Tulin eilen ihan extemporee tänne kotikotiini – äidin luokse – yökylään, ja täälläpä olen nyt viettänyt vapaapäivän aamua kaikessa rauhassa. Nukuin hyvät yöunet (vaikka tää ihme flunssa edelleen kiusaa mua, eikä kurkkukipukaan meinaa hellittää), heräilin rauhassa ja laitoin ihanan aamupalan. Fiilistelin hiljaista kotia, hyvänmakuista kahvia ja sitä, että joku ihana ihminen oli ajatellut mua ja halunnut ilahduttaa lähettämällä mulle eilen yllärinä uusimman Fit -lehden kotiin. Kiitos sinulle kuka ikinä oletkaan – et tiedä, kuinka iloiseksi tulin, kun työpäivän jälkeen saavuin isojen kauppakassien kanssa kotiin aivan totaalisen uupuneena ja löysin lempparilehden makaamasta lattialta *sydänsilmäemoji*.

2015-05-20

Kohta puoliin mun olisi tarkoituksena käydä vaatekaappeja vähän läpi ja pakata kirpparille lähteviä kamoja kasaan. Oon tosiaan lauantaina menossa myymään vaatteitani Ruplan bloggaajakirppikselle, jonne näyttäisi olevan tulossa ihan kiva määrä jengiä, jes! Tulkaahan siis tekin ostamaan meikäläisen ryysyjä halpaan hintaan! Pöydästä tulee löytymään kesäkenkiä, korkkareita, toppeja, t-paitoja, pari juhlamekkoa, pitkähihaisia, shortseja ja housuja sekä mahdollisesti korujakin, jos vaan kerkeän käymään ne läpi. Pääosin vaatteet on ihan perus ketjuliikkeistä ostettuja, mutta seasta saattaa löytää myös joitakin merkkikledjuja tai -kenkiä. Ja Ruplan osoitehan oli siis Helsinginkatu 16, aivan Sörnäisten metroaseman läheisyydessä.

Untitled

Nyt mä otan itteäni niskasta kiinni ja meen käymään noi vaatteet läpi. Iltapäivällä täytyy nimittäin suunnata vielä lääkäriin tsekkauttamaan tää kurkku, kun se on niin perkuleen kipeä ollut nyt neljä päivää… Illalla juhlistetaan sitten tyttöjen kanssa ihanan ystävämme 21.v synttäripäivää! Nyt siis päivän askareisiin, aurinkoista keskiviikkoa!

-Laura