TAUKO

6.9.2017

Kaikkien meidän on joskus vaikea pysähtyä. Vaikka omistaisikin työkalut oman arjen hallitsemiseen, ei pysähtyminen aina ole niin helppoa, kuin miltä se ehkä kuulostaa. Kun omasta mielestään menee niin hyvin ja kyllähän tässä jaksaa, todellisuudessa kaikki muut huomaavat kiireesi ja ylikuormituksesi, paitsi sinä itse.

Selviytymismoodi on päällä ja punaisiin valoihin ei ole aikaa pysähtyä. Siksi pitää mennä lujaa vielä, kun keltainen palaa.

Mutta sitten jossakin vaiheessa tulee stoppi. Tavalla tai toisella keho ilmoittaa, että nyt muuten loppu. Et juokse enää niitä keltaisia valoja päin, vaan pysähdyt, kun punainen palaa ja odotat rauhassa vihreää. Nyt annat itsellesi aikaa.

IMG_7419Minä olin se keltaisia valoja päin juokseva. Arjessa tapahtui paljon, töissä oli kiirettä, vapaa-ajalla puuhasteltavaa ja kaiken sen päälle pieniä vastoinkäymisiä henkilökohtaisessa elämässä. Asioita kasaantui mielen päälle toinen toisensa jälkeen. Olin alakuloinen, itkin paljon ja ärsytti pienetkin asiat arjessa.

Sitten yhtäkkiä tunsin, että kohta en enää jaksa. Ja pam, tulin kipeäksi. Makasin monta päivää putkeen peiton alla, todella heikossa kunnossa. Oli korvatulehdusta, nivelkipuja, päänsärkyä, kurkkukipua, yskää ja tukkoisuutta. Ei mikään helppo tauti. Mutta tavallaan tiesin, että olin sen typerällä toiminnallani ”ansainnut” ja annoin taudin olla. Lepäsin, koska sitä kehoni kaipasi.

IMG_7505
Ja keho kyllä onneksi korjaa, kun sille antaa aikaa. Nyt lähes kahden viikon makoilun ja lepäämisen jälkeen oloni on paljon, paljon parempi. Keho ja mieli todella tuntuvat levänneiltä ja minulla on oikeasti virtaa tehdä ihan arkisia, tavallisia asioita. Muutama viikko sitten ei nimittäin ollut. Saatoin itkeä, kun mikään kivakaan asia ei huvittanut.

Huh. Jotenkin hassu fiilis. Tuntuu melkein, että olisi ihan eri ihminen – alan taas muistuttamaan omaa itseäni. Alakulo on poissa ja tilalla on hymy. Mm. jooga ja rauhalliset kävelylenkit luonnossa ovat auttaneet arkeen palaamisessa ja olen saanut niistä voimaa. Mulla on hyvä fiilis, sellainen, että kyllä tämä taas tästä.

kollaasi-savukuvat: Katarina Kirvesmäki editointi: minä

Tykkään syksystä ja kunhan tuohon kylmenevään ilmaan taas tottuu, luulen, että asiat alkavat loksahtelemaan pikkuhiljaa paikoilleen.

Mutta nyt täytyy muistaa kohtuus ja rauha tekemisessä. Siksi päätin, että jätän nyt joitakin työtehtäviä pois arjestani ja fokusoin vähempään kerrallaan. Kaikkeen en suostu enää taipumaan.

Olkoon tämä siis uusi alku syksylle 2017. Tervetuloa.

-Laura

saatat pitää myös

6 Comments

  • Reply SofiaEmilia 6.9.2017 at 13:28

    Wau mitä kuvia <3 ja juuri näin, välillä pitää antaa aikaa myös itselle eikä juosta pää kolmantena jalkana joka paikkaan 🙂 Kiva kuulla että olet jo paremmassa kunnossa:)<3

    • Reply Laura 11.9.2017 at 14:02

      Kiitos<3 Ja jep, niin se on. Nyt on onneksi joo paljon parempi ja energisempi olo:)

  • Reply Elina 7.9.2017 at 01:42

    Ihana Laura <3
    Mulla on ollut vähän samat fiilikset ja nyt ollut jatkuvaa pientä ärsyttävää flunssaa 🙁

    • Reply Laura 11.9.2017 at 14:02

      Ihana sinäkin<3 Joo, nyt on paljon liikkeellä kaikkee:(

  • Reply Tiinatuulia 7.9.2017 at 15:51

    Voi että, niin tuttua! Itse pysähdyin huomaamaan ”varoituskyltit” alkuviikolla, kun oma avomies lähti puoleksi vuodeksi pallon toiselle puolelle ja jäin itse yksin käymään ylikierroksilla tyhjään asuntoon.

    Vaikka oma arki on ihanaa ja toisaalta tämä syksy vaikea js tosi erilainen välimatkan takia, nyt on ennen kaikkea aika hidastaa js kuunnella kehoa, ennen kuin raja ylittyy ❤️

    • Reply Laura 11.9.2017 at 14:03

      Ihana, että samaistut Tiina<3 Varmasti just toi kun on jäänyt yksi pitkäks aikaa niin jotenkin sitä on ehkä vaikeempi vaan olla ja rauhottua. Varsinkaan, kun ei oo sitä toista, kenen seuraan on niin tottunu, siinä vieressä.

      Tsemppiä sulle syksyyn ja kiireisiin<3

    Leave a Reply