Tietoa mainostajalle ›

MUUTAMA RUOKAVINKKI JA RESEPTI

20.11.2016

Viimepäivinä on tullut kokkailtua ja kokeiltua myös uusia juttuja keittiössä. Söin tässä taannoin mm. pitkästä aikaa valmisruokaa, testasin muutamaa uutta levitteitä leivän päälle ja olen tehnyt lähes joka-aamu on ison kulhollisen banaanijätskiä ja vielä koristellut koko komeuden nätisti aina milloin milläkin. Leivoin myös poikaystävälle synttärikakuksi mutakakkua vähän toisella, kuin sillä perinteisellä, tapaa.

Ruokaan ja syömiseen on siis panostettu – ei sillä, ettenkö panostaisi siihen aina – mutta nyt entistäkin enemmän. Inspiraatio ruokajuttuja kohtaan on tällä hetkellä jotenkin tosi suuri ja haluaisin niin kovasti jakaa jatkuvasti vinkkejä ja reseptejä kaikille kaikkialla. Onneksi on blogi, instagram ja snapchat…

Mutta, näiden puheiden saattelemana ajattelin tulla jakamaan – en vain yhtä reseptiä – vaan muutamia viimepäivien aikana hyväksi todettuja ruokia ja ruokaideoita.

img_9867Ensimmäisenä pakastehyllyjen uutudet: Amy’s Kitchen -valmiskasvisruoat. Tällä hetkellä kauppojen valikoimasta löytyy kyseisen brändin vegaanisia ja gluteenittomia enchilladoja (kuvassa) ja kasvislasagnea (ei vegaani, mutta sopii kasvissyöjille). Amy’s -tuotteita myydään kuulemani mukaan tällä hetkellä Citymarketeissa ja mahdollisesti joissakin K-Supermarketeissa (näitä on mahdollista varmasti myös toivoa kauppojen valikoimiin, joten olkaa rohkeasti yhteydessä kauppiaisiin, mikäli kiinnostaa saada tuotetta lähikaupan hyllyyn!).

Mulla oli testissä molemmat ja tykkäsin niistä – etenkin lasagnesta – kovasti, vaikka en olekaan koskaan aikaisemmin oppinut tykkäämään valmisruoista sen kummemmin. Se ei kuitenkaan kumoa sitä, etteikö olisi hyvä, että niitä on tarjolla – etenkin näiden kaltaisia, sillä kyseisen brändin kohdalla puhutaan tuotteista, jotka ovat ehkä yhtiä tämänhetkisten markkinoiden laadukkaimpia sellaisia. Tuotteissa ei ollut oikeastaan yhtään lisäaineita tai mitään muutakaan turhaa (esim. sokeria), vaan koko setti oli täyttä tavaraa.

Joka tapauksessa nämä olivat positiivinen uusi tuttavuus ja tiedän, että jos joskus tulee tilanne, kun tarvitsee hyvää valmisruokaa nopeasti, voin tarttua Amy’s Kitchenin lasagnepakettiin hyvillä mielin.

img_9863 img_9859Myös Urtekramin leviteet ja siemennäkkärit ovat löytäneet tiensä sydämeeni.

Rakastan kaikenlaisia tahnoja ja levitteitä juurikin näkkärin, riisikakkujen tai hapankorppujen kanssa ja tämä kuvassakin näkyvä yhdistelmä on noussut tämän hetken yhdeksi lemppari väli- tai iltapalaksi. Päälle ripaus suolaa, yrttimaustetta ja muutama avocadoviipale, eikä paljon muuta edes tarvita!

Urtekramin levitteitä ja näkkäreitä on näkynyt K-Supermarketeissa, Citymarketeissa ja joissakin pienemmissä K-kaupoissa. S-ryhmän kaupoista en näiden tuotteiden osalta osaa sanoa.

img_9820Itsetehty banaanijäätelö. Tarvitseeko sitä edes hehkuttaa? Niin nopea, terveellinen ja ennen kaikkea herkullinen aamu-, väli-, iltapala tai jälkkäri. Teen vaihdellen eri makuja, mutta omat lempparit ovat mango, suklaa (kuvassa) ja vadelma- tai mansikka.

