Untitled
Untitled

Haluan etäisyyttä.
En elä totutussa ympäristössä tai rutiineissa.
En nuku omassa sängyssäni.
Elän matkalaukusta.
Kaipaan sun syliin enemmän.
Vaikka on hyvä olla yksin, odotan, että tuut kotiin.
Välillä hajottaa.
Hajottaa niin paljon, että haluan vaan itkeä.
Ja itkenkin. Koska sattuu.

Untitled

Kehossa tuntuu tunkkaiselta.
Siellä piileskelee liikaa vapautumatonta energiaa.
Liikaa turhautumista. Kiukkua. Ärsytystä.
Tämä ei ole minua.
Haluaisin juosta.
Tuntea askeleen kevyeksi.
Lentää.
Haluaisin olla siinä elämässä – siinä arjessa, minkä tiedän.

Untitled

Lasken päiviä siihen, että olo olisi vapautuneempi.
Odotan päivä päivältä, tunti tunnilta ja minuutti minuutilta.
Odotan niin paljon.
Helpottaa, kun sanot, että on ihan ok olla rikki.
Helpottaa, kun sanot, ettei mun tarvii olla niin vahva.
Helpottaa, kun sanot, että oon ollu reipas.
Helpottaa, kun oot siinä.

Untitled

Just nyt mulla ei oo mitään muuta annettavana.
Just nyt mua vihastuttaa, turhauttaa ja surettaa.
Just nyt haluan olla kaukana rutiineista, harrastuksista ja omista tavaroista, vaikka ikävöinkin niitä.
Ikävöin niitä niin paljon, etten muista, miltä ne tuntuu.
Mutta tuttua jokapäiväistä elämää miettiessä tulee vaan paha mieli.
Joten elän nyt hetken muualla.
-Laura