Hei vaan! Kirjoittelen tällä hetkellä täältä sängynpohjalta juuri päikkäreiltä heränneenä. En tiedä mikä siinä on, mutta mua on väsyttänyt koko iltapäivän ihan tavattomasti! Just sellanen fiilis, ettei nukkumisesta huolimatta olo ois yhtään piristynyt ja unta riittäisi vielä vaikka huomiseen aamuun asti… Kyllä mä kohta ryhdistäydyn ja nousen tekemään jotain välipalaa.

image

Päikkäreiden nukkumisen ohella oon onneksi saanut tänään vähän muutakin aikaan. Mentiin nimittäin aikaisemmin päivällä Katan kanssa uimaan! Siis siitä on valehtelematta varmaan viisi vuotta, kun meikäläinen on viimeksi astellut uimahalliin! Onhan noissa kylpylöissä ja muissa toki tullut lilluttua joskus, mutta pelkkä uimassakäynti on jäänyt sitten yläasteen ihan kokonaan. Muistelinkin tänään niitä aikoja, kuinka meillä oli ylästeella kavereiden kanssa tapana käydä uimassa joka perjantai. Se oli viikon kohokohta! Uinnin jälkeen mentiin aina innoissamme uimahallin kahvilaan ostamaan jotain herkkuja ja parhaassa tapauksessa päästiin käyttämään kahvilan tietokonetta. Voi pojat, se oli niin siistiä!

image

Mutta siis tosiaan se tän päivän uiminen oli ihan superhauskaa! Onneksi Kata pyysi mua mukaan ja sai mut koukuttumaan uimisesta näiden kaikkien vuosien jälkeen. Täytyy todellakin käydä enemmän reippailemassa tuolla vedessä, kun se on sekä niin helppoa ja hauskaa liikuntaa, että erittäin oiva tapa huoltaa lihaksia. Fiilis oli tosi fressi tunnin uintikeikan jälkeen ja ihanan lämmin sauna palkitsi vielä kovasti töissä olleet reidet.

Mä oon lähiaikoina muutenkin innostunut nyt liikunnan saralla uusista jutuista. Esim. kotitreenit ja jooga on päässyt aika suureksikin osaksi mun arkea lähiaikoina. Joogaa teen tosin ihan täällä kotona, mutta se on riittänyt mulle oikein loistavasti. Mikäs sen parempi paikka rentoutua ja puhdistaa ajatuksia, kuin oma koti. On ollut tosi virkistävää kokeilla uusia juttuja liikunnan saralla niiden ainaisten salitreenien sijaan. Mä oon luonteeltani kuitenkin sen verran ailahtelevainen, että helposti alkaa kaipaamaan jotain uutta aina ajan myötä. Vaikka rakastan käydä salilla ja treenata oikein reikä päässä, on tällaset rauhallisemmat ja ylipäätään uudet lajit todella virkistävä lisä salilla treenaamisen ohelle. Kokeilkaa siis tekin rohkeasti jotain uutta liikuntamuotoa, jos on sellainen fiilis, että arki jummaa paikoillaan ja mikään ei innosta! Itse ainakin piristyin tosta tän päiväsestä uintireissusta tosi paljon, kun pääsi viettämään aikaa hyvän ystävän kanssa ja samalla liikkumaan.

Mut hei, nyt sitä välipalaa ja jotain actionia vielä tähän päivään. Adios!
-Laura