Tietoa mainostajalle ›
Browsing Tag

espanja

    YKSI HIENOIMMISTA PAIKOISTA, JOSSA OLEN KÄYNYT: EL TORCALIN KANSALLISPUISTO

    19.4.2018

    Muutama viikko takaperin tehtiin eräänä sunnuntaina pienimuotoinen roadtrip Antequeraan, El Torcalin kansallispuistoon. Oltiin kuultu, että paikka on täynnä upeita kivimuodostelmia, joista saattaa jopa löytää fossiileja.

    Siltikään en osannut odottaa niin hienoa paikkaa, mitä el Torcal lopulta oli.

    IMG_0395
    IMG_0381

    Kesken ajomatkan maisema vaihtui yhtäkkiä. Enää ympärillä ei ollut rantoja ja vihreää vuorimaisemaa, vaan kivimuodostelmia, pieniä vuoristokyliä ja vanhanaikaisia, perinteisia espanjalaisia pikkubaareja ja ravintoloita. Tuntui jotenkin surrealistiselta, miten erilainen ympäristö vain muutaman kymmenen kilometrin matkan päässä Aurinkorannikolta odotti.

    IMG_0383
    IMG_0389

    Pysähdyttiin matkalla, jo aika lähellä itse päämäärää, erääseen vanhanaikaisen näköiseen maaseuturavintolaan, kun nälkä yllätti yhtäkkiä. Olisin siinä vaiheessa ollut tyytyväinen vaikka kuivaan juustopatonkiin, mutta eteemme tuotiinkin upeat salaattiannokset, jotka vastasivat täysin hiukan Espanjan mittakaavassa kalliimpaa hintaansa (9,90e).

    Paikka oli muutenkin ihan uskomaton: suuri takka keskellä ravintolaa, korkeat katot ja seinät täynnä kaikenmaailman koristeita, tauluja ja vanhoja maatalon esineitä, kuten hevosenkenkiä, työkaluja ja muuta vastaavaa. Tarjoilijoitakin oli töissä yhtäaikaa kymmenkunta ja me olimme tuohon aikaan aamupäivästä ainoat asiakkaat. On ehkä sanomattakin selvää, että palvelu pelasi 😀

    IMG_0496
    IMG_0468

    Kun päästiin itse mestoille, oli näky kyllä niin uskomaton. Huudahteltiin aina minuutin välein autosta, että ”Wau, mitä vitsiä! Tää oon niin siisti mesta!” ja kun vihdoin saatiin auto parkkiin ja päästiin itse vaellusreitille, tihentyi tuo ”wau” huutojen määrä entisestään.

    Matkanvarrella tuli vastaan puhveleita, lukuisia vaeltajia sekä upeita upeampia kivimuodostelmia ja vuoristomaisemia. Myös Nala oli meillä matkassa mukana ja tuntui tykkäävän uusista hajuista sekä tietty siitä, että pääsi tassuttelemaan luonnossa. Vapaana koira ei kuitenkaan voinut olla, sillä puhvelit olisivat voineet olla Nalalle liiankin kiinnostavia ja siitä ei olisi seurannut mitään hyvää…

    IMG_0400
    IMG_0399
    IMG_0433

    Kaiken kaikkiaan aivan upea kokemus, jota suosittelen ehdottomasti, jos matkustelee täällä päin. Ajomatkaa Fuengirolan alueelta tulee reilu 80km ja Malagasta puolet lyhyemmin.

    Jos tykkää pyöräillä tai juosta pitkää matkaa vuoristomaisemissa, on paikassa myös upeat puitteet sille. Pyörät tai lenkkarit siis mukaan, mikäli moinen kiinnostaa:)

    Onko teistä joku käynyt El Torcalin kansallispuistossa? Mitä te tykkäsitte siitä?

    IMG_0528

    Palataan taas pian,

    Laura

  • ESPANJA, TÄÄLTÄ TULLAAN TAAS!

