Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›
Browsing Tag

hyvä olo

    COSTA DEL SOL, TÄÄLLÄ OLLAAN TAAS.

    14.7.2018

    Terkkuja Espanjasta, taas kerran. Saavuin tänne torstaiaamuna, reilun viikon Suomessa lomailemisen jälkeen ja aion tällä kertaa viipyä kahden viikon verran.

    IMG_2113
    IMG_2136

    Siitä on aikalailla kaksi kuukautta, kun viimeksi täältä lähdin ja vaikka tuntuu, että välissä olisi kulunut paljonkin aikaa, nyt täällä ollessa on ihan sellainen olo, että vastahan minä kävelin näitä katuja ja katselin näitä merimaisemia. Tavallaan tuntuu, että olisin hetken ollut reissussa ja nyt taas palannut kotiin. Sillä tämä paikka, jos joku, tuntuu joka kerta siltä, kun tulisi kotiin. Yksinkertaisesti vain rakastan olla täällä. Ja voin täällä todella hyvin, aina.

    Olen nyt ensimmäiset kuusi päivää äidin ja tätieni kanssa, ja loppuajan lomasta yksin. Tekee ihan hyvää välillä ottaa aikaa vaan itselleen ja elää täysin omien aikataulujen ja tarpeiden mukaan. Vaikka minulla on täällä myös ystäviä, ketä nähdä, on kiva, että saa myös välillä rötvätä kotisohvalla Netflixin ääressä ja nauttia lasin viiniä.

    IMG_2142
    IMG_2182

    Tehtiin eilen, mun ensimmäisenä kokonaisena päivänä täällä, retki Toloxin kylään. Se on kokonaan valkoinen kylä keskellä vuoria, lähellä Coìnia ja ”Vain Elämää” -sarjasta tuttua Mondan kylää. Ajomatkaa sinne oli tästä Fuengirolan lähettyviltä noin tunnin verran ja vaikka itse matkanteko ei niin mukavaa ahtaassa pikkuautossa viiden naisen voimin ollutkaan, oli se perille päästyä pakaroiden puutumisen arvoista.

    Ajoimme lounastamaan Toloxin kylän yläpuolella sijaitsevaan vuoristohotelliin, josta oli upeat näkymät koko vuorimaiseman yli. Hotellissa oli oma uima-allasalue vuorenrinteen reunalla, pikkuinen puutarha, Michelin-maininnan saanut ravintola, spa-osasto ja toki lukuisia huoneita, joissa yöpyä. Nautittiin lounasta pitkän kaavan mukaan (kanavartaita, vuohenjuustosalaattia ja grillattua mustekalaa, namnam!), räpsittiin maisemakuvia puutarhassa sekä uima-allasalueella ja vain nautittiin siitä hetkestä.

    IMG_2186
    IMG_2140
    IMG_2173
    IMG_2124

    Tolox oli hyvä päiväretkikohde, sillä paikan voi halutessaan koluta läpi muutamassa tunnissa tai vaihtoehtoisesti tehdä pidemmän päiväreissun ja vierailla esimerkiksi tässä kyseisessä hotellissa. Hotelli olisi myös ihana ”romantic getaway” -kohde ja hyvä patikointireissun tukikohta (sijaitsee luonnonpuiston  ja monien patikointireittien vieressä).

    Voin jo nyt muutaman päivän jälkeen sanoa, että loma on tehnyt terää. Tämä reilun kuukauden loma, mikä minulla tänä vuonna on, merkitsee minulle tosi paljon, sillä viimeisen vuoden sisällä en ole pystynyt yhtä hyvin irrottautumaan töistä tai mistään muistakaan kiireistä. Se tunne, kun kukaan ei soita, laita maileja, tai lähettele viestejä ja puhelimen muistio ei hälytä tehtävälistasta ja hoidettavista asioista, on todella ihana.

