Kävelen hiljaista ja rauhallista rantakatua. Kaikkialla on tyhjää, meri on tyyni ja taivaalla loistaa täysikuu.
Sieltä täältä kuuluu keskustelua, naurua, viinilasien kilinää ja kannustushuutoja, kun koko kaupunki tuijottaa käynnissä olevaa jalkapallopeliä.
Nenääni leijailee grilliruoan tuoksu ja istun rantaravintolan viereen katukivetykselle, katse merelle päin.

vene8-4

Viimeisiä iltoja näissä maisemissa. Tuntuu kummalliselta. Vaikka aika on mennyt nopeasti, elämään täällä on kerennyt tottua niin hyvin, että ajatus kotiin lähtemisestä tuntuu hasardilta. Tämä paikka tuntuu niin tutulta ja turvalliselta. Tämä paikka tuntuu jo kodilta.

Aamulla herättyäni lähden kävelylle, haistelen lämmintä ulkoilmaa ja katselen vuoristomaisemia. Juon kahvia takapihalla. Silittelen naapurin koiria. Hyppään uima-altaaseen keskellä päivää. Tervehdin vastaantulijoita ja he hymyilevät takaisin. Räpsin kuvia kauniista maisemista. Kirjoittelen tekstejä. Tunnen auringon lämmön iholla. Istun iltaa terassilla ja katselen auringon laskua.

Mun elämä täällä on just sellaista, mistä nautin.

_MG_4946

Tää kulunut kevät on ollut sekä yksi vaikeimmista, että parhaista ajanjaksoista mun elämässä tähän asti. Kun mun ranne murtui pari kuukautta sitten, moni asia kääntyi päälaelleen ja tämä loppukevät meni täysin päinvastaisesti, mitä olisin ikinä osannut kuvitella.

Pari kuukautta saikkua, ei menoja, ei arkirutiineja. Oon elellyt pelkästään oman tahtoni ja fiiliksen mukaan joka päivä. Elämä on ollut tosi helppoa. Vaivatonta. Stressitöntä. Mutta se helppo ja vaivaton elämä on saanut mut myös tuntemaan itseni useasti tosi hyödyttömäksi.

Siksi oon miettinyt viime viikkojen aikana paljon tulevaisuutta ja sitä, mitä siltä haluan. Mun unelmia, intohimoja, työkuvioita, asumista, ihmissuhteita… Kaikkea.

Ja nyt alan ymmärtämään, että ehkä mulle sattunut tapaturma olikin ihan tarkoituksenmukainen juttu.

_MG_4918
vene8-3

Ehkä se oli loppujen lopuksi merkki siitä, että mun oli aika pysähtyä. Pysähtyä kuuntelemaan itseäni ja kysymään, mitä ihan oikeasti haluan.

Oonko paennut jotakin fiiliksiä, tilanteita, tunteita, ajatuksia? Mikä kotiin palaamisessa tuntuu ahdistavalta? Odottaako mua siellä sellainen elämä, mitä haluan päivä päivältä elää?

vene8-5

Koska mä en halua, että arki on vaan arkea.

Haluan, että se on jokapäiväisiä nautintoja, motivaatiota, rakkautta, intohimoa ja onnea. Niitä asioita, mitkä on mulle tärkeitä. Visioiden toteuttamista, rakkaita harrastuksia, unelmaduunin tekemistä.

Ehkä mä todella oon paennut jotakin, mikä mua kotona odottaa.

_MG_4917

Joten mun on palattava kotiin ja kohdattava ne tunteet ja ajatukset, mitä ehkä oon vältellyt.
Mä lähden hyvällä asenteella ja suuntaan täysillä sille tielle, mille mun sydän sanoo, että mene.
Mun täytyy vaan olla rohkea ja mennä.
-Laura