Viikonloppuna alkanut pt -koulutus herätti minussa paljon ajatuksia. Luennoilla käytiin mielenkiintoisia keskusteluja, käsiteltiin sitäkin kiinnostavampia aiheita ja puhuttiin yleisesti hyvinvoinnista. Ensimmäisen lähiopetusjakson teemana olikin hyvinvointivalmennus, joka sisälsi juttua niin liikunnasta kuin ravinnostakin, sillä luonnollisesti niiden varaan kokonaisvaltainen hyvä olo vahvasti rakentuu.

Puhuttiin paljon siitä, kuinka nykyään monilla ihmisillä on täysin väärä käsitys terveellisestä elämästä, eikä hajuakaan siitä miten tulisi syödä tai liikkua. Terveelliset elämäntavat leimataan helposti kuivan salaatin puputtamiseksi, protskujuomiksi ja rääkkitreeniksi, eikä keskitytä enää niihin ihan perusasioihin, jotka olisi tärkeää laittaa ensin kuntoon. Tuloksia halutaan nopeasti, jolloin treenaaminen ja syöminen vedetään heti alkujaan ihan överiksi, ja homma lähtee ihan väärällä tavalla käyntiin. Peruskestävyyttä kehittävät harjoitukset jätetään nurkkaan pölyttymään ja niiden sijaan vedetään kovia salitreenejä useasti viikossa. Sen ohella kokeillaan erilaisia trendiruokavalioita ja dieettejä yksi toisensa jälkeen. Elämä muuttuu helposti suorittamiseksi, jolloin treenit “täytyy tehdä” ja ruoka on usein sitä samaa riisiä, kanaa ja parsakaalia tupperwaresta popsittuna. Mutta saanen kysyä, missä vaiheessa meille heräsi ajatusmalli siitä, että keho pitäisi viedä jokaisella treenikerralla äärirajoille ja ruokavaliosta pitäisi kieltää kaikki “paha”? Missä vaiheessa meistä alkoi tulemaan elämäntapasairaampia kuin koskaan aikaisemmin? Lisääntyviä syömishäiriöitä, terveysmaniaa ja liikalihavuutta. Mihin katosi maalaisjärki ja kohtuus?

Untitled

Mä uskon, että ihminen kyllä tietää, miten tulisi elää. Ihminen kyllä tietää, että sen tulisi antaa keholleen mahdollisimman ravinteikasta ruokaa. Ihminen kyllä tietää, että sen tulisi liikkua. Ihminen kyllä tietää, ettei sen kuuluisi istua paikoillaan suurinta osaa päivästä. Ja ihminen kyllä tietää, jos ei voi hyvin. Ihan alun alkujaan liikunta on ollut osa meidän luontoa, kun ruokaa metsästettiin ja keräiltiin, kotia ja pihaa hoidettiin, paikkoihin kuljettiin jalan ja lautaselta löytyi lähinnä kasviksia, marjoja, hedelmiä, viljoja ja lihaa. Nykyään kaikki edellämainittu ovat vaan enemmänkin asioita, joita suoritetaan. Treenataan, pumpataan, spurtataan ja vedetään täysillä – toisin kuin ennen, milloin liikunta ei ollut se pakollinen juttu mitä pitää tehdä pysyäkseen kunnossa, vaan se oli tavallisia askareita. Sitä tuli tehtyä joka päivä ihan automaattisesti, välillä raskaammassa ja välillä rauhallisemmassa muodossa. Tuskin maajussit pohtivat treenaavansa lantaa luodessaan tai opiskelijat harrastavansa peruskestävyysliikuntaa koulumatkoillaan. Liikunta oli osa jokaisen ihmisen päivää, ilmeni se sitten sen koulumatkojen kävelyn tai lannan luomisen yhteydessä. Toki aikoinaan ihmiset harrastivat urheiluakin, mutta sen lisäksi arkiliikkuminen oli silloin sitä tasoa, mitä itse treenaaminen on meille tänä päivänä. Eipä paljon tarvittu personal trainereitä tai 2. tyypin diabeteksen lääkitystä, kun yleisesti ottaen kansa voi hyvin ja ihmiset pysyivät aktiivisina.

Yhtään tulevaisuuden ammattiani vähättelemättä, on pakko sanoa, että tuo kasvava avun tarve ruokailu- ja liikuntatottumuksia koskien on mun mielestä aika hälyttävää. Niin surullisen monet ovat todella pihalla, mitä näihin ihan normaaleihin hyvinvoivan elämän edellytyksiin tulee. Ja se jos joku sairastuttaa meitä, niin fyysisesti kuin psyykkisestikin. Mitä saa syödä ja kuinka paljon? Miten tulisi treenata ja kuinka paljon? Miten ylläpitää terve ja hyvinvoiva keho? Näitä asioita stressataan, pähkäillään ja niistä jopa masennutaan. Ja arvatkaa, onko noihin kysymyksiin edes oikeita vastauksia. No ei! On olemassa suuntaa-antavia suosituksia niin liikunnan kuin ravinnonkin suhteen, mutta loppupeleissä vastauksen määrittelee jokainen itse. Me ollaan niin erilaisia ihan kaikinpuolin – toiselle sopii sekaruokavalio, toinen tykkää käydä viisi kertaa viikossa juoksemassa, toinen taas nauttii joogasta ja toisen elimistö reagoi vahvasti gluteeniin. Eihän moisen erilaisuuden perusteella edes voi lähteä vertaamaan sitä, mikä olisi oikea tapa toimia. Kunhan pitää itsestään ja kehostaan huolta ja antaa sen tehdä sitä mitä se on tarkoitettu tekemään – pitämään meidät terveinä ja elinvoimaisina – pääsee jo pitkälle.

kuvat: Liisa

Terveellisesti eläminen ei nimittäin ole rakettitiedettä, ja jokaisella on siihen ihan yhtä hyvä mahdollisuus. Paremman elämän aloittamiseen voi toki hakea apua ja saadakin sellaista, mutta loppupeleissä jokainen on itse vastuussa. Jokainen on vastuussa siitä, että ruokavalio pysyisi monipuolisena ja liikunta olisi muutakin kuin autoon kävelemistä ja kaupassakäyntiä. Sillä hyvinvoiminen ei vaadi superfoodeja, gluteenitonta ruokavaliota tai karppausta. Ei näkyviä vatsalihaksia tai viittä rääkkitreeniä viikossa. Enemmänkin se on perusasioiden palauttamista ja hyvien asioiden lisäämistä. Aktiivista arkea ja mielekästä liikuntaa. Runsaasti vettä. Paljon kasviksia, marjoja ja hedelmiä. Unta ja lepoa. Ja ennenkaikkea, onnellisuutta. Ei kieltämistä, ruokavalion rajoittamista, itsensä äärirajoille viemistä tai stressaamista.

-Laura