Untitled

Oon miettinyt liikaa, pitäisikö mun olla erilainen, jotta olisin “joukkoon sopivampi”. Oon antanut itseni muuttua ympärillä olevien ihmisten vuoksi, vaikka ne ihmiset eivät olisi olleet itseni kaltaisia, tai edes sen kaltaisia, millainen haluaisin olla.

Oon kadehtinut. Katkeroitunut. Ärsyyntynyt siitä, etten ole niinkuin joku toinen. En muka yhtä hyvä tyyppi, yhtä onnekas tai yhtä rakastettu.

Olen vähätellyt itseäni ja tyytynyt keskinkertaisuuteen. Ajatellut, etteivät asiat voisi olla paremmin tai etten voisi olla onnellisempi. Luullut, että mun kohdalle “on vaan sattunut huonompi tuuri” ja ajatellut, että se estäisi mua saavuttamasta unelmiani.

Oon antanut elämästäni liikaa aikaa epävarmuuden tunteelle.


Ja tajuan sen nyt, kun se ei enää hallitse mun arkea. Tajuan sen nyt, kun osaan arvostaa itseäni tarpeeksi. Nyt kun tiedän, että riitän just tällaisena.


Untitled

Mulla on tällä hetkellä ympärilläni joukko sellaisia ihmisiä, ketkä osaavat iloita mun iloista, kanssaelää mun suruja ja kannustaa mua menemään kohti unelmia.

Aitoja, rakastavia ihmisiä.

Ihmisiä, jotka välittävät musta omana itsenäni, eikä kenään muuna. Ihmisiä, joilta saan tukea, kannustavia sanoja, lämpimiä halauksia ja vatsalihakset kipeyttäviä naurukohtauksia.

Ihmisiä, joiden kanssa maataan isossa kasassa lattialla, silitellään toistemme päitä, naureskellaan omille hölmöilyillemme, kerrotaan fiiliksistämme, heitetään läppää, kokkaillaan ruokaa, juodaan kahvia, herkutellaan ja hykerrellään onnesta jokaisen suupalan kohdalla, vibaillaan ja innostutaan.

Ihmisiä, joiden kesken myös avaudutaan, itketään, tsempataan ja hoivataan. Puhutaan asioista, eikä jätetä juttuja sanomatta.

Mutta koskaan ei kuitenkaan arvostella, kadehdita tai lausuta valitusvirsiä.

Untitled

kuvat: Ella Elers

Hassua, että tän kaiken tajuaa vasta nyt, kun on löytänyt elämäänsä sellaisia tyyppejä, joiden läsnäolo inspiroi ja antaa voimaa jaksaa eteenpäin. Ilon ja surun hetkillä.

Tyyppejä, jotka ei roiku nilkassa vetämässä sua taaksepäin, vaan jotka ovat huutosakin lailla kannustamassa sua matkallasi eteenpäin.

Rämmit sitten mudassa tai hyppelihtisit onnesta laitumilla, ne olisivat aina siinä, tsemppaamassa sua jatkamaan. Antamassa sulle pitkiä, lämpimiä halauksia, silittämässä sun päätä, nauramassa sun jutuille ja hassuttelemassa sun kanssa.

Ja sanomassa, että ne välittää susta.

Kiitos, kun ootte siinä. Mun voimavara.
-Laura