Browsing Tag

terveellinen

    IKIMUISTOISET SYNTTÄRIJUHLAT

    16.10.2017

    Sen lisäksi, että sain tänä vuonna maailman parhaita uutisia juuri synttäripäiväni kynnyksellä, sain myöskin viettää pitkästä aikaa ihan vanhan kaavan mukaiset synttärijuhlat ystävieni kanssa.

    Oikeastaan en olisi voinut muuta edes syntymäpäivältäni toivoa, sillä se, että sain viettää aikaa tärkeiden ihmisten kanssa ja pelastaa yhden maailman suloisimman koiran hengen tarjoamalla tälle rakastavan kodin, on oikeastaan kaikki, mitä ikinä halusin.

    IMG_8256-3

    Ajatus juhlien järkkäämiseen syntyi, kun mietin itselleni jotakin spessumpaa synttäritekemistä. Tajusin, etten ole pitkään aikaan ollut yhdissäkään juhlissa, jotka järjestettäisiin jossakin muualla, kuin ravintolassa tai baarissa sillä idealla, että ”nyt muuten biletetään”. En ole itse mikään alkoholin suurkuluttaja enkä baareissakävijä, joten halusin jotakin astetta rennompaa ja autenttisempaa synttärijuhlintaa.

    Niimpä päätin järjestää ihan perinteiset synttärijuhlat. Halusin viettää mahdollisimman rennon ja hauskan illan, joten kutsuin kourallisen läheisimpiä ystäviäni juhliin ja suuntasimme toissalauantaina Roots Helsingin upeisiin tiloihin viettämään iltaa.

    IMG_8234
    IMG_8297
    IMG_8240
    IMG_8298

    Koko ravintola olisi ollut varattu meidän käyttöömme (yläkerta ja alakerta), mutta päätimme kuitenkin linnoittautua alakerran lounge -tilaan. En ollut aikaisemmin koskaan käynyt kahvilan alakerrassa, mutta kun muutamaa tuntia ennen juhlia kävin tsekkaamassa tilat, olin myyty.

    Aivan ihana ja avara tila kellarikerroksessa tarjosi meikäläisen juhlille kyllä parhaat mahdolliset puitteet, joita en olisi ainakaan omassa kodissa voinut koskaan saada. Loungessa oli ihana kellaritunnelma eurolavoista tehtyine sohvineen, kynttilöineen ja viherkasveineen, ja se sopi täydellisesti meidän porukalle tuona iltana. Tilassa oli myöskin yllättävän hyvä akustiikka, sillä juhlien lähentyessä loppuaan minä ja laulupartnerini Juha innostuimme esittämään muutamia biisejä kitaran & laulun voimin. (Voit kuunnella meidän ekan oman biisin tästä!)

    Tässä vaiheessa haluan myös kiittää Rootsin henkilökuntaa, sillä he olivat todella avuliaita ja mukavia kaikkien järjestelyjen kanssa. En olisi voinut toivoa parempaa paikkaa ja tunnelmaa juhlilleni. Kiitos<3

    IMG_8276
    IMG_8288
    IMG_8258

    Olin pyytänyt muutamia ystäviäni tuomaan jotakin syötävää tarjolle, jonka lisäksi olin hankkinut Greenstreetiltä pähkinä-suklaa raakakakun (oman lempparini) sekä ostanut muutamia juotavia ja naposteltavia tarjolle. Pippalothan muuntautuivatkin yhtäkkiä tarjoiluiltaan suht. terveellisiksi, sillä kaikki ruoka oli joko itsetehtyä raakaruokaa tai muuten vain jotakin terveellistä naposteltavaa, eikä mausta tai herkullisuudesta ollut tinkimistä. Nappiin meni siis senkin kannalta ja monet kaveritkin kehuivat ruokia, että oli ihanaa, kun synttäreiltä löytyi kunnollista syötävää!

    Pöydästä löytyi mm. kahta erilaista raakakakkua, gluteenittomia päärynäleivoksia, suolaista gluteenitonta piirakkaa, nachoja ja juuressipsejä, hummusta, mango-raakapalloja sekä ihanan Foodinin sponssaamia raakasuklaa-mulpereita, raakasuklaata, pähkinöitä ja siemeniä sekä kuivattuja mangopaloja. Mm-mm-mm!

    Ehkä yhdet parhaista synttäritarjoiluista vaikka itse sanonkin:D

    IMG_8300

    Kiitos siis jokaiselle ihan huippuhauskasta illasta ja kiitokset Rootsille upeista tiloista<3 En muista, milloin olisin viimeksi nauttinut joidenkin juhlien järjestämisestä näin paljon, vaikka juhlien järjestämisestä tykkäänkin!

    Ja niinkuin monien ystävieni kanssa tuona iltana todettiin: tällaisia pitää ehdottomasti järjestää lisää – vaikka ihan ilman sen kummempaa syytäkin!

    -Laura

     

  • MAAILMAN PARAS PIZZAPOHJA

    Enempää tätä pizzapohjan ohjetta alustamatta sanon tästä vain sen, että kun ensimmäisen kerran tein tämän kyseisen reseptin mukaan pizzaa, tein sitä samalla viikolla viisi kertaa uudestaan. Kyllä. Luit oikein. Etenkin poikaystäväni tykästyi reseptiin kovasti…

    7.9.2017
  • UNELMIEN PANNUKAKKU

    Olipa kerran torstai-ilta, flunssa ja makeanhimo. Olin tylsistynyt kotona, vietin jo toista viikkoa neljän seinän sisällä ja kaipasin tekemistä. Päätin siis leipoa. Kaivoin yhden lapsuuden herkkuni – pannukakun – reseptin netistä ja muuntelin sen…

    22.1.2017
  • Helppo ja herkullinen kasvislounas

    Selailin aamulla blogeja ja silmiini osui tämä resepti. Olin juuri tekemässä lähtöä kotoota erääseen tapaamiseen, joten ehdin vilkaista ainesosat vain nopeasti läpi, ennen kuin säntäsin juoksujalkaa bussiin. Bussimatkalla huomasin, kuinka vesi nousi kielelle, kun…

    4.4.2016
  • Helppo ja herkullinen välipalavinkki

    Oon nyt istuskellut sellaisen parituntisen verran tässä ruokapöydän ääressä koulujuttuja puuhaten, ja sen aikana tuolla ulkona on käyty läpi kyllä lähes kaikki mahdolliset säätilat. Ensin oli pilvistä, sitten paistoi aurinko, sen jälkeen alkoi vesisade,…

    17.4.2015
  • Smoothiebowl madness!

    Lähes jokainen aamu on viimeaikoina alkanut isolla kulhollisella smoothieta. Niin, kulhollisella nimenomaan. Ne pari vuotta sitten aamuisin juomalasiani koristavat maitorahkapohjaiset smoothiet vaihtuivat ensin vihersmoothieisiin, ja nyt nämä kulhosta luskoitavat, paksut – ah niin ihanat – smoothiebowlit ovat alkaneet raivaamaan…

    7.4.2015
  • Parhaat browniet

    Juuri kun pääsin sanomaan, kuinka kiireinen loppuviikko mulla on tulossa töiden ja koulujuttujen suhteen, niin arvatkaa vaan nappasinko jonkun ihme vatsapöpön itselleni toissapäivänä. Kaikki alkoi siitä, kun torstaina töiden jälkeen mut valtasi ihan kamalan…

    7.2.2015