Olen viettänyt tänään Helsinki -päivää. Nauttinut aamupalasta kattojen yllä, istunut kahviloissa, käynyt aivan ihanassa uudessa joogastudiossa, syönyt lounasta ulkona, nähnyt ystäviä, valokuvannut, meditoinut ja käynyt muutamassa tapahtumassa. Jollakin tapaa on sellainen olo, että olisin turistina omassa kotikaupungissani.

Välillä on ihana viettää tällaisia päiviä. Olla kaukana siitä tutusta kotiympäristöstä, jossa viettää paljon aikaa, ja käydä sellaisissa paikoissa, joihin tulee harvoin asteltua sisään. Välillä on myös ihanaa olla yksin liikenteessä, päättää itse jokaikinen aikataulu tai nimenomaan elää ilman niitä, ja mennä sinne, minne sydän milläkin hetkellä sanoo haluavansa.

En tiedä johtuuko tämä rauhoittunut olo äskeisestä meditaatiohetkestä vai tällä hetkellä nautiskelemastani mango-meloonin makuisesta vihreästä teestä, mutta tuntuu todella hyvältä olla tässä, hiljaisessa ja lähes tyhjässä kahvilassa kirjoittamassa juuri nyt. En laittanut kuulokkeita päähän, niinkuin yleensä teen, ja suljin myöskin puhelimen, jotta voisin vain olla. Sulkea kaikki katujen äänet ympäriltäni ja olla huomioimatta ikkunan ohi käveleviä ihmisiä.

Itkettää. En tiedä miksi, mutta itkettää. Äsken ystävä soitti ja puhui jostakin aivan tavallisesta asiasta, ja minulla nousi kyyneleet silmiin. En jaksanut kunnolla edes vastata hänen kysymyksiinsä tai kommentoida keskustelua, kun istuin vain, tuijotin tietokoneen näyttöä ja kyynelehdin. Se teki hyvää, ja tiesin, ettei ystävääni haitannut hiljaisuuteni.

Ehkä itku kumpusi meditaatiohetken aikana nousseista tuntemuksista, tai ehkä sen vain piti päästä ulos, ilman mitään syytä. Eikä ole edes väliä, mistä itku kumpusi, sillä poskille valuneet kyyneleet auttoivat ja rentouttivat oloani. Itkeminen on yksi parhaista tavoista päästää irti. Puhaltaa voimakkaasti keuhkot tyhjäksi, antaa kyynelten valua ja hengittää sitten uutta, raikasta ilmaa sisään.

Tämä Helsinki -päivä on tehnyt minulle hyvää. Todella hyvää.

Lupaan itselleni, että vietän jatkossa tällaisia päiviä enemmän. Päiviä, jolloin voin hengittää rauhassa, itkeä ilman syytä ja mennä niin monta kertaa päivän aikana kahvilaan istuskelemaan, kun mieli tekee.

Itselleen ei voi koskaan antaa liikaa aikaa. Aina voi ottaa aikaa hengittämiselle, rauhoittumiselle ja vain olemiselle. Ja siitä tämä päivä on minua taas muistuttanut.

-Laura