Tietoa mainostajalle ›

YHDESSÄOLOA 100-VUOTIAAN SUOMEN KUNNIAKSI

7.12.2017

Kaupallinen yhteistyö: Kantolan Pikkukeksit

Tämä viikko on ollut ikimuistoinen sekä Suomen 100-vuotispäivän että Nala-neidin kotiin saapumisen vuoksi. Kaikki on mennyt koiran kanssa tähän asti oikein hyvin ja uskon, että kunhan Nala alkaa tuntemaan olonsa turvalliseksi täällä meillä, se myös rauhoittuu ja asettuu niin sanotusti aloilleen. Muutamat pari päivää koiralla on ollut nimittäin kierrokset aikamoisen korkealla….:D

Myös parin viikon ajan minua kiusannut flunssa alkaa olemaan tiessään, joten nyt voin keskittyä täysin koiran kouluttamiseen ja ylipäätään koira-arkeen. En myöskään malta odottaa, että pääsen taas pikkuhiljaa takaisin kiinni treenirutiineihini, sillä niitä minulla on ollut todella ikävä!

IMG_9876

Koska yhdessäolo oli myös Suomen 100-vuotis juhlavuoden teema, halusin tämän ikimuistoisen viikon kunniaksi tehdä jotakin hieman tavallisesta arjesta poikkeavampaa ja järjestää brunssin. Ideani oli suht. ekstemporee, enkä olettanut, että kovin moni ystävistäni välttämättä pääsisi paikalle, mutta onnekseni Kata ja Janina hihkaisivat tulevansa mielellään myöhäiselle aamupalalle.

Tällä kertaa brunssipöytään valikoitui riisipuuron, taatelitahnan, vihermehun sekä paistettujen kananmunien lisäksi jotakin normaalista poikkeavampaa, nimittäin Kantolan suolaisia pikkukeksejä, jotka sitten täytin kahdella erilaisella täytteellä: vuohenjuusto-persimon sekä hummus-silmusalaatti.

IMG_9833
IMG_9843
IMG_9859

Kantolan pikkukeksit ovat tavallisia suolakeksejä laadukkaampia, erityisesti naposteluun soveltuvia suolapaloja, jotka voi nauttia joko sellaisenaan, dipin kera, taikka täytteillä, niinkuin me teimme. Keksejä on kahdessa eri maussa: suola ja ruohosipuli-kermaviili, joista lempparikseni osoittautui tuo ensiksi mainittu – etenkin, kun sen päälle sipaisi vuohenjuustoa ja pienen viipaleen satokausihedelmää: persimonia.

Minä päätin siis tällä kertaa yhdistää suolan makuisiin kekseihin vuohenjuusto-persimon täytteen ja ruohosipuli-kermaviili kekseihin hummus-silmusalaatti täytteen. Makeaa ja suolaista – yksi parhaista komboista ikinä.

Ja vaikka itse sanonkin, kyseiset makuyhdistelmät osuivat täysin nappiin – sen huomasi siitä, millä tahdilla keksejä hupeni tarjottimelta. Ystävätkin (ja koira, joka onnistui silmäni välttäessä nappaamaan pöydältä yhden keksin) siis tykkäsivät!

IMG_9883
IMG_9853
IMG_9857

Vaikka en olekaan aikoihin suolakeksejä syönyt, saatika sitten ostanut niitä kotiin, todistivat nämä tuunatut versiot sen, että moisia voisi napostella ihan näin aikuisiälläkin aina silloin tällöin! Voisin kuvitella napostelevani näitä esimerkiksi arki-iltaisin, kun katselemme poikaystävän kanssa Netflixiä. Ne toisivat kivaa vaihtelua arjen herkutteluun, sillä ainakin minä rakastan napostella jotakin, kun katselen telkkaria.

Ajattelin myös, että näitä herkkuja voisi tarjoilla tänä vuonna joulupöydässä, vaikkapa osana alkuruokia. Silloin voisin kokeilla niiden kanssa joitakin uusia täytteitä ja makuyhdistelmiä: esimerkiksi sinihomejuusto ja taateli voisivat sopia aika hyvin suolakeksien kaveriksi. Eikö?


Mutta, kaiken kaikkiaan ekstemporee Suomi 100- sekä koiran tervetuliais-brunssimme oli täysin onnistunut! Vuohenjuusto-persimon suolakeksien lisäksi mieleeni siitä jäi joka joulun lempparini: riisipuuro ja itsetehty taatelitahna – namnam! Luulempa, että tulen syömään riisipuuroa vielä todella monta kertaa ennen itse jouluaaton aamua…

IMG_9822
IMG_9893

Oli ihanaa aloittaa Suomen satavuotispäivä yhdessä ystävien kanssa saman pöydän ääressä istuen ja hyvää ruokaa nautiskellen, sillä liian harvoin on tullut viime aikoina tehtyä moista. Nyt on paljon parempi mieli palata taas arkeen muutaman viikon kotona makoilun jälkeen.

Miten te vietitte itsenäisyyspäivää? Olitteko katsomassa ilotulituksia tai jossakin juhlimassa?

Palataan taas pian,

Laura

saatat pitää myös

No Comments

Leave a Reply