Vielä pari kuukautta sitten mä en olisi uskonut näkeväni itseäni leveälahkeisissa housuissa – en sitten millään! Siitä päivästä lähtien, kun trumpettilahkeet vaihtuivat kireisiin pillifarkkuihin (ehkä kymmenen vuotta sitten? :-D), olen vierastanut löysiä ja leveitä lahkeita ihan toden teolla. Muistan, kuinka joskus sanoinkin, että oikeastaan kaikille trendeille pystyn ajan myötä lämpeämään, mutta trumpettilahkeille en enää koskaan. Kuinkas kävikään? Pikkuhiljaa olen kaupoilla pyöriessäni löytänyt itseni hypistelemästä aina milloin minkäkinlaisia leveälahkeisia pöksyjä, ja pari kertaa jopa sovittanutkin moisia. Olen haaveillut salaa, että uskaltaisin joku päivä vielä vetää sellaiset jalkaan ja kulkea kaupungilla välittämättä mitä muut niistä ajattelevat. Silti jokaisen sovituskerran jälkeen pöksyt ovat aina jääneet kauppaan ja salaiset haaveet housuista ovat jatkuneet.

Tällä viikolla se sitten tapahtui. Olin sovittamassa näitä pökiä neljättä kertaa ja emmin edelleen, josko uskaltaisin tällä kertaa kiikuttaa ne kassalle. Pyörin sovarin peilin edessä, enkä halunnut ottaa pöksyjä pois jalasta. Ne olivat niin mukavat, coolit ja ehkä övereimmät housut, mitä olen ikinä päälläni pitänyt. Ystäväni rohkaisemana kiikutin ne sitten vihdoin kassalle ja innokkaana aloin jo suunnitelemaan kaikenlaisia asukokonaisuuksia niiden ympärille. Käyttöä tulee ihan varmasti niin arkena kuin festareilla ja juhlissakin. Nään jo sieluni silmin kyseiset pökät sandaalien, pyöreiden aurinkolasien ja crop topin kanssa – oi kesäilmat tulkaa jo!

Untitled
Untitled
Untitled

Mitäs te pidätte? Onko leveät lahkeet edelleen ihan ehdoton ei vai ootteko tekin innostuneet tällasista vähän rennommista ja löysemmistä pökistä? Trumpettimallisia farkkuja en usko mun päällä vielä vähään aikaan näkyvän (katotaan vaan kun oon parin viikon päästä täällä taas kirjoittamassa, kuinka mun mieli on muuttunut…), mutta tällaset kevyemmät kuviolliset housut menee ton mallisena ihan helposti!

Untitled
Untitled

 housut: H&M / toppi: BikBok / nahkatakki: H&M / kengät: Nike / reppu: Forever 21 / aurinkolasit: Gina Tricot, kuvat: Kata

Saavuin juuri äskettäin kotiin Ruplan kirppikseltä, jonne selvisin kuin selvisinkin myymään kuteitani kahden aivan jäätävän sairastamispäivän jälkeen. Jep, se mun kurkkukipu äityi tosi rankaksi flunssaksi, jonka takia kaks viimestä päivää oon viettänyt pelkästään sängyssä. Kuumettakin mulla oli torstaina koko päivän ja eilinen meni siitä palautuessa, mutta nyt tänään alan olla jo vähän enemmän elävien kirjoissa. Kyllä tässä vielä pari päivää menee, ennenkun voin palata ihan perus arkipuuhiin ja -menoihin, mutta mua piristää jo se, että pääsin tänään edes hetkeksi vähän ulos tuulettumaan. Huomenna menen koko päiväksi taas Ruplaan, sillä siellä järkätään ystävieni, Saran ja Ellin, aivan ihana vegebrunssi! Olin itse brunssilla syömässä noin kuukausi takaperin, kun se järkättiin ekaa kertaa ja nyt tuo huominen brunssi taitaa olla jo tyttöjen viides laatuaan. Olen itse siellä siis tarjoilemassa ja auttamassa kaikessa mahdollisessa järkkäämisessä koko päivän ajan. Huomiselle klo 12 kattaukselle olisi vielä tilaa, joten jos sua kiinnostaa, niin kerää pari hyvää kaveria mukaan ja tulkaa extemporee nauttimaan brunssista! Voin luvata, että vaikka ei olisikaan vege tai vegaani, ruoka tulee ihan varmasti maistumaan ja täyttämään masun. Menun ja tulevat brunssipäivät voi kurkata täältä ja varaukset osoitteeseen sarapeltola@hotmail.com.

Mä koitan nyt keksitä itelleni jotain kivaa puuhaa, sillä illalla aion linnottautu sohvalle kattomaan Euroviisuja… Aurinkoista lauantaipäivän jatkoa!
-Laura