Rento musiikki pyörii, kulhossa on iso satsi tätä puuroa, kupissa höyryää kahvi, jaloissa lämmittää pörröiset sukat, harteilla pehmeä viltti ja ikkunasta ulos katsoessa voi nähdä oikein tyypillisen sateisen harmaan syyspäivän. Niin mun vapaapäivä sai just ihanan rauhallisen aloituksen.

Tänään olisi tarkoituksena hoitaa pari koulujuttua alta pois, viimeistellä yksi kuntosaliohjelma, kerrata pt-koulutuksen näyttökokeeseen, käydä treenaamassa, täyttää jääkaappia, kokata jotain hyvää ja ehkä leipoa illalla vielä raakasuklaakakkua. Vaikka tekemistä tälle vapaapäivälle riittää, aion ottaa ihan rennosti ja elää ilman minkäänlaista aikataulua, sillä se jos mikä saa vapaapäivän tuntumaan vapaalta. Ei siis aikatauluja, pakollisia menoja tai kiirettä.

Viikonloppuna mulla onkin taas parin päivän pt-koulutus putki, kun perjantaina meillä on kuntosaliohjaajan näyttökokeet ja lauantaina käydään vielä loput koulutuksen aiheista läpi parin luennon ja käytännönharjoituksen muodossa. Tarkoituksena olisi siis saada tämän viikonlopun jälkeen kuntosaliohjaajan paperit käteen (jos se näyttökoe siis menee läpi…) ja pikkuhiljaa mennä koko ajan lähemmäs sitä personal trainerin tutkintoa. Ai että mua kyllä jännittää!

Välillä tulee sellaisia hetkiä, kun mietin, onkohan musta tähän hommaan ja miten muka ikinä voin osata tehdä tätä ihan tosissani. Tai siis tottakai mä olen tässä ihan tosissani mukana ja tiedän, että tää on yksi mun intohimoista, mutta silti mulla herää välillä sellaisia ihmeellisiä epäilyksiä. Tiedättekö, niitä ärsyttäviä kysymyksiä, joihin ei vaan osaa itse vastata.

Mitä mä teen sitten kun saan paperit käteen? Haenko salille töihin? Alanko suoraan tekemään hommia omalla toiminimellä? Pitäisikö ensin aloittaa ryhmäliikuntaohjauksilla ja suunnata siitä sitten pikkuhiljaa henkilökohtaiseen ohjaamiseen? Voinko lopettaa tämänhetkisen työni ja alkaa elättää itseäni pelkillä pt-hommilla? Millaiseen valmentamiseen haluan keskittyä? Mitä, miten, milloin?

Oon tehnyt nyt pari harjoitusohjausta salilla ja ne on menneet ihan hyvin. Mulla on ollut aika itsevarma olo siitä mitä teen, ja mm. saliohjelmien tekeminen on tuntunut suht. helpolta. Silti – vaikka tiedän tasan tarkkaan, että osaan nämä hommat ja olen hyvä niissä – mulla on sellainen pieni epävarmuuden häivä tuolla jossain takaraivossa. Mitä jos toi tyyppi vihaa näitä liikkeitä, mitä teetän sille? Oonko mä sen mielestä pätevä? Olikohan toi treeni nyt sen mielestä hyvä?

Vielä on nimittäin paljon harjoiteltavaa, sillä mikään muu ei tuu tekemään musta hyvää ja luotettavaa pt:tä, kuin se, että vaan harjoittelen ohjaustilanteita ja ohjelmien tekoa. Luulenkin, että sen takia mulla on tällainen olo. En ole tehnyt tätä tarpeeksi ja tällä hetkellä tuntuu todella absurdilta ajatella, että tekisin tätä joskus kokopäiväisesti, päätyönäni. Tiedän kuitenkin, että haluan sen joku päivä sitä olevan. Haluan, että minulla on auktoriteettia, kokemusta, pätevyyttä ja taitoa. Haluan, että minuun luotetaan, palveluitani ostetaan ja neuvoistani inspiroidutaan.

Tästä on siis suunta vaan ylöspäin. Nyt kun läpäisen perjantaina sen näyttökokeen, niin olen taas vähän lähempänä tulevaisuuden ammattiani. On tää vaan niin jännittävää, siistiä ja uskomatonta samaan aikaan, ettei ihme, jos menee välillä vähän ajatukset solmuun.

Nyt mun on siirryttävä parin kouluhomman pariin, joiden tekemisen jälkeen jatkan päivääni salille ja ruokakauppaan. Rentoa sateista syyspäivää! Muistakaa uskoa unelmiin ja tavoitella niitä, niin mäkin teen.