Kun vuosi sitten aloitin kirjoittamaan tätä blogia, ei mulla ollut sen kummempia visiota tai suunnitelmia sen suhteen. Olin joskus 17-vuotiaana kirjoitellut blogia vaihto-oppilasvuodestani, mutta kirjoittaminen ei koskaan merkinnyt minulle mitään kuulumisten ylöskirjaamista kummempaa. Tekstit olivat pelkkää ajatuksen virtaa ja suolsin niihin oikeastaan ihan jokaisen päivieni aikana tapahtuneen asian ja ajatuksen sen kummempia miettimättä.

Kun palasin vaihtovuodeltani, bloggaaminen alkoi pikkuhiljaa jäämään vähemmälle ja lopulta lopetin sen kokonaan. Ajan myötä huomasin, että mulle oli kuitenkin jäänyt pieni kaipuu kirjoittamista, valokuvaamista ylipäätään bloggaamista kohtaan – kaipasin yhteisöllisyyttä ja lukijoiden kommentteja ja tiesin, että haluaisin vielä joku päivä perustaa blogin uudestaan.

Untitled

Viime syksynä päätin, että nyt olisi sen aika. Kirjauduin pitkästä aikaa bloggeriin, loin uuden blogipohjan ja aloitin tyhjästä. Ensimmäiset kuukaudet bloggaaminen oli tosi harrastelupohjaista, enkä sen kummemmin miettinyt sisältöä tai kuvien laatua. En osannut valokuvata, vaan räpsin vanhalla järjestelmäkamerallani kuvia aina sieltä täältä. Jostainhan se oli aloitettava, nimittäin silloin, kun olin aikaisemmin kirjoittanut blogia, ei bloggaaminen ollut kovin suosittua, eivätkä blogit olleet niin korkealaatuisia, mitä tänä päivänä. Jatkoin siis siitä, mihin olin jäänyt. Tosin himppusen verran suuremmalla määrällä motivaatiota ja intoa.

Untitled

Nopeasti aloin kuitenkin kiinnostumaan kirjoittamisesta ja valokuvaamisesta, ja halusin alkaa panostamaan blogiini. Aloin lukemaan muiden blogeja enemmän, sain inspiraatiota ja kehityin itsekin pikkuhiljaa. Kirjoittamisesta alkoi muodostumaan minulle yhä tärkeämpi ja rakkaampi harrastus, jonka avulla pystyin käsittelemään omia fiiliksiä ja ajatuksiani paremmin. Oli oloni sitten onnellinen, ahdistunut, surullinen, levollinen, iloinen tai sekava – kirjoittaminen auttoi. Välillä se auttoi jopa niin paljon, että löysin itse sitä kautta ratkaisun ongelmiini.

Samoihin aikoihin sain lahjaksi uuden objektiivin. Muistan, kuinka olin aina haaveillut paremmista valokuvausvälineistä ja nyt, uuden objektiivin voimin, sain vihdoin motivaatiota alkaa harjoittelemaan valokuvaamista paremmin. Opin bloggaavilta kavereiltani valotusten säätämisestä, järjestelmäkameran käytöstä ja valokuvaamisesta, minkä ansiosta innostuin vain päivä päivältä enemmän. Se tunne, kun kameran muistikortille oli onnistunut tallentamaan hienoja otoksia, oli jotenkin niin ihanan palkitseva!

Untitled

Nyt kun katson tätä päivää ja vertaan fiiliksiäni bloggaamisesta siihen, mitä ne olivat vuosi sitten, ovat ajat ja ajatukseni todella muuttuneet. Blogistani on tullut minulle niin tärkeä ja rakastan sen pitämistä. Rakastan saada teiltä lukijoilta kommentteja, vertaistukea ja kannustavia sanoja. Rakastan valokuvata, muokata kuvia ja liittää niitä teksteihini. Rakastan kirjoittaa ja purkaa ajatuksiani tekstien muodossa. Rakastan luoda reseptejä ja kehitellä treenejä ja jakaa niitä tänne. Rakastan sitä, että voin blogin avulla matkustaa ajassa taaksepäin ja lukea kuulumisiani menneiltä viikoilta.

Rakastan tätä koko hommaa.

Ja jos se on mitenkään välittynyt sinne toiselle puolelle, voin sanoa tehneeni ainakin jotain oikein.

Untitled

Tämä tarinani pienenä aasinsiltana siihen, että blogini on ehdolla Indiedaysin Blog Awardseissa hyvinvointiblogien Motivation -kategoriassa. Se, että ensinäkin olen vuoden sisällä päässyt mukaan Indiedays -perheeseen ja saanut ihania ihmisiä sinne ruudun toiselle puolelle merkitsee mulle ihan sanoinkuvaamattoman paljon! En olisi vuosi sitten millään voinut uskoa seisovani nyt tässä. Ja koska tänä vuonna Indiedaysin Blog Awardseissa jokainen halukas saa asettaa bloginsa ehdolle, halusin lähteä kokeilemaan onneani.

Jos siis mun blogi vois sun mielestä olla vuoden inspiroivin hyvinvointiblogi, sitä voi käydä äänestämässä tästä linkistä. Olen kiitollinen jokaisesta teistä siellä ja haluan vielä kerran kiittää, että mulla on noin hyväsydämisiä ja ihania ihmisiä siellä ruudun toisella puolen lukemassa mun höpinöitä.

Ehdokasbanneri - Hyvinvointi -Indiedays Blog Awards


Näillä fiiliksillä uuteen viikkoon,

-Laura