Puhun paljon siitä, kuinka elämäni ja ajatusmaailmani ovat muuttuneet viime vuosina. Olen kertonut, kuinka oon uskaltanut ottaa riskejä, tehdä muutoksia ja luopua ihmisistä tai asioista, jotka eivät enää palvele.

Ja on totta, että tänä päivänä olen onnellisempi, tasapainoisempi ja hyvinvoivampi kuin koskaan. Tuntuu, että oikeastaan kaikki elämänalueet ovat tasapainossa ja saan joka päivä herätä innoissani uuteen päivään, tehdä asioita, joita rakastan ja olla kiitollinen kaikesta siitä, mitä mulla on.

Oon useasti törmännyt kuitenkin kysymyksiin siitä, mistä tää kaikki alkoi. Milloin mä päätin, että haluan olla onnellisempi, ansaita parempaa ja elää tätä elämää ihan tosissani ja täysillä? Millä tavalla oon nyt onnellisempi? Miksi?

Untitled

Jos yritän miettiä taaksepäin, en pysty nimeämään päivää tai edes ajanjaksoa, milloin tää kaikki olisi saanut alkunsa. En muista, että olisin yhtenä päivänä herännyt erilaisella fiiliksellä ja päätänyt, että nyt tekisin asioita eri tavalla. En muista, että olisin missään vaiheessa sen kummemmin edes tiedostanut muuttuvani. En tehnyt itselleni sen kummempia lupauksia, asettanut suuria tavoitteita tai vaatinut itseltäni mitään.

Oli toki juttuja, joita halusin – halusin liikunnan harrastamisen osaksi arkea, puhtaamman ruokavalion, onnellisemman mielen, tavata uusia ihmisiä, löytää sellaisen työn, mitä rakastaisin ja oppia elämään hetkessä stressaamatta koko ajan tulevasta – mutta en koskaan ottanut niistä paineita. Ajattelin, että jos joku päivä heräisin siihen, että huomaisin kaikkien tavoitteitteni ja unelmieni olevan osa mun elämää, niin oishan se tosi hienoa. Mutta samalla tiesin, että vaikka kaikki ne toteutusivatkin, ei onnellisuus tulisi pelkästään saavuttamalla ne. Se tulisi loppujen lopuksi jostain ihan muusta.

Untitled

Ja niin se on tullutkin. Vaikka on ollut aika hienoa oivaltaa, että parin vuoden takaiset unelmani ovat tällä hetkellä itselleni arkipäivää, kyse omassa “muutoksessani” on ollut kuitenkin eniten siitä, miten olen kasvanut sen aikana henkisesti. Miten ajattelen asiat aivan eri kantilta kuin ennen ja miten en esimerkiksi anna kateuden tai katkeruuden tunteiden vaikuttaa minuun enää millään lailla.

Toki henkiseen kasvuuni ovat vaikuttaneet myös ulkoiset tekijät – parisuhdeasiat, ystävyyssuhteet ja elämän heittämät haasteet – mutta kaikki muutos on kuitenkin tapahtunut oman pääni sisällä. Se, että olen tiedostanut ajattelevani tietyllä tavalla ja päättänyt haluta muuttaa ajattelutapaani, on ollut se suurin juttu. Se on ollut hankalaa ja saan edelleenkin tehdä päivittäin töitä ajatuksieni kanssa, mutta loppujen lopuksi päätös siitä, että haluan olla positiivisempi ja onnellisempi ihminen ja ajatella ihmisistä aina hyvää, on ollut avain tähän kaikkeen.

Untitled

Kyse on loppupeleissä ollut pienistä muutoksista. Kyse on ollut myös siitä, että olen uskaltanut olla oma itseni – tehdä rohkeasti erilaisia valintoja kuin muut ja olla rehellinen sille, kuka olen. Vaalinut sitä, kuka olen – mistä tykkään ja mitä haluan tehdä. Olen uskaltanut kieltäytyä asioista, joista en välitä.

Kyse on ollut menetyksistä ja vaikeista ajoista, onnistumisista, ahdistuksesta, uuden oppimisesta, onnen tunteista, tapamuutoksista, turhautuneisuudesta, omaan itseensä uskomisesta, mukavuusalueelta poistumisesta ja luopumisista.

Eikä se oo aina ollut helppoa. Välillä olisi tehnyt mieli olla joukosta poikkeamaton, tasaiseen tahtiin kulkeva, vakaa persoona. Mutta en oo koskaan halunnut antaa periksi sille, kuka mä ihan oikeasti olen.

Untitled

Kun päätin keskittyä yhä enemmän omien mielipiteiden ilmaisemiseen, erilaisuuden hyväksymiseen ja uskalsin olla rohkeampi myös ristiriitatilanteissa, elämä on ollut paljon siistimpää. Vaikka se on tuonut eteeni tilanteita, joita ennen olisin vältellyt ja karttanut kaukaa ja joiden käsitteleminen on ollut mulle tosi raskasta, on tää matka ollut ihan uskomaton.

Mä oon ymmärtänyt, kuinka omilla valinnoillani on ollut tosi suuri merkitys siihen, miten mä voin – niin psyykkisesti kuin fyysisestikin. Ja vaikka se kuulostaakin ehkä itsestäänselvyydeltä, mulle se ei aina todellakaan ole ollut sitä.

Mutta ai että, kun voin nyt olla kiitollinen siitä, että oon sen oivaltanut. Ja ai että mä kiitän jokaikistä hetkeä, milloin oon uskaltanut vahvasti seistä omilla jaloillani ja tehdä oman valintani, vaikka se ei olisikaan miellyttänyt muita.

-Laura