Kun lähdin Tukholmaan, en olisi ihan ensimmäiseksi (enkä toiseksikaan) osannut kuvitella löytäväni itseäni maanantai-iltana tarpomasta kaatosateessa Tukholman keskustan hiljaisia katuja.

Kaupat menevät täällä (arkenakin) ilmeisesti muutama tunti aikaisemmin kiinni kuin Helsingissä ja “mukava pieni shoppailurundi yksikseni keskustassa ennen kuin mennään yhdessä tyttöjen kanssa syömään” muuttuikin “yksinäiseksi teen lipittämiseksi ainoassa auki olevassa Starbucksissa sateen suojassa”. Eikä siinä, aluksi tuo teen juonti tuntui ihan mukavalta, mutta kun nälkä alkoi kasvamaan ja verensokerini tippui vähän liian alas, tuli enemmänkin yksinäinen ja surullinen fiilis.

IMG_2632

Hetken tyttöjen kanssa viestittelyn jälkeen alkoi näyttämään siltä, ettei mennäkään yhdessä syömään, sillä toinen tytöistä oli näkemässä paikallisia ystäviään ja toinen kämpillä lepäilemässä. Jokainen eri puolella kaupunkia. Aloin siinä sitten hätäisesti googlailemaan paikkoja, josta voisi hakea ruokaa mukaan, joista saisi jotakin kasvisruokaa ja jotka olisivat klo 20 jälkeen vielä auki (=ei mikään paras yhtälö puoli yhdeksän aikaan maanantai-iltana). Ajattelin, että helpointa olisi siinä tilanteessa vaan napata jotain hyvää messiin ja suunnata takaisin kämpille Netflixin ääreen. Olin listannut kivoja ruokamestoja ylös ennen reissua, mutta tietenkään mikään niistä ei ollut enää auki, ja suurinosa oli täysin toissella puolen kaupunkia – olin siis aivan hukassa, mihin mennä ja mitä tehdä.

Kysyin Starbucksin työntekijältä neuvoa, josko lähellä olisi vaikka sushimestaa tai ihan mitä vaan freesiä paikkaa, josta saisin haettua ruokaa mukaan. Hän selitteli erinimisistä kaduista ja jostakin Food Courtista, mutta kun lähdin kyseisten ohjeiden perusteella suunnistamaan kaatosateessa ilman nettiä, alkoi enemmänkin vaan v*tuttamaan. Päädyin kävelemään kortteleita ympäri, enkä löytänyt yhtäkään paikkaa (ärtyneenä en kyllä pahemmin jaksanut edes katsoa ympärilleni), mistä saisin ruokaa. Sade yltyi, nälkä kasvoi ja kadut olivat entistä tyhjempiä.

IMG_2656

Lopulta luovutin. Olin jo tässä vaiheessa valmis maksamaan taksin takaisin kämpille, mutta niitäkään ei sattunut ajamaan ohi, joten päädyin kävelemään ainakin vartin verran – siinä kaatosateessa, edelleen – bussipysäkille, josta tiesin erään linjan, joka veisi mut takisin kämpille, menevän.

Pysäkillä katsoin aikataulua ja onnekseni bussi tulisi neljän minuutin kuluttua. “Thank God – edes jotain positiivista tässä illassa.

Bussiin päästyäni annoin pitkään pidättelemäni itkun tulla ja soitin poikaystävälle. Siinä vaiheessa murruin ihan täysin. “Tän ei pitänyt mennä näin. Mä en olis halunnut viettää tätä iltaa tällä tavalla. Mä en jaksa. En jaksa, en jaksa, en jaksa. Haluan kotiin. Mulla on niin ikävä sun kainaloon. V*ttu tätä sadetta. Mä en tiedä, missä oon ja missä mun täytyy hypätä tästä bussista pois. Okei nyt löysin sen pysäkin. AARGH TÄÄLLÄ SATAA KAATAMALLA, MÄ EN JAKSA, MULLA ON NÄLKÄ JA VÄSYTTÄÄ! HALUAN KOTIIN!!!” – noin se suurin piirtein meni. Onneksi luurin toisessa päässä muru jaksoi kuunnella mun valitusta ja rauhoitteli parhaansa mukaan.

Kämpille päästyäni otin muutamaan kertaan rauhassa happea, purin kauhutarinani Jannille, ja päätin tilata Woltista itselleni safkaa. Sielläkin tosin lähes kaikki hyvät mestat eivät enää kuljettaneet ruokaa, joten tyydyin lähikorttelin kebab mestan falafel -leipään. Ruoka tuli onneksi vartissa ja rojahdin vihdoin sohvalle Netflixin ja safkani kanssa. HUH HUH.

IMG_2657

Joo, kaikki ei aina mene suunnitelmien mukaan. Ja vaikka oon oppinut, ettei suunnitelmien muuttumisesta pidä lannistua, eilen mä en jaksanut edes yrittää löytää tilanteesta jotakin positiivista. Okei, paitsi sen, että sain lopulta vatsan täyteen ruokaa.

Tuntui enemmänkin hyvältä murtua ihan täysin. Kunnon itkupotkuraivarit Tukholmassa. Halusin myös kertoa tän tarinan teille siksi, koska kaikki ei todellakaan aina oo sitä, miltä ulkopuolelle näyttää – ja harvoin oikeestaan onkaan.

Joten joo, mä murruin kesken kivan blogimatkan, puoliksi tuntemattomien ihmisten edessä ja kirosin siinä hetkessä koko reissun. Sanoin rehellisesti, että olisin mielummin kotona poikaystävän lämpimässä kainalossa, kuin yksin Tukholman kaduilla kaatosateessa.

Mutta siitäkin selvittiin. Tänään on ollut parempi fiilis ja ollaan käyty testaamassa muutama ihana ruokapaikka. Nyt mä istun jo laivassa nokka kohti kotia (<3), joten palataan pian Tukholman ruokapaikkavinkkien ja muiden juttujen parissa!

 

Halauksin,

Laura