Nyt se alkaa – sisustushömpötys nimittäin. Oon nyt viime päivät mallaillut mielessäni minkälaisia kalusteita ja elementtejä haluan uuden kodin sisustuksessa käyttää ja ajattelin tulla jakamaan ne tänne bloginkin puolelle. Innostuin tänään kokoamaan tällaiset kollaasit, joista voisin itse sitten ottaa vielä vähän inspiraatiota kun noita huonekaluhankintoja alan tekemään. Tykkään sisustuksessa jokseenkin karusta ja yksinkertaisesta tyylistä, jota voi sitten “maustaa” kaikilla muhkeilla, vähän erikoisemmilla elementeillä.

DECOR

Tässä ekassa kollaasissa hahmottelin vähän olkkarin tunnelmaa. Mullahan ei siis erikseen ole siellä tulevassa kämpässä huoneita, vaan se on yhtä isoa tilaa, minkä takia haluan sisustuksen avulla erotella olkkarin, “makkarin” ja keittiön toisistaan. Suunnitelmissa ois hankkia jonkunlainen sohva tai divaani, jonka kaveriksi ripustaisin kattoon jonkun kivan kattolampun luomaan vähän fiilistä. Lattialle joko talja tai kuviomatto ja sohvalle pari kivaa tyynyä!

KITCHEN

Keittiö on aika pieni ja se ei vaadi kummosempia sisustukseltakaan. Ajattelin hommata yksinkertaisen valkoisen ruokapöydän ja somistaa keittiötä sitten näteillä astioilla. Joku viherkasvi voisi olla kiva hommata vaikka ikkunalaudalle tuomaan vähän eloa mun musta-valko-harmaa sisustukseen…

BEDROOM

Mun “makkari” sijaitsee pienessä syvennyksessä olohuoneen yhteydessä, joten sinne ei paljoa mahdu. Sänky tulee viemään suuremman osan tilasta, joten sen viereen joku kiva jakkara tai pieni yöpöytä, lukuvalo ja talja lattialle pehmentämään sängystä nousemista aamulla. Pikkukrääsälle tollanen kori voisi olla kiva – se tois sisustukseenkin vähän sitä jotain.

Odotan jo niin innolla tätä muuttoa, vaikka viimeiset päivät kotonakin tuntuvat aika kivoilta. Mitä te tykkäsitte näistä sisustuskollaaseista? Kolahtaako teihin tällanen tyyli? 

Tänään oon vaan istunut ja puuhastellut kaikkia juttuja koneella, muun muassa tehnyt näitä kollaaseja ja surffaillut sisustuskauppojen nettisivuilla. Ainiin! Olinhan mä koulussakin – pitkästä aikaa… Huomenna sitten töitä ja sen jälkeen tää viikko jo helpottaa. Huh! Nyt on pakko sulkea tää kapistus ja nousta tästä tuolista, peppukin on jo ihan puutunut…:D Se on moro!
-Laura