Viikonloppu on ollut odotettua tapahtumarikkaampi, sillä olen läpikäynyt kolmet ylppärijuhlat, yhdet pikkujoulut ja yhdet perinteiset itsenäisyyspäiväpippalot, jotka kummitädillä on tapana järjestää. Oon nähnyt viikonlopun aikana paljon sekä vanhoja tuttuja että ihmisiä, joita ei normaalissa arjessa yleensä kohtaa, ja sen takia nää pari viimepäivää onkin ollut ihan mahtavia!

IMG_9327
IMG_9179
IMG_9296

Tein pitkästä aikaa tollasen lettikampauksen ja tykkäsin itse ainakin tosi paljon! Kivaa vaihtelua ainaiselle puoliponnarille tai nutturalle:)

Vietettiin eilen ylä-aste aikaisten kavereiden kanssa pikkujoulua Vilman luona. Nyt kun monet noistakin tytöistä ovat levittäytyneet joko ympäri Suomea tai ulkomaita, arvostan meidän yhteisiä hetkiä vaan entistä enemmän. Eilinen ilta oli aivan ihana, ja sen voimalla jaksaa taas odottaa seuraavaan kertaan kun nähdään (liekö se sitten meikäläisen tupareitten merkeissä?). Nautiskeltiin kanasalaattia ja pestopastaa, ja jälkkäriksi joulutorttuja, pipareita (joita leivoin muuten ekaa kertaa tänä vuonna!), suklaata ja tottakai glögiä. Tarkotuksena meillä oli katsella siinä sivussa vielä Linnanjuhlia, mutta puheenaiheet oli sen verran polttavia, että jämähdettiin ruokapöydän ääreen koko illaksi. Kiitos vielä Vilmalle ja tytöille illasta<3

IMG_9308
IMG_9342
IMG_9358
IMG_9302

Nyt on sen verran energiaa viime yön unien ja eilisen syömisten jälkeen, että meikäläinen painuu salille. Toivottavasti teillä on ollut ihana viikonloppu, ja ootte nauttineet hyvästä ruoasta. Nyt voi ainakin mun osalta säästää seuraavat herkuttelut sinne jouluaattoon, sen verran tuli syötyä kakkuja ja muita herkkuja. Ruuasta tulikin mieleen, meillä nautitaan tänään kotona ankkaa näin sunnuntain kunniaksi, mums! Noniin, nyt mä ihan oikeesti lähden sinne salille, heippa!

-Laura