Tietoa mainostajalle ›

KIITOS JOOGA

15.9.2017

Jos kysyisit, miksi kannattaa joogata, vastaisin, että ymmärrät sitten, kun kokeilet.

Jos naureskelisit syvään hengittämiselle, hiljentymiselle ja voimaannuttaville ”ommm” -äänteille, sanoisin, että ymmärrät sitten, kun kokeilet.

Jos väittäisit vain turhautuvasi asanoissa, etkä muka kestäisi niin pitkään hiljaa olemista ja rauhoittumista harjoituksen aikana, sanoisin, että ymmärrät sitten, kun kokeilet.

Jos ihmettelisit, miksi joogit puhuvat läsnäolosta ja sen tärkeydestä, sanoisin, että ymmärrät, kun kokeilet.

IMG_7392

Sillä se voima ja se yhteys omaan kehoon, minkä joogaaminen luo, on ainutlaatuista. Kun omistaa kyvyn hiljentää käskevät äänet ja kiireet pois mielestä, on se ehkä yksi arvokkaimmista asioista, mitä voi saada. Ainakin omassa elämässäni se on ollut vallankumouksellinen asia.

Jooga on ollut yksi suurimmista tekijöistä hyvinvointini kannalta ja se pelastaa minut tilanteista, joissa olen meinannut lähteä keulimaan. Kun tuntuu, että nyt mennään liian suurella vaihteella, levitän maton, suljen silmät, hengitän ja liikun hengityksen mukaan.

IMG_7460
kollaasiEn ole koskaan tuntenut itseäni niin elinvoimaiseksi, kuin voimakkaan jooga- ja hengitysharjoituksen jälkeen. Se tunne, kun nesteet virtaavat kehossa, mieli on saanut hiljentyä ja kropassa virtaa raikas ja puhdas uusi ilma, on syy, miksi palaan matolleni uudestaan ja uudestaan.

Enkä sano, että kaikkien tulisi nimenomaan joogata. Hiljentyminen ja kehontuntemuksien kuunteleminen voi olla myös jotakin aivan muuta juuri sinulle. Mutta minulle sen opetteleminen on ollut helpointa joogan kautta.

En usko, että olisin koskaan oppinut itsestäni ja kehostani näin paljon, jos en olisi aloittanut joogaharrastusta. Ja olen ikuisesti kiitollinen, että aloitin.

IMG_7406
IMG_7501

Siksi halusin myös jakaa nämä ajatukset. Olin itse joskus se, joka kyseenalaisti ja ihmetteli, miten muka moinen laji voisi kehittää meitä ihmisinä ja mikä siinä oli niin upeeta ja ainutlaatuista. Mutta niin se vaan on ollut, ainakin omalla kohdallani, että jooga on tuonut elämääni ja arkeeni lisää ulottuvuutta.

Osaan pysähtyä tarvittaessa ja kuulostella, miltä minusta juuri tässä hetkessä tuntuu. Osaan käsitellä tunteitani paremmin ja purkaa niitä. Osaan hiljentyä maton päällä ja antaa keholleni liikettä ja syvää hengitystä. Osaan vain olla, jos siltä tuntuu.

IMG_7510
kuvat: Liisa Kivi, editointi: minä

Joten kiitos jooga, että tulit elämääni.

-Laura

saatat pitää myös

2 Comments

  • Reply Linda K. 16.9.2017 at 08:07

    Mikä ihana postaus ja niiiin kauniit kuvat!

  • Leave a Reply