    Sain kuulla viime viikolla uutisia, joita olin joskus vain unelmoinut kuulevani. Uutisia, joiden en uskonut olevan mahdollista vielä muutamaan vuoteen, sillä tällä hetkellä tunnen olevani kuitenkin suht. sidottu työkuvioideni puolesta tänne Helsinkiin. Kuitenkin yllätyksekseni…

    6.2.2018
  • IHAN VAAN KUULUMISIA

    Vaikka fiilis ei tällä hetkellä sängyn pohjalla viidettä päivää sitkeän flunssan kourissa maatessa olekaan se kaikista iloisin, halusin silti pitkästä aikaa tulla kirjoittelemaan muutamia mietteitä viime aikojen fiiliksistä. Kertomaan ihan vaan sellaisia peruskuulumisia, tiedättehän.…

    1.12.2017
  • KOTIINPALUUN HAIKEUS

    Muutama kuva reissusta näin kotiinpaluun kunniaksi. Saavuttiin tosiaan perjantain ja lauantain välisenä yönä takaisin kotiin ja nyt näitä kuvia katsellessa meinaa kyllä kyyneleet vierähtää poskia pitkin. Vaikka kotona on toki ihana olla (etenkin, kun…

    20.11.2017
  • TOIVON JOKIN PÄIVÄ…

    Syy, miksi aina kerta toisensa jälkeen kaipaan tänne Espanjan kotiin, on se, että täällä tunnen olevani vapaa. Vapaa kaikilta ärsykkeiltä ja velvollisuuksilta, vapaa kiireiltä. Joka kerta tänne tullessani kropan valtaa helpotuksen aalto ja samalla…

    15.11.2017
  • Elämä maistuu…

    kuvat: Katarina Kirvesmäki & minä Elämä maistuu suolaiselta vedeltä, auringonpaisteelta, palmupuilta ja uima-altailta. Paellalta, valkoviiniltä, croissanttiaamiaisilta ja nutellalta. Myöhäisiltä illoilta terassilla ja aikaisilta aamuilta kävelylenkeillä. Mäkivetotreeneiltä ja juoksulenkeiltä. Elämä maistuu nautinnolta. Onnellisuudelta. Kiitollisuudelta. -Laura…

    18.5.2016
  • Aamun taikaa

    Tyyni meri. Vaaleanpunainen taivas. Pikkuhiljaa nouseva aurinko. Kahvin tuoksu.  Blenderin hurina.  Smoothiebowl. kuvat: Katarina Kirvesmäki Ensimmäinen aamu, kun kaikkialla on taianomaisen hiljaista. -Laura…

    16.5.2016
  • Mun toinen koti

    Joka kerta tänne tullessa kehon ja mielen valtaa sellainen hassu rentous. Meidän talon tuoksu, tutut kävelyreitit, croissanttien tuoksu ja kahvikoneen hurina saavat olon joka kerta kotoisaksi. Ensimmäiset päivät olivat sateisia ja harmaita, mutta nyt…

    14.5.2016
  • Mun kesä alkoi nyt!

    Heräsin tavallista innostuneempana, sillä tätä päivää on odotettu jo monta kuukautta. Ollaan puhuttu poikaystävän kanssa joulusta saakka, että lähdettäisiin kevään lopussa reissuun, ja tänään on se päivä, kun vihdoin päästään yhdessä vähän pidemmäksi aikaa…

    7.5.2016
  • Merry xmas!

    Jouluaattoa täällä Espanjassa on vietetty joogaten, riisipuuroa syöden, pihalla kirmaillen, auringossa makoillen, shoppaillen (täällä on kaupat auki jouluaattonakin jopa seitsemään asti illalla – se siitä hiljentymisestä :D), ruokaa laittaen, valokuvaten, joululaulujen tahdissa tanssien, lauleskellen,…

    24.12.2015