IMG_2819

Tänään mä oon väsynyt. Väsyneempi, kuin pitkään aikaan. Olisin halunnut jäädä peittoon – ja yritinkin – mutta en saanut enää unta kerra herättyäni.

Mua ärsyttää, kaikki vaan ärsyttää.

Olisin halunnut, että tää ois ollut taas yksi niistä rauhallisista lauantaiaamuista, kun aamupalan jälkeen on intoa tehdä jotain – mennä vaikka asioille tai käydä treenaamassa.

Mutta ei. Ei oo intoa, ei sit yhtään.

IMG_2827

Ehkä, jos ulkona olisi paistanut aurinko, ehkä mä sitten olisin ollut pirteämpi. Ehkä olisin lähtenyt heti aamusta liikkeelle, nähnyt ystäviä tai saanut asioita hoidettua. Ehkä olisin jaksanut hymyillä ja olla turhautumatta pikkuasioista. Ehkä olisin nauttinut aamukahvistani, niinkuin yleensä, enkä kulauttanut sitä alas pakosta. Ehkä olisin ollut enemmän oma itseni.

Mutta kun väsyttää ja vituttaa, niin sitten väsyttää ja vituttaa. Eikä silloin ne parhaimmatkaan jutut välttämättä tunnu kivoilta. Enkä aio pakottaa itseäni mihinkään, mikä ei just nyt tunnu hyvältä. Toivoisin vaan, että saisin myöhemmin tänään vielä unta.

Siksi laitan nyt kynttilät palamaan, rullaan joogamaton lattialle, soitan Mura Masaa stereoista ja vellon hetken tässä ärsytyksessä, väsymyksessä ja saamattomassa olotilassa.

IMG_2852

kuvat: Katarina Kirvesmäki

Ja mä oon ihan yhtä hyvä niinkin.

-Laura