Alunperin oli tarkoitus kirjoittaa siitä, kuinka paljon taas kulunutta vuotta – vuotta 22-vuotiaana – muistellessani on ehtinyt tapahtua. Minun oli tarkoitus kertoa, kuinka olen tämän vuoden aikana saavuttanut tavoitteita ja päässyt lähemmäksi omia unelmia. Päästänyt irti, ottanut riskejäkin ja ottanut vastaan uusia haasteita. Aloittanut työt yrittäjänä, asunut nyt reilun vuoden uudessa, yhteisessä kodissa oman rakkaan kanssa, tutustunut uusiin ihmisiin ja löytänyt elämääni uusia ystäviä.

IMG_8215

Tarkoitukseni oli reflektoida kulunutta vuotta ja pohtia ääneen sitä, kuinka hienoa aikaa tuo 22:n vuoteni tässä maailmassa oikein oli. Mutta tiedättekö mitä, musta tuntuu että tämä jo riittää sen muistelemiseksi, sillä tällä hetkellä mun mieli on jossain aivan muualla, kuin kuluneessa vuodessa.

Nyt mun on pakko kertoa teille yksi elämäni ehkä hienoimmista tarinoista, jonka tapahtumat sijoittuvat viime viikolle.

IMG_8226

Oli maanantai. Ninja-koira (joka on ollut meillä monesti hoidossa) oli ollut meillä juuri viikonlopun ja hänen vieralunsa oli taas kerran muistuttanut minua siitä, kuinka paljon haluaisin koiran. Se tunne on ollut – etenkin viimeaikoina – vahvasti arjessani läsnä ja jokaisen Ninjan vierailun jälkeen se on vain vahvistunut. Jostain syystä, tuona maanantai-iltana mulle vain tuli yhtäkkiä sellainen olo, että käyn katsomassa “ihan vaan huvin vuoksi” rescue-koiria Facebookista.

Olin aikaisemmin seurannut pelkästään Romanian kulkurikoirien sivua ja lähinnä vain aina huvin vuoksi tägäillyt poikaystävääni söpöjen koirien adoptio-ilmoituksiin tyylillä “tää koira on ihan meidän näköinen!” tai “OMG haluan tän!”. Mutta tällä kertaa menin ensimmäistä kertaa Venäjän Katukoirat Ry:n sivuille ja aloin katselemaan heidän ilmoituksiaan kotia etsivistä koirista.

Ei mennyt kuin minuutti, kun pysäytin hiiren, jähmetyin paikalleni ja katsoin sitä silmiin. Toi on mun koira. Siinä se on. Katsoo nappisilmillään minua ja on vaan maailman hellyyttävin näky. Kyllä, tossa se nyt on. Tägäsin kuvan alle poikaystäväni ja kirjoitin näin “TÄÄ ON MUN KOIRA!”. Laitoin heti myös viestiä yhdistykselle ja tein adoptiohakemuksen. Sanoin, että tuo on mun koira ja mun on pakko saada antaa sille koti. Jos se on tarkoitettu mulle, mä kyllä saan sen. Fiilis tuosta ihanasta nappisilmästä oli niin vahva, etten voinut olla toimimatta.

IMG_8213-2

Keskiviikkoiltana puhelin soi. Puhelu, jota olin vatsa kippurassa odottanut. Neljänkymmenen minuutin jaarittelun, naureskelun, koirista höpöttelyn ja elämäni ehkä mukavimman “haastattelun” jälkeen sain tietää, että mikäli edelleen tuon koiran haluan, on se myös minun.

“Haluutko vielä miettiä vai miten tehdään?” kysyi puhelimen toisessa päässä ollut järjestön koiravaraaja. No arvatkaa vaan, halusinko enää siinä vaiheessa miettiä. Eiköhän homma ollut aika selkeä.

“Se on menoa nyt”, vastasin.

IMG_8196

Pikku-Nala saa siis pian uuden kodin. Koira tulee meille heti, kun järjestön puolesta ilmoitetaan koirien yhteiskuljetuksen aikataulusta tarkemmin. Tuntuu todella epätodelliselta, mutta samaan aikaan juuri oikealta. Rakastan tuota pikkuista jo nyt niin paljon, että kyyneleet tulevat silmiin milloin missäkin häntä ajatellessani. Viimeksi itkin toissapäivänä joogatunnilla.

Ehkä paras synttärilahja, mitä olisin koskaan osannut toivoa. Vaikka olenkin viimeaikoina miettinyt paljon koiran hankkimista, en ole koskaan ajatellut sen olevan oikeasti mahdollista. Mutta joskus kohtalo puuttuu peliin ja laittaa hommat täysin uusiksi.

Tiedän, että koira tulee vaatimaan paljon aikaa ja että se tulee sitomaan minua ihan uudella tavalla, mutta uskon ja tiedän, ettei se tule olemaan ongelma. Asioilla kun on tapana järjestyä, jos ne vain haluaa järjestää. Olen onnekas siitä, että voin tehdä kotona töitä vaikka kaikkina päivinä viikossa, mikäli niin haluan. Ja nyt pentuaikana aionkin olla mahdollisimman paljon kotona koiran kanssa. Opettelemme Nalan kanssa tavoille yhdessä käymällä tottelevaisuuskoulussa ja opettelemalla ihan perus käytöstapoja arjessa. Haluan kouluttaa hänestä kiltin ja hyväkäytöksisen tytön sekä tietenkin tarjota pikkuiselle turvallisen ja rakastavan kodin.

22135537_487015451667127_4471573958611973024_o
Siinä hän nyt on. Meidän pieni<3 (kuva: Venäjän Katukoirat Ry)

Varautukaa siis koirajuttuihin ja -hehkutukseen tulevien kuukausien aikana. ÄÄÄÄÄ, jännittää niin sikana!
Mutta samaan aikaan olen tosi onnellinen. Tiedän, että Nala tulee saamaan ympärilleen enemmän rakkautta, kuin se olisi ikinä osannut odottaa.

-Laura