Sekoitan tehosekoittimessa 1-2 pakastettua banaania, lisään 1/2dl vanilijaheraa ja joko pakastemangoa, -marjoja tai kaakaojauhetta. Maustan suolalla, kardemummalla ja bourbon vanilijalla ja lorautan perään vielä tilkan kauramaitoa. Sitten vaan kaikki sekaisin, kunnes jäätelö alkaa olemaan ilmavaa ja tasaista. Sen jälkeen jätski kulhoon, koristeet päälle ja siinä se!

Maaaaaailman parasta!

img_9743 img_9752Viimeisenä mun leipoma terveellinen mutakakku, jonka tein murun synttäreiden kunniaksi varioiden mun luottomutakakun reseptiä. Vaihdoin vehnäjauhot manteli- ja tattarijauhoihin, käytin valkoisen sokerin sijasta kookossokeria (ruokosokeri on myös toinen hyvä vaihtoehto), voin sijasta kookosöljyä ja taloussuklaan sijasta stevialla makeutettua tummaa suklaata. Ja arvatkaapa mitä, lopputulos oli mielestäni parempi, kuin alkuperäisen ohjeen mukaan tehty! Maku oli paljon täyteläisempi, tummempi ja tuhdimpi – juuri, niin kuin mutakakun kuuluukin olla!

Kertokaahan, jos testaatte jotakin näistä ja jos teiltä löytyy hyviä, helppoja ja terveellisiä reseptejä arkeen, niin antakaa tulla! Mulle saa myös esittää toiveita reseptejä tai ruokia koskien – ajatuksena olisi ainakin pian saada reseptejä nyhtökaurasta (mm. nyhtisburgerit tai tortillat ja nyhtis-wokki?).

Rentoa sunnuntaita!

-Laura

 

saatat pitää myös

4 Comments

  • Reply A 20.11.2016 at 23:21

    Jee sun ruokajutut on ihan parhaita ja etenkin reseptit! 🙂 Jos jotain toiveita pitäis esittää niin ois kiva saada jotain helppoja ruokavinkkejä/reseptejä jotka sopisi opiskelijabudjettiin, eli ois toteutettu mahdollisimman edullisista raaka-aineista mutta kuitenkin terveellisiä kasvisruokia 🙂 en tiedä oliko liian hankala toteuttaa vaikeasti selitetty!

    • Reply Laura 27.11.2016 at 17:20

      Voi kiitos ja pahoittelut, että vastaan vasta nyt!

      Toi budjettitoive on hyvä ja voin ehdottomasti kehitellä jotain sen ympärille:) Kiitos siis siitä<3

  • Reply iinamaj 21.11.2016 at 08:45

    oi ihanaa ruokajuttuja, parasta! mua kiinnostais oikeestaan kaikenlaiset reseptit ja ruokaideat :’D etenkin aamupalan suhteen on ollu vaikea keksiä jotenkin mitään uutta kun banskujäde alkaa tuntua toisina aamuina liian kylmältä jo mutta puuro taas ei sovi mun mahalle aamulla. samalla sais varmasti myös välipalaideoita, niistäkin tuntuu olevan aina pula kun sen jotenkin hoksaa aina vasta kun ois jo aika syödä hahha. itse asiassa myös töihin mukaan otettavia lounasideoita kaipaisin! tai voihan sitä periaatteessa ottaa mitä vaan, mutta uudet ideat on aina kivoja 🙂 kivaa viikkoa Laura!

    • Reply Laura 27.11.2016 at 17:20

      Moi ja kiitos Iina<3

      Kiitos ideoista, mä koitan kehitellä jotain vinkkijuttuja tässä lähiaikoina:) Kivaa viikkoa sullekin, pus!<3

    Leave a Reply