KUN LAITOIN JALKAANI CROCSIT

16.5.2017

…ja leikin hetken muotibloggaajaa. No ei vaiskaan, vaikka täytyy myöntää, että nämä lienevät yhtiä blogini ainoita asukuvia.

Useimmiten tunnen kameran edessä oloni suht. itsevarmaksi ja tykkään olla kuvattavana. Rakastan fiiliskuvia ja spontaaneita tilannekuvia – kuvia, joista välittyy tunne ja ne kertovat jonkinlaisen tarinan. Ehkäpä siitä syystä asukuvaus (lue: coolina kameran edessä tönöttäminen) on minulle, noh, tönöttämistä.

Haluaisin osata olla itsevarma asuja kuvatessa, mutta tuntuu, etten vain osaa.Kun pitäisi esitellä päällä olevia vaatteita imartelevasti, tunnen yhtäkkiä oloni todella epävarmaksi. Silloin se itsevarmuus ja fiilispohjainen kameran edessä oleminen unohtuu ja tuntuu, että näytän typerältä jokaikisestä kuvakulmasta katsottuna. Sitten homma menee poseeraamiseksi.

Kädet roikkuvat joko lötkösti sivuilla tai sitten ne ovat kiusallisesti jossakin tekemässä jotakin, pitkät jalkani ovat joko tiellä tai vain hassun näköiset ja ilmeillä on vaikea saada tunnelmaa kuviin. Ensimmäisen maailman ongelmia, tiedän. Mutta sen takia minusta ei koskaan tullut, eikä koskaan varmasti tulekaan, muotibloggaajaa. Ja ihan hyvä niin.

Syy, miksi nyt kuitenkin julkaisen nämä kuvat, on puhtaasti se, että tykkään niistä. Ensimmäistä kertaa minulla oli hyvä olo kameran edessä, vaikka tarkoituksena olikin vain kuvata asua. Kiitos siitä kuuluu isosti myöskin Jerelle, sillä hänen kanssaan oli jotenkin tosi helppo kuvata, kun tyyppi kannusti kameran takaa ja ehdotteli, mitä voisin sen edessä tehdä.

Näissä kuvissa on mielestäni kuitenkin sitä tunnelmaa, mitä yleensäkin haluan kuvissani olevan. Näissä en tönötä kiusallisesti, vaan kuvat ovat aikalailla spontaaneista tilanteista, kun liikuin kameran edessä. Ulkona oli myöskin ihana keväinen ilma ja sopiva tuulenvire, mikä toi kuviin kivaa fiilistä.

farkut: Pull&Bear kauluspaita: Zara takki: H&M kengät: Crocs (saatu) aurinkolasit: Thaimaasta 

Laitoin tuona päivänä myöskin jalkaani ensimmäistä kertaa Crocsit. Kengät, joita olen viimeiseen asti vastustanut, mutta jotka osoittautuvat yllättävän mukaviksi ja kivoiksi (!!!).

Ja vaikka en muotitietäjä olekaan, mielestäni tämä revittyjen farkkujen, kauluspaidan, pitkän takin ja junttikenkien kombo toimi yllättävänkin hyvin yhdessä ja voisin helposti kuvitella kulkevani kaupungilla näissä varustuksissa jatkossakin.

Joten eihän sitä tiedä, jos vaikka innostunkin kuvaamaan asuja useammin tänne blogiinkin…

kuvat: Jere Viinikainen editointi: minä

Tällä viikolla ulkona alkaa vihdoin näyttämään yhä enemmän ja enemmän keväältä ja siellä pääsee pikkuhiljaa liikkumaan yhä kesäisemmissä kuteissa! Eilen aamulla oli ihana astua ulos ilman huivia ja hanskoja. Kyllä ne päivät tästä todellakin pikkuhiljaa paranevat. Meikäläisen saattaa siis hyvinkin bongata pian kaduilta Crocsit jalassa! 😀

Ihanaa viikon alkua!

Laura

saatat pitää myös

8 Comments

  • Reply Noora 16.5.2017 at 21:41

    On kyllä kiva asu! Se, että et muotibloggaajaksi välttämättä halua suunnata on ainakin minun mielestä itseasiassa ihan hyvä juttu! Toki satunnaiset asupostaukset/muotiin liittyvät postaukset ovat kivaa vaihtelua, mutta hyvinvoinnista ja elämäntavoista kirjoittaminen vaikuttaa olevan se sun juttu ja toivon, että blogin pääpaino pysyisi hyvinvoinnissa, joka sinustakin välittyy kaikkialla somessa. 🙂 On se vaan niin ihanan inspiroivaa <3

    Ps. Oletko muuten harkinnut ilmoittaa asupostauksissa putiikit, joista vaatteet on hankittu? Ei sillä, että tyyliäsi lähdettäisiin "kopioimaan" vaan pikemminkin lukijoiden inspiroimiseksi. 🙂

    • Reply Laura 16.5.2017 at 22:15

      Kiitos kivasta kommentista Noora<3 Ja joo, en tarkottanutkaan, että haluaisin blogissa keskittyä muotiin, koska se ei oo koskaan ollut se omin juttu kuitenkaan. Nimenomaan se hyvinvointi ja elämäntavat / ajatukset on enemmänkin mun juttu:)

      Ja hei kiitos, kun sanoit noista vaatteiden alkuperästä, koska mun piti kyllä ne laittaa tähän, mutta se vahingossa unohtu:D Lisäsin ne nyt postaukseen, niin siitä näkee sitten:)

  • Reply Elizaveta 16.5.2017 at 23:18

    Voi vitsi, miten tyylikkäältä näytät!!! Mul ei ois ikinä tullut mieleenkään pukea crocseja tollasen asun kanssa, mutta toi näyttää ihan SUPER HYVÄLTÄ! <3

    • Reply Laura 17.5.2017 at 08:36

      Apua, ihana sinä<3 Kiitos paljon:) Oli kyllä yllättävän vaikeeta yhdistää noi tällaseen arkiseen asuun, mutta yllätyin itekkin, kuinka kivoilta noi näytti! Kesällä sit puen ne rannalle:D

  • Reply Roosa Mononen 17.5.2017 at 07:08

    Vitsi miten siistejä näistä tuli! Ja pöh, näytät upealta, joten ihan turhaan jännität asukuvia! Mun puolesta lisää näitä 🙂 xx

    • Reply Laura 17.5.2017 at 08:34

      Oi kiitos<3 Ihana kuulla:)

  • Reply Linda K. 17.5.2017 at 13:37

    Ehdottomasti lisää asukuvia, sulla on tosi ihana tyyli. Täytyy kyllä myöntää, että itselle ei tulis välttämättä mieleen yhdistää tai edes hankkia crocseja mutta jotenki tähän ne sopii! Oon jotenki aatellu aina kans et ne on vähän junttikengät?

    • Reply Laura 18.5.2017 at 08:47

      Voi kiitos<3 Joo, onhan noi aika hassut kengät, mutta yllättävän mukavat ja jopa tyylikkäätkin, kun vaan yhdistää "oikein" 😀

    Leave a Reply