kuvat 2-4: Katarina Kirvesmäki

Pääsiäisloman agendalla on just tasan neljä asiaa: hyvä ruoka, lepo, läheiset ja liikunta. Tänään päivä on alkanut oikeastaan kaikki nuo edellämainitut kriteerit täyttäen, kun vietettiin tätä pitkän perjantain aamua parhaan ystävän kanssa lettuja syöden, kahvia juoden ja koiran kanssa ulkoillen. Loppupäivänä en ajatellut tehdä mitään ihmeellisempää, kuin tähänkään asti – editoin videoita ja kuvia, kokkailen uunilohta ja parsaa ja ulkoilen koiran kanssa.

On ihanaa, kun kadut ovat hiljaisia ja ympärillä ei ole koko aikaa niin paljon ärsykkeitä, kuin tavallisena arkena. Huomaa, että on pyhä. Siksi on myös jollakin tapaa helpompi rauhoittua ja keskittyä omiin juttuihin, kun ei ole koko aikaa jotakin, mitä voisi olla tekemässä. Vaikka omassa arjessakin on mahdollisuus ottaa omia hetkiä ja omaa aikaa, on se silti erilaista aina pyhinä. Silloin muu maailma ympärilläkin rauhoittuu, suorituskeskeisyys katoaa ainakin hetkeksi ja jokainen voi hengähtää.

Seuraavaksi ajattelin kokata satsin ruokaa, parkkeerata sohvalle ja katsoa viime viikolta rästiin jääneitä telkkariohjelmia. Parasta!

Ihanaa pääsiäistä<3

Laura