SANO SE
Mulla on taipumusta antaa itsestäni tosi paljon – niin ystävyys- kuin parisuhteissakin. Päästän ihmiset helposti lähelle ja kun kiinnyn johonkin toiseen, haluan, että hänellä on hyvä olla ja oon valmis myös tekemään lähes mitä vaan sen eteen, että niin käy.
Mä oon se tyyppi, joka antaa toiselle kyydin kotiin, vaikka väsyttäisi, saattaa ystävän bussipysäkille, tuo aamupalan sänkyyn, yllättää illallisella ja viinipullolla ja nappaa ystävälleen kahvin matkalta, kun on menossa tapaamaan tätä…
Olen luonteeltani tosi kiltti, ja joskus ehkä liiankin taipuvainen miellyttämään – eikä se piirre aina koidu mun eduksi, niinkuin voisi ehkä olettaa.
Vaikka kiltteys on hyvä piirre, joskus se syö mun energiaa tosi paljon. Joskus mä annan liikaa periksi ja suostun tekemään toisten puolesta asioita, joita en todellisuudessa haluaisi. Otan syyt niskoille, vaikka en ollut edes syyllinen, myöhästyn aikataulusta toisen hidastelun takia, teen ruokaa, vaikka olen niin poikki etten jaksaisi, vien roskat tai pesen pyykit.
Ja toki ajoittain – tietyissä tilanteissa – moinen kiltteys ja palvelusten teko on hyvästä, mutta jatkuva periksi antaminen kääntyy joskus mua itseäni vastaan pahasti.
Silloin musta ei enää tunnu hyvältä olla kiltti ja huomaavainen, ja musta tulee enemmänkin vaan kiukutteleva ja myrtsi. Ja se on käytännössä vaan mun omaa syytä, koska oon joustanut ja antanut periksi, vaikka en olisi edes halunnut.
Sellaisina hetkinä mä huomaan, että oon antanut itsestäni liikaa. Silloin en jaksa enää hymyillä, vastata kysymyksiin nätisti tai yrittää saada aikaan keskustelua – silloin mä sulkeudun, oon hiljaa ja mutristan huulet. Meen omaan kuoreeni, enkä jaksa kommunikoida tai olla mukava.
Ulospäin mä näytänkin silloin vihaiselta ja siltä, etten kaipaisi ketään mun lähelle, vaikka oikeasti haluaisin vaan, että joku tulisi halaamaan ja kertoisi, että mun ei tarvii olla tai tehdä mitään mitä en halua ja että mä oon just hyvä tällasena. Tai että kaikki se, mitä oon valmis tekemään muiden vuoksi, on arvokasta. Kaikki ne pienetkin asiat, josta harvoin saa kiitosta.
Siksi meidän pitäisi kertoa toisillemme – ja itsellemme – paljon useammin, kuinka tärkeitä me ollaan ja kuinka hyvältä ne pienet – jopa mitättömätkin – arkiset teot tuntuu. Ihan jokainen.
Meidän pitäisi saada takaisin samalla mitalla, kuin mitä itsestämme muille annetaan. Tai sitten pitäisi olla antamatta itsestään sen enempää, kuin saa takaisinkaan.
Pitäisi myös osata vaatia, jos on sellainen olo, että tarvitsee halauksen.
Pitäisi muistaa, kuinka hyvältä tuntuu kuulla, että just sä oot jollekin toiselle tärkeä ja että sun pelkkä olemassaolo tuntuu jostakin toisesta niin hyvältä, ettei hän osaisi kuvitella elävänsä ilman.
Pitäisi koskettaa enemmän. Ottaa kädestä kiinni ja katsoa silmiin, halata, silittää, taputtaa olalle.
Pitäisi rohkeasti olla avoin ja rehellinen, ihan kaikessa. Ja pitäisi muistaa, että jokainen meistä kaipaa pyyteetöntä rakkautta ja huolenpitoa.
Eikä yhtään sen enempää, tai vähempää.
kuvat: Jannina Hakola
-Laura
Ellae
<3 Kulta. Sä oot niin kulta.
Laura
Säkin oot<3 näääääääääääääin iso halaus!
Linda
Taas kerran mä vaan niin ihmettelen, kuinka samaistun suhun ja tähän tekstiin… halaus <3
Laura
Voi Linda<3 Halaus sullekin, oot ihana.
Katja
Mä niinsamaistun tähän. Mun poikaystävä ei koskaan arvosta, vaikka aina pidän kodin siistinä, teen ruokaa ym. ihan pyytämättä. Se on tosi kuluttavaa välillä, vaikka varmaan se sitten huomaisi jos jonain päivänä vaan jättäisin tiskit tiskaamatta tai roskat viemättä. Sama välilläystävien kaa, tuntuu että annan itsestäni paljon enemmän mitä saan takaisin esim.jos joku on kipeänä, vien herkkuja tms. mutta jos oon ite ni kukaan ei tuu piristämään.
Laura
Toi on tosi ikävää ja tiedän kyllä just miltä susta tuntuu. Mulla lähinnä kokemuksia ystävyyssuhteissa, ja entisissä parisuhteissa tästä – nykyään yritän olla mahdollisimman paljon vaan sellasten ihmisten kanssa, keneltä saan samalla tavalla takaisin, kuin mitä annankin.
Mut tiedän ton, että kun on muille ihana ja huomioi, niin tottakai sitä toivoo itselleen takaisin.. Toivottavasti se menisikin aina niin<3
Nektis
Huh. Puit juuri sanoiksi asiat, joita olen pyöritellyt mielessäni pitkään. Kiitos. Oon itse tällä hetkellä parisuhteessani kierteessä, jossa vuoroin epätoivoisesti yritän miellyttää toista – sitten vedän sen yli ja tipahdan tuohon sulkeutumisvaiheeseen. Turhauttavaa enkä oikein ole saanut myllyä pysäytettyä.
Blogin teksti muuten on ainakin näin kännykällä tosi tosi vaaleaa, ei melkein saa luettua.
Kiitos ihanasta blogista 🙂 ja vaikka sussa(kin) kauneinta on sisin ja ajatuksesi, pakko silti sanoa, että oot yksi näteimpiä näkemiäni ihmisiä.
Laura
No huh. Kiitos sun sanoista, tulipa hyvä mieli<3
Mä tiedän ton vaiheen, mulla on kokemusta siitä aikasemmista suhteista. En voi sanoa muuta kun, et kannattaa puhua asioista - se auttaa aina.
Ja voi vitsit, mä oon muuttanu sitä just tummemmaks ja ainakin mun koneella ja puhelimella näyttää ihan ok:lta. Koitan säätää sitä sit vielä jossain vaiheessa tummemmaks!
Ja kiitos kehuista, säkin oot ihana<3