“No okei, mä vähän leikin tällä”, sanoin, kun ystäväni oli pitkän väännön jälkeen saanut suostuteltua minut lataamaan puhelimeeni Tinderin – tuon kaikkien suosiman deittailusovelluksen. En kokenut mitenkään tarpeelliseksi käyttää kyseistä sovellusta ja olinkin aina suhtautunut siihen täysin huumorilla – kavereiden tarinoille naureskellen. En ollut etsimässä itselleni ketään, enkä oikeastaan edes välttämättä kaivannut elämääni ketään. Ajatus Tinder -deittailusta tuntui todella oudolta.

Mitä tulee mahdollisen kumppanin tapaamiseen, haluan odottamattomia kohtaamisia ja sattumalta tapahtuvia törmäyksiä. Aidon ensikohtaamisen. En uskonut, että voisin jonkun hassun sovelluksen kautta ikinä löytää ketään sellaista, kenen kanssa kemiat ihan oikeasti kohtaisi. Ihmisten tapaaminen Tinderin kautta tuntui jotenkin teennäiseltä.

Untitled

Meni pari päivää, kunnes päätin huvikseni mennä juttelemaan jollekin sovelluksen kautta. Olin ollut aika inaktiivinen käyttäjä ne ruhtinaalliset pari päivää, mitä olin ehtinyt sovellusta käyttää, enkä pahemmin ikinä jutellut kenellekkään. Vastailin viesteihin, mutta en ottanut mitään tosissani. Ihan kivoja tyyppejä, mutta ei mitään sen enempää. Päätin kuitenkin katsoa, mitä kävisi, jos menisinkin puhumaan jollekin. “Eihän siitä haittaakaan olisi”, ajattelin. Heitin lonkalta jonkun ihan idiootin lausahduksen henkilön profiilikuvaan liittyen ja ajattelin, etten todennäköisesti tule saamaan mitään yhden sanan vastausta kummempaa, jos edes sitäkään. Yllätyksekseni puhelin ilmoitti uudesta viestistä jo pian. Viesti oli pitkä, ystävällinen ja hauska – tyyppi vaikutti oikeasti mukavalta. Keskustelu lähti lennokkaasti liikkelle ja jatkui kuulumisten kysymistä pidemmälle. Täh?

Pian huomasin juttelevani tyypin kanssa ihan tosissani. Joka päivä, useita kertoja päivässä. Viestit olivat pitkiä ja piristäviä, keskusteltavaa riitti. Joka kerta hymy levisi kasvoille, kun puhelimeen kilahti uusi viesti ja päivä päivältä aloin oikeasti kiinnostumaan tyypistä. Halusin nähdä, minkälainen persoona viestien takana oikeasti oli. Sanoisko hän ne samat asiat ja olisiko meillä se sama yhteys kasvotusten? Mitä tässä oli tapahtumassa?


Untitled

Minä, joka en uskonut koko sovellukseen, enkä etsinyt sieltä ketään, viestittelin tosissani sieltä löytyneen tyypin kanssa päivittäin. Hän oli niin vahvasti samaa maata kuin minä, että tuntui, kun oltaisiin tunnettu jo ennestään. Samoja kiinnostuksen kohteita, samanlainen elämänasenne, sosiaalisuus, intohimot, unelmat – kaikki tuntui kohtaavan.

Sovittiin treffaavamme viikon viestiteltyämme. Ne kuuluisat ekat treffit. En muistanut, milloin olisin viimeksi ollut täysin tuntemattoman tyypin kanssa kahdestaan. Tai olinko koskaan edes ollut. Niinkun tuntemattoman tyypin kanssa treffeillä siis. En varmaan. Miten treffeillä edes ollaan vai ollaanko siellä mitenkään?


Tuli se lauantai-ilta, treffi-ilta. Minä, joka en oikeastaan ikinä jännitä sosiaalisia tilanteita tai uuden ihmisen tapaamista, olin aivan tutinoissani. Pissat housussa. Jännitin, koska tiesin, ettei kyseessä ollut pelkästään mukava tyyppi. Tässä saattoi ihan oikeasti olla jotain muutakin. Jännitin, jos sitä jotain ei olisikaan. Panikoin. Tutisin. Mutta samalla kuitenkin odotin tapaamista enemmän kuin mitään sillä hetkellä.

Untitled

kuvat: Ella Elers

Kun olimme yhdessä, aika lensi. Ensimmäinen tapaamisemme ei suinkaan mennyt perinteisen treffikaavan mukaan, vaan se oli jotain ihan muuta. Alle kahdessakymmenessäneljässä tunnissa kävimme kahvilla, kävelyllä, syömässä, katsoimme leffaa, hengailimme, juttelimme ja seuraavana päivänä jatkoimme vielä brunssille. Ihan kuin olisi viettänyt aikaa tutun tyypin kanssa. Vaan olimme toisillemme ventovieraita. Vielä. Mitä oli tapahtunut?

En tiedä sitä vieläkään. Mutta tiedän, että koko juttu oli puhdasta sattumaa. Niin odottamatonta, että sen oli varmasti tarkoitus tapahtua.

Nyt se tyyppi on se, kenen viereen haluan nukahtaa ja kenen vierestä herätä. Mun tuki ja turva. Se, joka muistuttaa hymyilemään huonompinakin päivinä. Se, joka saa sydämen hakkaamaan lujemmin. Se, jonka kanssa nauran vatsalihakset kipeiksi. Se, joka kannustaa eteenpäin. Se, kenen puoleen käännyn. Se, kenen kanssa haluan nähdä maailmaa.

Ja ennen kaikkea se, kehen rakastun.

-Laura