel you sister… Makään en oo kattonu mitään sarjoja ikuisuuksiin ja väsyttää koko ajan niin paljon. Haluisin vaan hengata kotona, leipoa, makoilla, kattoa sarjoja ja vaan olla….. arghhh! :'D
Reetta
Mistä toi ihana hamsa koru on?
Laura
Se on Bik Bokista!:)
Anonyymi
Voi, kuulostaa niin tutulta! Silloin kun mulle iskee tuollainen fiilis, niin yritän muistuttaa itselleni, että elämän ei tarvitse olla ollenkaan vakavaa. Aina kun jokin asia ahdistaa tai stressaa, niin mietin, mikä voisi olla pahinta, jota sen asian "epäonnistumisesta" seuraisi, ja yleensä ne skenaariot eivät mittakaavaan nähden ole kovin vakavia. Vaikka asiat eivät aina menisi niin kuin suunnittelee, niin lopulta kaikki on ihan joka kerta järjestynyt parhaalla tavalla, eikö niin? 🙂 Lähetän halin ja paljon iloa sinne <3
Laura
Voi ihana tsemppipuhe, kiitos<3 Noinhan se on, täytyy aina yrittää vaan muistutella, ett harvoin ne omat "ongelmat" on oikeesti edes mitään ongelmia. Kyllä tää tästä, mä pidän hyvän meiningin päällä!:) Sullekin hali ja paljon iloa!
Anonyymi
Moikka!
Löysin sun blogiin just äsken ja selailin vanhoja postauksia piitkälle asti. Ja haluan sanoa, että sain niin paljon hyvää mieltä sun blogista. 🙂
Oon lukenu ihan tosi paljon blogeja, ja viime aikoina tullu sellanen ähky että oon lopettanutki monien blogien seuraamisen ku tuntuu että ne on kaikki sitä ihan tismalleen samaa kamaa, joka ei inspiroi mua enään yhtään.
Sunkin blogin ensivaikutelma oli ehkä se, mutta sit ku luin sun tekstejä ja pysähyin kattomaan kuvia, niin tajusin että susta välittyy jotain tosi ihanaa tänne ruudun toiselle puolelle. Oot todella kaunis ja timmissä kunnossa ja täydelliset vaatteet (kaikki siis niin kuin bloggaajalla kuuluukin olla..), mutta susta välittyy silti jotain semmosta todella ihanan aitoa, ja jotain syvyyttä.
Vaikutat ihmiseltä, jonka kanssa viihtyisin ja jonka kanssa synkkais.
Sä inspiroit mua! Ihanaa.
Laura
Wau. Siis kiitos! Mä en edes tiedä, miten vastaisin tohon, koska kirjotit niin kauniisti<3 Mutta ihanaa kuulla, jos sulle välittyy tollanen fiilis ja jos mun jutut voi sua inspiroida. Musta olis ihanaa tavata blogin lukijoita, koska musta tuntuu, että siellä toisella puolella on ihan huipputyyppejä ja just samanhenkisiä ihmisiä kun mä. Täytyypä ehkä joskus järkätäkin jotain tapaamista:)
Mutta hei kiitos ihanasta kommentista, sä piristit mun päivää ja ylipäätään fiilistä niin paljon<3 Hymyjä ja aurinkoa sun päiviin:)
Anonyymi
Heippaa! Kirjoitin kommentin sun ruokapäiväkirja -postaukseen, en tiedä ootko huomannut sitä, nii ajattelin tulla tähän kommentoimaan vielä. Ei siis oo mikään kiire vastata ollenkaan!! 😀 Ihan vaan sen takia kommentoin tähän uusiks, jos se on jotenkin menny sulta ohi 🙂
ps. Taas kerran aivan ihania kuvia susta ja tsempit kiireiselle ajalle, kyllä se siitä helpottaa.. 🙂