Parempi myöhään kun ei milloinkaan, eikö niin? Tosiaan minun oli tarkoitus tehdä tämä postaus jo paaaljon aikaisemmin, mutta joskus elämä tapahtuu, menoja on paljon, eikä koneella vaan yksinkertaisesti ole aikaa istua. Joten, nyt vihdoin istun tässä vielä tämän pienen hetken, ennen kuin lähden taas työntekoon.

Untitled

Mutta niin, itse aiheeseen! Pidemmittä puheitta, juttuhan on nyt niin, että me avattiin eilen ystäväni Liisan isän ravintolaan meidän ikioma pop up -jäätelöbaari, joka on auki joka päivä aina tämän viikon lauantaihin saakka. Idea lähti oikeastaan siitä, kun puheena on koko kesän ajan ollut enemmän tai vähemmän oman jäätelöbaarin pystyttäminen ja ollaan mm. Liisan kanssa paljon haaveiltu oman kahvilan tai muun vastaavan pystyttämisestä. Eräänä päivänä sainkin Liisalta pitkän viestin, kuinka hän oli isänsä kanssa saanut ihan loistavan idean – saataisiin mahdollisuus hyödyntää hänen isänsä ravintolaa toimitilanamme jäätelönmyyntiä varten. Ei tarvinnut kauaa miettiä, lähtisinkö hommaan mukaan, sillä idea omasta kahvilasta tai ravintolasta on aina ollut houkuttava. Niimpä me alettiin siitä päivästä lähtien suunnittelemaan sopivaa ajankohtaa jädekiskalle ja nyt vihdoin päästiin se avaamaan.

Ollaan suunniteltu listalle kuusi eri jäätelömakua, jotka ovat kaikki maidottomia, sokerittomia ja pari jäätelöistä myös täysin vegaanisia. Pohjana jäätelöissä on kookosmaito ja/tai -kerma, joka tuo niihin ihanan täyteläisen, paksun ja kermaisen koostumuksen. Ollaan itse maisteltu ja testailtu makuja nyt parin päivän ajan, ja olen ainakin itse todella tyytyväinen lopputulokseen. Jätskit ovat ihanan aidon makuisia ja jokainen maku on erilainen. Kaikki jäätelöt on kokonaan itse tehtyjä ja reseptit täysin meidän oman luovuuden tuotosta, ja mun mielestä parasta näissä jädeissä onkin se, kuinka niistä näkyy meidän oma kädenjälki.

Untitled

Tosi jännityksellä odotan tulevia päiviä, sillä tämä on ensimmäinen kerta, kun teen mitään vastaavaa. Meillä ei ole mitään hajua, minkä verran jäätelöitä tulee menemään, tai mitä ihmiset tulevat koko jutusta tykkäämään. Mutta kerta se on ensimmäinenkin, jostain on lähdettävä liikkeelle. Tuulta päin vaan, toivotaan että kaikki menee hyvin ja asiakkaat olisivat tyytyväisiä:)

Tarkempaa infoa tapahtumasta löytää meidän Facebook -sivuilta ja Liisan blogista. Nyt mun täytyy suunnata jo myyntipaikalle valmistelemaan, että saadaan mesta hyvissä ajoin auki! Ihanaa päivää ja tulkaahan jädelle!

-Laura