    IMG_2252

    En rehellisesti muista, milloin viimeksi olisin ollut näin vapaa. Olen kadottanut ajantajuni, ja elän täysin hetkessä, päivä kerrallaan. Sitä voisi kai kuvailla onnistuneeksi lomaksi. Ja parasta on, että lomani on vasta kohta puolivälissä.

    Laura

  • VALMISTUMINEN, KESÄ, KUULUMISET

    Viimeisen kuukauden ajan, kun olen ollut hiljainen täällä blogissa, olen lähinnä keskittynyt koulusta valmistumiseen, töiden hoitamiseen ja tärkeimpänä kaikista: oman tulevaisuuden pohtimiseen. Olen tämän kevään aikana havahtunut monesti siihen, että vaikka tämän hetkinen työni…

    12.7.2018
  • RUOKAVALIOSTANI + KESÄINEN RESEPTI

    *Kaupallinen yhteistyö Keiju Öljyn kanssa* Mitä syömistottumuksiini ja ruokavaliohistoriaani tulee, voisi sanoa, että lähes kaikkea on kokeiltu. Olen ollut täydellisestä energiaravintoainejakaumasta piittaamaton sokerihiiri, täysin vegaani, lakto-ovo-pesco vegetaristi, kasvissyöjä, maidoton, gluteeniton, maidoton JA gluteeniton, sokeriton,…

    13.5.2018
  • SMOOTHIEBOWL WORKSHOP / @vanelja & Juustoportti

    Onko Virpi Mikkonen a.k.a Vanelja teille tuttu? Jos ei, niin suosittelen tsekkaamaan tämän hyvää tekevän reseptiikon/ruokakirjailijan nettisivut ja Instagramin, sillä ne ovat aikamoista silmäkarkkia! Virpi postailee kanaviinsa paljon herkullisia ruokakuvia ja reseptejä, joista ainakin…

    9.2.2018
  • IKIMUISTOISET SYNTTÄRIJUHLAT

    Sen lisäksi, että sain tänä vuonna maailman parhaita uutisia juuri synttäripäiväni kynnyksellä, sain myöskin viettää pitkästä aikaa ihan vanhan kaavan mukaiset synttärijuhlat ystävieni kanssa. Oikeastaan en olisi voinut muuta edes syntymäpäivältäni toivoa, sillä se,…

    16.10.2017
  • SIENIRISOTTO SPELTISTÄ

    Syksyn ja kylmien ilmojen tullen, olen taas innostunut kokeilemaan keittiössä uusia juttuja. On tehty nyhtökaura-lasagnea, erilaisia pastakastikkeita, granolaa, wokkia ja itsetehtyä pizzaa – ja kokkailuinto sen kuin kasvaa! Harva se päivä mietiskelen, mitä kaikkea…

    13.10.2017
  • TAIVAALLINEN OMENA-KAURAPAISTOS (video)

    Ajattelin tulla heittämään todella pikaiset heipat tähän keskiviikko iltaan, sillä takana on pitkä päivä ja kroppa huutaa jo päästä sohvannurkkaan hetkeksi rentoutumaan ennen nukkumaanmenoa. Kuvasin viikonloppuna mun yhden syksyn lempireseptin videolle ja nyt tuo…

    27.9.2017
  • MITÄ SANOISIN RIKKINÄISELLE ITSELLENI

    Huomenta kaunis. Mikä fiilis tänä aamuna? Nukuitko hyvin? Mitä on mielen päällä? Tiedäthän, että olet arvokkain ihminen elämässäni? Siksi haluan, että ymmärrät sen, mitä aion sinulle nyt sanoa. Tässä maailmassa on liikaa paineita suorittaa, liikaa…

    8.8.2017
  • LIIAN MONTA KERTAA

    Olen liian monta kertaa niellyt ne sanat, jotka olisi pitänyt tulla sanotuksi. Liian monta kertaa antanut anteeksi. Liian monta kertaa ottanut syyt niskoilleni turhaan. Liian monta kertaa ollut ihan liian hyvä toiselle, mutten tarpeeksi…

    18.11.2016