Tietoa mainostajalle ›
Browsing Tag

aamupala

    ARJEN LUKSUSBRUNSSI

    11.3.2017

    Mainitsinkin viime viikolla siitä, kuinka järkättiin sunnuntaina muutaman rakkaan ystävän kanssa vegaaninen brunssi täällä meillä. Brunssimenu oli raikas ja väreiltään erittäinkin keväinen, joka sopi täydellisesti sen sunnuntaiaamun aurinkoiseen säähän.

    Ajattelinkin jakaa vielä tarkemmat reseptit meidän brunssiherkkuihin, sillä tarjoilut olivat sekä super maukkaita, että myöskin helppoja & nopeita valmistaa – täydellinen brunssimenu tavallisen viikonlopun juhlistamiseksi, etten sanoisi. Tämä on sitä kuuluisaa arjen luksusta.

    Mentiin brunssiherkkujen kanssa aika yksinkertaisella linjalla, sillä menu rakentui oikeastaan täysin kauraleipien & niiden päälle laitettavien levitteiden ympärille – alusta asti oli nimittäin selvää, että Lidlin kauraleipiä tulee meidän brunssipöydästä löytyä, piste.

    ”Kaikille vähän kaikkea”, olisi voinut olla teemalauseemme, sillä pöydästä löytyi raikasta granaattiomenasalaattia, Lidlin kauraleipiä, Urtekramin aivan ihania uutuslevitteitä, tuoreita hedelmiä, tuorepuristettua mehua, kahvia ja itsetehtyä pannacottaa.

    Granaattiomena-avocado salaatti

    tuoretta rucolaa ja/tai pinaattia
    1 granaattiomena
    3 avocadoa
    Silmusalaatti rouskuvia ituja

    Ota esille sopivan kokoinen tarjoiluastia ja täytä se noin puolilleen rucolalla ja/tai pinaatilla. Koverra granaattiomenan siemenet ja pilko avocadoista haluamasi kokoisia paloja. Lisää granaattiomenansiemenet, avocadoviipaleet sekä idut tarjoiluastiaan ja sekoita sekaisin rucolan/pinaatin kanssa. Lisää halutessasi vielä loraus oliiviöljyä ja balsamicoa salaatin joukkoon. Nauti!

    Kauraleivät & levitteet

    Lidl:n 100% kauraleipiä (tuorepaistopisteestä)

    Urtekram punajuuri sandwich spread*
    Urtekram tomaatti sandwich spread*
    Urtekram basilika sandwich spread*
    Urtekram kurpitsansiementahna*
    Urtekram vihreä pesto*

    *tuotteet saatu

    Vihermehu (4:lle)

    5 vihreää omenaa
    nippu varsiselleriä
    peukalon kokoinen pala inkivääriä
    2 sitruunaa

    Pilko ja tarvittaessa kuori ainekset ja purista mehuksi mehulingolla.

    Pannacotta (4:lle)

    2 dl mustikoita, mansikoita tai vadelmia
    6dl kookosmaitoa
    5 rkl hunajaa, agavesiirappia tai jotakin muuta makeuttajaa
    2 tl vanilijajauhetta
    2 tl kardemummaa
    1 sitruunan kuori
    ripaus suolaa

    3 rkl agar-agar hiutaleita

    koristeluun kookoslastuja, raakasuklaarouhetta tai vaikkapa mulpereita

    Jaa marjat neljään lasiin tai kulhoon. Kuumenna kookosmaito, hunaja sekä mausteet kattilassa keskilämmöllä. Kun seos on tasaista ja kuumentunut, lisää joukkoon agar-agar hiutaleet sekä raastettu sitruunan kuori, ja anna kuumentua sekoittamatta 5-10min tai kunnes hiutaleet ovat täysin sulaneet. Sekoita tasaiseksi ja kaada seos kuppeihin tasaisesti marjojen päälle. Jäähdytä jääkaapissa. Tarjoile haluamasi lisukkeiden kera.

    p.s. Kannattaa tehdä pannacotta edellisenä iltana, niin se ehtii kunnolla muhia ja tekeytyä jääkaapissa!

     

    Ihania brunssihetkiä!

    -Laura

  • PÄIVÄN PARAS HETKI

    …on nimittäin aamupala. Rakastan aamuja, niinkuin varmasti jokainen, joka minut jollakin tasolla tuntee, tietää. Ajattelin sunnuntain kunniaksi jakaa muutaman aamupalahetken kuluneelta viikolta, sillä etenkin sunnuntaisin rakastan valmistaa aamupalaksi jotakin vähän pidemmän kaavan mukaan –…

    26.2.2017
  • Aamupalajuttuja videolla: Suklaavohvelit

    Mua snapchatissa seuranneet ovat ehkä saattaaneet huomata, että oon hulluna vohveleihin. Niinkuin aikaisemmin jo kirjoittelinkin, vohveleissa vaan on jotain erityistä – ehkä se on lapsuuden herkulliset muistot niistä tai ehkä se on niiden kaunis…

    12.5.2016
  • Paras aamupala ikinä

    Asustelen tämän viikon äidin nurkissa, sillä oma kämppäni on seuraavan kolmen viikon ajan erään tuttuni hellässä huomassa, kun lähdetään parin päivän päästä vähän pidemmäksi aikaa Espanjaan poikaystävän kanssa. Muualla asuminen on tuntunut oikeastaan aika…

    5.5.2016
  • Rakkausvohvelit & vohvelirakkaus

    Vohvelit. Ne on kuulkaa sellanen juttu, ettei viime aikoina ole usein tullut mahdollisuutta niillä herkutella. Viime vohveleidensyöntikerrasta on meikäläisellä ehtinyt vierähtää jo aika suuri tovi – ja niiden valmistamisesta vieläkin pidempi – vaikka tuon…

    27.2.2016
  • Ihana talviaamu

    Käytin tällä viikolla vapaapäiväni aamun pari kiireetöntä tuntia hyväksi ja vietin aamua oikein pitkän kaavan mukaan, pitkästä aikaa. Laitoin itselleni hieman erilaisen aamupalan, valmistin kylkeen tuorepuristettua mehua ja istahdin kynttilöiden ympäröimänä ruokapöytäni ääreen. Auringonsäteet…

    7.1.2016
  • DIY joululahjaidea: Itsetehty granola

    Tänä vuonna meikäläisen antamat joululahjat ovat itsetehtyjä. Päätin jo kauan sitten, etten uhraa aikaa tai energiaa turhan krääsän shoppailemiseen, vaan väkerrän lahjat mieluummin ihan omin kätösin. Ja koska en ole niinkään mikään kummoinen käsityöihminen, lahjani painottuvat…

    17.12.2015
  • Brunssijuttuja

    Itsetehty brunssi nautittuna hyvän ystävän seurassa rauhallisena sunnuntaiaamuna on ehkä yksi mun lempiasioista tässä maailmassa. Päätettiin Katan kanssa järkätä itsenäisyyspäivän kunniaksi (tai no, oikeastaan siksi, ettei meillä kummallakaan ollut sen kummempia suunnitelmia tuolle päivälle)…

    15.12.2015
  • Luksusaamupalaa x 2

    Ne aamut, kun ei tarvitse juoda aamupalasmoothieta juosten samalla ympäri kämppää kamppeita keräillen ja hiuksia harjaten, on mulle niitä arjen pieniä luksushetkiä. Minusta on tässä parin viime vuoden aikana kuoriutunut varsinainen aamuihminen, korjaan: aamupalaihminen,…

    11.5.2015