Tiedättekö sen ensimmäisten kesäaamujen tunnun? Kun haistat ilmassa vihreyden, tunnet iholla lämmön ja kuljet ulkona paljain säärin. Katselet, kuinka lapsia kulkee kouluun reppu selässä ja muistat ne oman lapsuutesi viimeiset koulupäivät, kun perhosia oli vatsassa, koska ihan kohta oli kesäloma.

Edelleen tunnen tuon saman jännityksen, vaikka koulussa en enää samalla tavalla käykään. Kun kesä tuoksuu ilmassa ja käsillä ovat ne ensimmäiset lämpimät päivät, jolloin voi huoletta laittaa jalkaan shortsit ja lähteä ulos ilman takkia, kroppassani kihelmöi. Olen yhtäkkiä onnellisempi.

Sellaiselta tuntuu nyt. Vaikka viime viikot ovatkin olleet täyttä hulabaloota, olen kaiken sen pienen väsymyksen ja kiireen keskellä kuitenkin onnellinen. Tunnen olevani elossa. Olen kiitollinen siitä, että saan tehdä paljon kivoja juttuja arjessani, vaikka ne joskus tarkoittaisivatkin kaksitoistatuntisia päiviä.

Sain muutama päivä sitten viestin, jossa kerrottiin, että minulle on saapunut yllätyspaketti. Eilen hain tuon paketin ja se oli Urtekramilta. Paketin ajatuksena oli kiittää minua tuotteiden aktiivisesta käytöstä ja ylipäätään siitä, mitä teen.

Vaikka oli mukava saada tuoteuutuuksia kokeiluun, ei itse materia ollut paketin saamisessa se juttu, vaan nimenomaan ajatus lahjan takana. Melkein kyyneleet nousivat silmiin, kun avasin ratikassa pakettikortin, jossa minua kiitettiin siitä, mitä olen tehnyt.

Joskus tuollainen pieni asia voi olla maailman suurin. Kotiin saavuttuani laitoin paketin mukana tulleen upean kukkakimpun maljakkoon ikkunalaudalle ja ihastelin sitä ainakin varttitunnin verran. Se sai minut hetkeksi pysähtymään.

Tuntuu hyvältä saada kiitosta siitä, mitä oman blogin, videoiden ja sosiaalisen median välityksellä tekee. Vaikka tiedän, että ruudun toisella puolella on paljon samanhenkisiä ja ihania ihmisiä, jotka ehkä saavat sisällöstäni omaan elämäänsä jotain, sitä aika usein kuitenkin tuntee olevansa yksin sen kanssa, mitä puhuu tai kirjoittaa. Siksi kaikki kommentit, viestit ja tällaiset pienet merkit siitä, että joku on ajatellut sinua, tuntuvat tosi hyviltä. Etenkin juuri omanlaiseni arjen keskellä, missä teen paljon asioita yksin.

On jotenkin niin uskomatonta, että muutama vuosi sitten tähän aikaan tein vielä työtä, joka oli pelkästään työtä, eikä se antanut minulle mitään. Nyt istun tässä, kotona ruokapöydän ääressä, sellaisen arjen keskellä, josta joskus osasin vain unelmoida.

Joten pyydän, että uskot, kun sanon: kaikki on mahdollista. Elä sellaista elämää, josta nautit ja tee sitä, mitä rakastat. Vähät välittämättä, mitä muut siitä ajattelevat.

Kaunista päivää<3

Laura