Wau. Siitä on aikaa, kun mä olen viimeksi ollut täällä. En ole avannut tekstikenttää tai oikeastaan koko blogia aikoihin ja mitä enemmän aikaa on kulunut, sitä enemmän kynnys siihen on kasvanut.

IMG_9671

Mä oon miettinyt viimeaikoina paljon mun oman somen tekemistä ja sitä, mihin mä haluan keskittyä. Olen vähän sellainen tyyppi, että haluaisin pystyä tekemään kaikkea – rakastan valokuvata ja kirjoitella, mitä varten blogi on, mutta toisaalta haluaisin myös tuottaa enemmän videosisältöä ja panostaa videoiden laatuun ja säännöllisyyteen sekä postata myös aktiivisesti kuvia Instagramiin – mutta joskus (tai no, blogin päivittymisen perusteella aika usein) aika ei vain riitä kaikkeen. Kun meneillään on koulun viimeiset kurssit ja opinnäytetyö sekä vielä täyspäiväduuni, tulee pienelle ihmiselle aika paljon handlattavaa. Liian usein joudunkin siksi luovuttamaan tämän oman rakkaan harrastukseni kanssa, kun iltaisin pitkän päivän jälkeen energiaa kirjoittamiseen tai mihinkään blogipostausten suunnittelemiseen ei vain ole.

40113313755_ce8cb2ddac_k (1)
40113269765_232337b001_k
(kuvat by: Veera Bianca)

Mulla on kuitenkin ikävä tätä. Itseasiassa aika kovakin ikävä. Täällä Espanjassa yksin ollessa on tullut mietittyä paljon omaa tekemistä ja viime päivinä olen monesti halunnut avata blogin ja kirjoittaa.

Olen myös lueskellut paljon mun vanhoja tekstejä ja miettinyt, että mitä oikein on tapahtunut. Miksi mä en osaa enää vain avata blogia ja alkaa kirjoittamaan. Miksi mä en saa itsestäni irti samalla tavalla, kuin vielä muutama vuosi sitten sain. Miksi mä olen ajautunut niin kauas tästä?

Untitled

Luulen, että vaadin välillä itseltäni liikoja. Mitä enemmän aikaa kuluu siitä, kun olen kirjoittanut, sitä pahempi mörkö asiasta tulee. Ajattelen, että en jaksa postata vain sellaisista turhanpäiväisistä asioista, vaan haluan oikeasti kirjoittaa aiheista ja ajatuksista, joilla on merkitystä. Haluan – ja olen aina, blogini perustamisesta asti halunnut – antaa itsestäni enemmän ja haluan, että te, jotka blogiini eksytte, tunnette yhteenkuuluvuuden tunnetta kanssani ja voitte samaistua ajatuksiini. Mikään ei nimittäin ole parempaa, kuin saada teiltä kommentteja siitä, kuinka olen pukenut ajatuksenne sanoiksi tai kuinka olen voinut jollakin tekstilläni inspiroida ja motivoida teitä.

Siispä olen tällä hetkellä jollakin tapaa aika hukassa. Olisi paljon juttuja, mistä haluaisin kirjoittaa ja kertoa, mutta jotenkin tuntuu, että olen täällä blogissa kamalan yksin. Ehkä kaipaa tällä hetkellä sitä yhteisöä ja vuorovaikutusta, mitä täällä on joskus ollut. Siksi kysynkin: onko siellä vielä joku?

40113227085_ec21e96209_k

Tällä kertaa haluan sanoa, että palataan pian. Jos teillä on mitä tahansa postaustoiveita, otan niitä ilomielin vastaan:)

-Laura