Mulla on taipumusta antaa itsestäni tosi paljon – niin ystävyys- kuin parisuhteissakin. Päästän ihmiset helposti lähelle ja kun kiinnyn johonkin toiseen, haluan, että hänellä on hyvä olla ja oon valmis myös tekemään lähes mitä vaan sen eteen, että niin käy.

Mä oon se tyyppi, joka antaa toiselle kyydin kotiin, vaikka väsyttäisi, saattaa ystävän bussipysäkille, tuo aamupalan sänkyyn, yllättää illallisella ja viinipullolla ja nappaa ystävälleen kahvin matkalta, kun on menossa tapaamaan tätä…

Olen luonteeltani tosi kiltti, ja joskus ehkä liiankin taipuvainen miellyttämään – eikä se piirre aina koidu mun eduksi, niinkuin voisi ehkä olettaa.

IMG_2830

Vaikka kiltteys on hyvä piirre, joskus se syö mun energiaa tosi paljon. Joskus mä annan liikaa periksi ja suostun tekemään toisten puolesta asioita, joita en todellisuudessa haluaisi. Otan syyt niskoille, vaikka en ollut edes syyllinen, myöhästyn aikataulusta toisen hidastelun takia, teen ruokaa, vaikka olen niin poikki etten jaksaisi, vien roskat tai pesen pyykit.

Ja toki ajoittain – tietyissä tilanteissa – moinen kiltteys ja palvelusten teko on hyvästä, mutta jatkuva periksi antaminen kääntyy joskus mua itseäni vastaan pahasti.

IMG_2839-2IMG_2827

Silloin musta ei enää tunnu hyvältä olla kiltti ja huomaavainen, ja musta tulee enemmänkin vaan kiukutteleva ja myrtsi. Ja se on käytännössä vaan mun omaa syytä, koska oon joustanut ja antanut periksi, vaikka en olisi edes halunnut.

Sellaisina hetkinä mä huomaan, että oon antanut itsestäni liikaa. Silloin en jaksa enää hymyillä, vastata kysymyksiin nätisti tai yrittää saada aikaan keskustelua – silloin mä sulkeudun, oon hiljaa ja mutristan huulet. Meen omaan kuoreeni, enkä jaksa kommunikoida tai olla mukava.

Ulospäin mä näytänkin silloin vihaiselta ja siltä, etten kaipaisi ketään mun lähelle, vaikka oikeasti haluaisin vaan, että joku tulisi halaamaan ja kertoisi, että mun ei tarvii olla tai tehdä mitään mitä en halua ja että mä oon just hyvä tällasena. Tai että kaikki se, mitä oon valmis tekemään muiden vuoksi, on arvokasta. Kaikki ne pienetkin asiat, josta harvoin saa kiitosta.

IMG_2842

Siksi meidän pitäisi kertoa toisillemme – ja itsellemme – paljon useammin, kuinka tärkeitä me ollaan ja kuinka hyvältä ne pienet – jopa mitättömätkin – arkiset teot tuntuu. Ihan jokainen.

Meidän pitäisi saada takaisin samalla mitalla, kuin mitä itsestämme muille annetaan. Tai sitten pitäisi olla antamatta itsestään sen enempää, kuin saa takaisinkaan.

Pitäisi myös osata vaatia, jos on sellainen olo, että tarvitsee halauksen.

Pitäisi muistaa, kuinka hyvältä tuntuu kuulla, että just sä oot jollekin toiselle tärkeä ja että sun pelkkä olemassaolo tuntuu jostakin toisesta niin hyvältä, ettei hän osaisi kuvitella elävänsä ilman.

Pitäisi koskettaa enemmän. Ottaa kädestä kiinni ja katsoa silmiin, halata, silittää, taputtaa olalle.

Pitäisi rohkeasti olla avoin ja rehellinen, ihan kaikessa. Ja pitäisi muistaa, että jokainen meistä kaipaa pyyteetöntä rakkautta ja huolenpitoa.

Eikä yhtään sen enempää, tai vähempää.

IMG_2826

kuvat: Jannina Hakola

-Laura